perjantai 20. tammikuuta 2012

Lyhyt viikko onnistumisineen ja epäonnistumisineen

Tiistaina oli aamusta fysiikan tunti. Meillä olisi oikeasti pitänyt olla kemian koe sillä tunnilla, mutta saatiin tosiaan edellisenä päivänä sovittua, että aloitellaan jo fysiikkaa ja pidetään koe vasta seuraavalla kerralla.
FWB-r Pee-Peen White Waltz "Pepe" 08/2011
Seuraavaksi oli ratsastusta ja ratsuna oli fwb-ruuna Pepe. Kun menin karsinaan riimun kanssa, päätti Pepe heti ensi töikseen tervehtiä ottamalla peukalosta kiinni. Jäin sitten ällistyneenä tuijottamaan sitä ja kun tajusin sen yhä vaan pitävän sormesta kiinni, huitaisin sitten sitä kohti riimulla ja sitten vasta päästi irti. Vähän aikaa oli sormi tunnoton ja alkoi sitten vähitellen turpoamaan, mutta eipä siinä ollut kauheasti aikaa yhtä sormea jäädä ajattelemaan. Eikun heppa kuntoon ja maneesille. Treenailtiin ravipysähdyksiä ja kyllä pysähtyi ihan hyvin, mutta oli liikkeelle lähdöissä vähän turhan hidas. Kyllä sieltä kuitenkin jokunen ihan onnistunutkin pysähdys saatiin aikaiseksi. Laukat otettiin taas kolmella ympyrällä ja pohdittiin missä paino oli laukatessa. Alkuun unohdin kokonaan kiinnittää painoon huomiota, mutta kyllä sen lopulta sain korjattua ihan keskelle. Oli kyllä ihan kiva tunti ja Pepekin on niin kiva ratsastaa, vaikka maastakäsin onkin vähän turhan sählä.
Ratsastuksen jälkeen oli sitten ruokinnan suunnittelua ja koska Iikku oli edellisenä iltana vastannut rehuanalyysistä (jota ei oltu tehty, mutta Iikku neuvoi laskemaan keskiverto heinän mukaan), päätin sitten kuitenkin tehdä laskut Sirin ja Kasteen ruuista. Enpä kuitenkaan niin fiksu ollut, että olisin väkirehuista älynnyt kysyä, joten se tunti meni lähinnä hevosten taustatietojen listauksessa. (Tänään tuli Ellulta tiedot rehuista ja rehumääristä, joten pääsin jo vähän laskeskelemaan niitä, vaikka kivennäiset vielä puuttuvat.)
Sitten oli vielä opinnäytetyön tunti, jossa pohdittiin tarkemmin millaista tapahtumaa haluaisimme järjestää ja mitä sen järjestämisessä pitäisi ottaa huomioon. Eipä kuitenkaan paljoa edistytty, kun lähinnä jutut meni pelleilyksi, kun ei opettajanakaan ollut meidän opinnäytetyötä ohjaava opettaja.
Sitten oli puoli viideltä taas autokoulu, jossa ei oikeastaan paljon uutta tullut taaskaan opittua, mutta onpahan kertausta.

Keskiviikkona oli aamulla eläinsuojelulain tunti, jossa jatkettiin eläimen lopettamista koskevia lakipykäliä ja taisi siellä jotain muutakin olla, en nyt muista kun olin koko tunnin puolinukuksissa :D
Sh-r Rantalan Severi "Sevve"
"Ei näin..."-kuva työsuojelun videoon
Sen jälkeen oli työsuojelua, jossa jatkettiin meidän videon tekoa, ja saatiin oikein yleisöksi koko muu luokka. Eipä siinä kuvattu kun yksi kohtaus, jossa Sevvelle oli laitettu kaiken maailman apuohjat ihan vinksin vonksin ja satula väärinpäin ja vähän kaikenlaisia lisävarusteita. Oli Sevve vähän ihmeissään, mutta kiltisti se seisoi kuvattavana kun siitä napsi kuvia myös mm. meidän opettaja joka sanoi laittavansa facebookiin esille, jotta hänen hevoskaverinsa näkevät kuinka harjussa toimitaan :D




Rp-r Night Magic GER "Nipsu" 08/2011
Ruokailun jälkeen oli sitten ratsastusta ja ohjausharjoitus. Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja mä olin Niinan, Kirsin ja Tanjan kanssa jälkimmäisessä ryhmässä. Ensimmäisen tunnin aikana meidän tehtävänä oli seurata tuntia ja etsiä ohjaajan pitämästä tunnista tavoite, kuinka se onnistui, ohjaajan ohjauskeinot ym. Aika helposti niitä sieltä löytyi ja tuntui Sepi olevan ihan tyytyväinen kun lueteltiin havaintomme hänelle. Sitten lähdettiin omat hepat laittamaan kuntoon, mulla oli ratsuna risteytysponi-ruuna Nipsu. Tunnilla harjoiteltiin taivuttamista volteilla. En oikein saanut Nipsuun tuntumaa, vaan jotenkin koko tunti meni sähellykseksi - vaikka tällä kertaa pysyttiinkin vähän rauhallisemmissa tunnelmissa kuin viimeksi. Tunnin lopussa oli vähän sellainen fiilis, että "mitä mä täällä ratsupuolella oikeen ees teen, ois vissii pitäny sittenki vaa vaihtaa sinne ravipuolelle...", sen verran huonosti se tunti meni. Nipsu oli hirveän tahmea ja en oikein saanut sitä edes asettumaan. Lähinnä pohdin koko tunnin ajan mihin suuntaan istun vinossa kun satula on koko ajan toisella kyljellä. Ja lopputunnista totesin siinäkin varmaan olevan jotain vaikutusta huonoon tuntiin, kun on tottunut ratsastamaan tynnyrin mallisella suokkiputella ja sitten yhtäkkiä laitetaankin tollaisen luisevan ja kapean ponin selkään, niin kai siinä jotenkin häiriintyy tai jotain :D Ja kyllä mä varmaan osittain myös vähän jännitin, että koska se Nipsu ryntää johonkin säikähtäessään jotain.
Noh, mutta siitäkin tunnista selvittiin ja jälleen puoliviideltä alkoi autokoulu. Oltiin vissiin koko ryhmä tosi väsyneitä, koska puolessa välissä tuntia opettaja käski kaikki happihyppelylle, jotta piristyttäisiin. Mäkin meinasin melkein nukahtaa siellä tunnilla. Ostin sitten limukoneesta Pepsin ja seisoin hetken ovella raittiissa ilmassa ja kyllä siinä vähän piristyi. Loppu tunti meni ihan pirteänä ja koko loppuiltana ei enää tullut samanlaista "nukahdan just"-fiilistä :D
Sh-r Ajattaren Severi "Seppo"
Autokoulun jälkeen pääsin paparazzin hommiin, kun meidän luokkalaiset liikuttivat hevosiaan. Kaikkiaan maneesissa oli neljä ratsukkoa ja kaikki meidän luokkalaisten hevosia :D Ansku ratsasti Jasminan Seppo-suokilla ja Neea Apollo-ponillaan ja heitä lähinnä kuvailin. Lisäksi Sanni kävelytti Fannia ja Sofian Sevve oli Malaskalla ratsutettavana. Ihan kivoja kuvia siellä tuli räpsittyä, suht tyytyväinen olin kun olin osannut rajailla lähes kaikki kuvat sopivasti jo kuvatessa, niin ei tarvinnut kuin karsia huonot joukosta.


Conn-o Fieldhill Apollo "Apollo"
Kävin vielä jossain vaiheessa Hukkasen tallillakin kun Tiia soitteli jos tulisin katsomaan ontuuko Ilke. Eipä ontunut, ja jalan vekitkin näytti parantuneen tosi hyvin :)

Til-r Ermitash "Eki" 08/2011
Tänään torstaina oli aamusta heti estetunti. Meidät oli taas jaettu kahteen ryhmään ja ryhmät oli vielä samat kuin eilen. Me sitten päästiin kokoamaan esteet ja seuraamaan toisen ryhmän alkuverkkaa. Sitten lähdettiin laittamaan meidän hevosia kuntoon. Mun ratsuna oli tilasto-ruuna Eki, ja oli pienoista säätöä sen satulan kanssa. Ilmeisesti joku toinen ryhmä oli maastossa ja Ekin estesatula oli siellä käytössä ja jäljelle jääneistä kolmesta satulasta mikään ei ollut Ekille sopiva. Niimpä lopulta mun piti sitten hypätä koulusatulalla. Alkuverkat oli aika tuskaa kun Eki on sellainen lahna, ettei sitä meinannut millään jaksaa potkia tarpeeksi reippaaseen vauhtiin. Laukoissa se kuitenkin yhtäkkiä heräsi ja olin oikein yllättynyt kun yhtäkkiä sieltä tulikin ihan reipasta laukkaa ilman jatkuvaa potkimista. Hypätessäkin se oli yllättävän kiva, tosin aika paljon sai tehdä töitä sen eteenpäinpyrkimyksen eteen, mutta kun sen sai potkittua vauhtiin, se tuntui ihan kivan reippaalta ja innokkaalta. Oli tosi positiivinen yllätys ja vaikka toi tunti nyt kävikin vähän kuntoilusta, niin olin kyllä tosi tyytyväinen.
Ruokailun jälkeen oli opinnäytetyötä ja vihdoin siitä vastaava opettaja oli paikalla. Kekkonen sitten kertoi meille ihan juurta jaksaen mikä siinä on ideana, mitä on vaihtoehtoja ja mitä kannattaa tehdä. Asiat selkeni tosi hyvin ja näillä näkymin meidän opinnäytetyö on sitten alue-estekisat, jotka järjestetään sitten ensi syksynä. Ihan kiva päästä itse ideoimaan ja suunnittelemaan ihan alusta asti nuo kisat, kun tähän mennessä tuo kisojen järjestäminen on ollut kuitenkin lähinnä sitä, että opettaja on vain määrännyt, että "sä teet sitä ja sä tota". Että ihan jännityksellä odotan.
Sitten oli kemian koe. Eipä siihen kauhean paljoa tullut luettua, mutta ilmeisesti kuitenkin riittävästi, koska koe tuntui melko helpolta ja viimeisenä koetta tekemään jääneet kertoivat kaikkien päässeen läpi ja saaneen yli kakkosen.
Sitten oli vuorossa autokoulun viimeinen teoriatunti. Jälleen oli melko tuttua juttua koko tunti, eipä noilla teoriatunneilla nyt hirveän paljoa uutta tullut opittua. Vaikka opettajan tunnin lopussa käskiessä kertoa viisi asiaa, jota ollaan opittu tulikin syvä hiljaisuus luokkaan :D Mutta nyt on sitten teoriatunnit käyty, saas nähdä koska ne ajotunnit sitten alkavat, niitä innolla odotellessa ;)
Sitten olikin lähtö kotiin, koska huomenna on vapaata. Päästiin Rimman kanssa Niinan äidin kyydillä Haminaan, jossa käytiin kaupassa ostamassa irtokarkkeja bussia odotellessa :P Sitten hypättiin bussiin ja lähdettiin kotia kohti. Matka kesti kyllä tosi pitkään kun bussi kiersi Kotkassa ja Pyhtäällä normireitin lisäksi. Mutta viimein oltiin Porvoossa ja ei kyllä yhtään käy Rimmaa kateeksi, joka jatkoi bussilla Helsinkiin ja sieltä junalla Keravalle. Mä jatkoin Porvoosta bussilla kotiin, koska Helsingintietä pitkin ei näköjään mene 21.15 jälkeen enää yhtään bussia ennen yhtä. No, eipä tarvinnut kävellä kilsaa kotiin kun pääsi ihan kotiovelle asti ;)
Huomenna ois sitten koirien kanssa ajanviettämistä, kun äitikin menee huomenna töihin. Ja iltapäivällä tallille, saa nähdä mitä Ellu on kehittänyt ohjelmaa huomiseksi :)

P.S. Sori noista Harjun hevosten kuvista, jotka on jo jossain postauksissa käytössä, mutta oon nyt kotona mun siskon koneella, eikä siis täällä ole kuvia Harjun hevosista. Niimpä joudutte nyt tuijottelemaan käytettyjä kuvia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti