torstai 23. helmikuuta 2012

Hidastakaa ajan nopeutta, jookos?

No huhhuh, kyllähän on taas päivät menneet nopeasti. Mutta alotetaampa nyt siitä perjantaista :)

Eli herätys oli mulla vasta yhdeksältä, mutta kahdeksaan asti jaksoin sängyssä roikkua kun olin kuitenkin jo heräillyt ensimmäisen kerran viiden jälkeen Sannin mennessä suihkuun. Siinä oli sitten lyhyt dataushetki ennen kun Harjun tanssit alkoivat. Keskityin valokuvaamiseen Harjun juhlassa, päätin säästä videon ottamisen sitten illalle. Yleisöä ei ollut paljoa ollenkaan, mutta kaikki oli kyllä niin nätteinä :) Harjun juhlasta lähdettiin suoraan Virojoen lukiolle, jossa syötiin ja sen jälkeen odoteltiin noin tunti, että ala-astelaisten ruokatunti loppuu. Sitten lähdettiin kiertelemään luokissa. Pikkuset oli vähän hämillään kun yhtäkkiä tuli parikymmentä hienoksi pukeutunutta wanhaa häiritsemään tuntia :D Ei ne paljoa uskaltaneet kysellä, mutta katsoivat kyllä ihan ihmeissään tyttöjen nättejä pukuja.
Ala-asteella kiertämisen jälkeen alkoikin aika pian päiväjuhla. Siellä kuvailin vähän myös videota. Nyt riitti yleisöäkin vähän enemmän. Tanssien jälkeen ruvettiin pohtimaan mihin mennään syömään, kun Virojokelaiset oivat päättäneet lähteä pizzalle, mutta meitä ei pizzan syönti kiinnostanut. Niimpä päätimme kävellä paikalliseen ravintolaan, Wirtaan. Siellä oli kuulemma lounas loppunut ja päivällinen alkaisi vasta tunnin päästä. Noh, päätimme jäädä sinne odottelemaan ja räpsittiin vähän kuvia ja höpöteltiin niitä näitä. Kun vihdoin saatiin ruokaa, oli kyllä niin nälkä, että aika innolla kaikki kävivät ruokaan kiinni. Ei kyllä mitään erikoista ruokaa ollut, pihvi ja ranskalaiset olivat vielä kaiken lisäksi kylmiä. Mutta kyllähän ainakin nälkä lähti. Vähän aikaa vielä istuskeltiin siinä ja lähdettiin sitten kaupan kautta takaisin koululle. Siellä sitten istuskeltiin odottelemassa ja räpsittiin vähän lisää kuvia :D
Iltajuhlan vihdoin alkaessa alkoi olla jo vähän sellainen fiilis, että haluaisi vain äkkiä sen alta pois. Iltajuhlassa kuvailin siis vain videota ja alkoi kyllä tuntua, että kamera ei oikein tykännyt niin pitkästä päivästä. Akku loppui ja muistikortti meni täyteen jossain vaiheessa, mutta onneksi olin tullut ostaneeksi ne vara-akun ja vara-muistikortin. Juhlan lopussa kamera oli ihan kuuma, joten oli ihan hyvä, että ei tarvinnut sen pidempää kuvailla. Ties mitä kamera olisi keksinyt liikaa ylikuumetessaan. Juhlan loputtua puin samantien ulkovaatteet päälle ja lähdin pihalle soittamaan taxin. Kauaa ei tarvinnut odotella ja sitten eikun Harjuun. Ja matkakaan ei maksanut "kuin" 26 €. Olin varautunut vähintään 30€ mutta ihan kiva yllätys :D
Aloittelin siinä sitten vielä samana iltana kuvien läpikäyntiä, meinasin ensin, että olisin samana iltana käynyt Harjussa otetut kuvat läpi, mutta kun tajusin, että niitähän on eniten, niin päätin sitten yhden aikoihin lopettaa ja lähteä nukkumaan.

Lauantai aamuna nukuin sitten kymmeneen asti ja aloin sitten käymään kuvia läpi. Olin alkuun ajatellut, että olisin mennyt la liikuttamaan jotain koulun heppaa ja soittelin tallimestarillekin, mutta koska yksin ei saa ratsastaa ja en saanut ketään mukaani, joten se sitten jäi. Ulkona oli tosi nätti ilma ja meinasin, että olisin lähtenyt kuvailemaan Harjun heppoja tarhoissaan, mutta jotenkin vain jämähdin koneelle ja yhtäkkiä katsoin kelloa järkyttyneenä, että se on kymmentä vaille seitsemän. Senkin jälkeen jäädyin koneelle vielä puoli kahdeksaan asti, kunnes sitten siirsin koneen olkkariin tv:n ääreen ja kokkailin sitten jotain syötävää samalla kun katsoin Putousta. Suihkussa käynnin jälkeen iski hirveä v*tutus, kun tajusi, ettei vkl pitää tosiaan viettää Harjussa ja yksi päivä mennyt yhtään mitään järkevää tekemättä. No, siinä sitten jonkun aikaa koneella istuessa ärsytys vähitellen hävisi ja jaksoinkin roikkua koneella kahteen asti.

Lumituiskussa
Maneesi päiväsaikaan
Sunnuntai aamuna heräilin sitten ensimmäisen kerran vissiin jo 6-7 aikoihin, mutta jatkoin nukkumista puoli yhteentoista (?) asti, jolloin Tiia soitteli ja kyseli lähdenkö kuvailemaan Ilkeä. Söin siinä sitten aamupalaa ja sen jälkeen lähdin talliin Tiian kanssa. Tiia meinasi ensin mennä juoksuttamaan Ilkeä pellolle, mutta siellä oli liian kova ja syvä hanki, joten mentiinkin kentälle. Lunta pyrytti aika kivasti ja ei toki yhtään ärsyttänyt kun muisti millainen ilma edellisenä päivänä oli. Jonkun aikaa Tiia juoksutti kentällä, mutta päätettiin sitten kuitenkin siirtyä vielä vähäksi aikaa maneesiin, kun Ilke otti tosi lyhyttä askelta, niin Tiia halusi nähdä paraneeko askel maneesissa. Ja paranihan se, ainakin vähän. Kuvista tuli ihan kivoja, kentällä otetuissa lumi oli häiritsevästi edessä ja sen takia osassa oli tarkennus pielessä. Mutta maneesissa huomasi kyllä eron selvästi, että oli päiväsaika, sillä kuvat olivat paljon valoisampia kun iltaisin kuvatessa. Tallilla Tiia pyysi auttamaan Ilken valjaiden pesussa ja siinä hurahtikin puolitoista tuntia.




Sh-r Ajattaren Severi
Sh-r Rantalan Severi
Sen jälkeen lähdin käymään kämpillä ja kymmenen minuuttia taisin ehtiä siellä olla, kun tuli kutsu seuraavalle kuvauskeikalle. Lähdin siis kuvailemaan kun Sanni, Sofia ja Jasmina hyppäsivät hevosillaan. Kuvista tuli kyllä aika säälittäviä räpellyksiä, en sitten tiiä tykkäskö tarkennus huonoa lumisateessa kuvailusta vai vieläkö kamera oli loman tarpeessa perjantain jäljiltä. Vai enkö vain osannut asettaa asetuksia oikein, mutta joka tapauksessa kovin moni kuva ei onnistunut. No, kuvattavat eivät onneksi pahastuneet tästä, vaan olivat ihan tyytyväisiä kuviin.
Loppuilta menikin sitten taas vaihteeksi koneella lagatessa. Oon muute pari viime viikkoo iha innoissani pelannu tetristä (wooot?!?). En tajua, oon aina inhonnu tetristä ja joku ilta vaan eksyin älypäähän tylsyyksissäni ja satuin avaamaan tetriksen ja hups, nyt pelailen sitä joka välissä. No, saahan silläkin aikaa kulutettua...

Fannilla oli vähän omat kuvionsa...
Westf-t Fabienne

Rp-r Bacardi "Laikku" 08/2011
© Tuuli Jääskeläinen
Maanantaina alkoikin sitten aamulla ratsastustunnilla. Sain Laikku-ponin, joka on aika tahmea ja vähän kummallinen ratsastaa. Alkutunnista en saanutkaan siihen oikein mitään tuntumaa ja etenkin laukoissa oli kyllä hallinta vähän hukassa. Sitten vaihdettiin suuntaa ja sitten jostain alitajunnasta tuli käsky, että "nyt ala ratsastaa!" ja mä aloin ja yhtäkkiä poni toimiki paljon paremmin. Lopputunti meniki sitten tosi kivasti kun hiffasin miten Laikulla pitää ratsastaa ja loppujen lopuksi olin tuntiin ihan tyytyväinen. Tunnilla saatiin siis alkuverkat tehdä aika itsenäisesti ja päätehtävänä oli sitten ravivoltti toisessa päässä maneesia ja laukkaympyrä toisessa. Ensimmäisiä laukkoja nostaessa maneesin ohi meni lumilinko ja Nipsu tietenkin säikähti sitä ja lähti pukitellen tiputtaen Rimman. Ilmeisesti Rimma löi päänsä aika voimalla maahan, koska loppuviikon valitteli päänsärkyä ja keskiviikkona terkkarilla käydessään sai sitten sairaslomaa aivotärähdyksen takia. Jatkoi kuitenkin ratsastustunnin loppuun ja oli koko maanantai ja tiistai päivänkin koulussa ennen kun suostui silloin keskiviikkona terkkarilla käymään. Kyllä se Nipsu vaan on kiva hevonen...




Seuraavaksi oli työsuojelua ja meillä oli pitkät selitykset, miksi meidän video ei ole vielä valmis, vaikka sen piti jo olla, mutta opettaja olikin poissa. Sijainen sitten kyseli seuraavasta tehtävästä, mutta todettiin, ettei voida sitä alkaa tekemään ilman oman opettajan ohjeita. Päästiin sitten aiemmin tunnilta, kun tajuttiin että seuraavalle päivälle pitäisi olla kirjoitettuna neljän sivun äikän essee, joten sitä pääsi sitten raapustelemaan. Teinkin sen sitten vähän vajaa valmiiksi ennen seuraavan tunnin alkua ja jatkoin loppuun tunnin jälkeen.
Ja seuraava tuntihan meillä oli varustehuoltoa ja siellä alettiin tekemään toista tuntityötämme, joka on alaturparemmi. Mä pääsin jo ompeluvaiheeseen asti, kun sitten käskettiin lopetella. Ensi kerralla siis todennäköisesti saan sen valmiiksi :D
Sitten olikin kahdesta eteenpäin vapaata ja senhän vietin tutuissa merkeissä dataillen :)
Illalla oli valjaskerho ja aloin nyt tekemään niitä suitsia. Päätettiin jättää otsapanta vielä hautumaan, mutta muut palat sain jo leikattua, muotoiltavat osat muotoiltua, kantattua ja laitettua koristeuran. Kun piti lähteä maalaamaan, rupesin miettimään poskihihnoja, että nyt on joku pielessä ja niin olikin. Loppuaika menikin sitten niiden kanssa säätäessä. En siis tajunnut, että niistä pitää tehdä kaksinkertaiset, että siihen kuolain-solkeen saa sen läpyskän sinne väliin. Noh, pitää nyt hiihtolomalla sitten vielä mittailla niistä Sirin suitsista ne poskihihnat, että saa ne sitten tehtyä oikean mittaisiksi.
Shet-r Ilke

Tiia pyysi vielä kuvailemaan Ilkeä, joten valjaskerhon jälkeen nappasin kameran mukaani ja käppäilin talliin. Päästiin vanhaan maneesiin. Ilke ei vissiin ollut ihan vireessä, mutta kuvailin kuitenkin. Ihan kivoja kuvia tuli ja nauratti jälkikäteen Tiialle kuvia lähetellessä, kun Tiia ihmetteli onko kamera noussut jostain talvimasennuksesta vai miksi kuvat näyttävät paljon valoisammilta. Ehkä sillä on joku vaikutus kun on alkanut kuvata manuaaleilla automaatin sijaan :D



Tiistai, keskiviikko ja torstai ovatkin olleet ihania 8-16 lukiopäiviä. Tiistai oli perustylsä lukiopäivä, iltapäivästä alkoi meno käydä vähän levottomaksi. Eilen levoton meno jatkui, mutta tänään oltiin kaikki Anskua ja Sannia lukuunottamatta kumman masentuneen oloisia. Noh, huomenna pitäisi vielä jaksaa neljä tuntia puurtaa lukiossa ja sitten alkaakin hiihtoloma <3
Tänään kävin Tiian kanssa tallissa ja tarkoituksena oli, että oltaisiin menty irtojuoksuttamaan Ilke, mutta oltiin niin ajoissa ja toisessa maneesissa oli esteet huomista näyttöä varten ja toinen maneesi täynnä ratsukoita, joten vietiin vaan Ilke käppäriin ja pyörittiin tallissa sen aikaa. Tulipahan ulkoilutettua kameraa :D

Ja loppuun voisin vielä mainita vielä julkaisemattomat Ellun kennelin nettisivut. Mä oon joskus virtuaaliheppoja harrastaessani opetellut koodaamaan ja tekemään ulkoasuja, joten Ellu pyysi mua tekemään nettisivut. Lauantaina sitten tein pohjan ja aloittelin koodausta, mutta hermothan siinä meni kun en saanut sitä toimimaan (mulla yleensäkin aina ulkoasuja tehdessä käy niin, että ensin teen pohjan innoissani ja alan koodaamaan sitä, sitten menetän hermot sen kanssa kun en saa sitä toimimaan ja parin päivän päästä sitten jatkan koodausta ja saan sen toimimaan :D ). Eilen sitten palasin tarkastelemaan koodia ja päätin tehdä sen kokonaan uusiksi ja nythän sainkin sen jo toimimaan. Ja täytyypä kyllä sanoa, etten vielä koskaan ole ollut näin tyytyväinen ulkoasuun, jonka olen ihan alusta asti tehnyt itse :D Koska sivuja ei ole vielä julkaistu, en laita tähän nyt edes print screeniä, joten saatte nyt luvan olla jännityksessä kunnes sivut on julkaistu ;)

Ja vihdoin sain tuon Minä-sivun valmiiksi, siellä riittääkin tekstiä luettavaksi, onnea vain jos jaksatte lukea :D

Tulipas paljon tekstiä ja vähän kuvia :( Noh, ensi viikolla täytyy kameran kanssa heilua oikein urakalla, että saa materiaalia tänne ;)

torstai 16. helmikuuta 2012

Tylsääkin tylsempää lukiota...

Til-t Fraza kisoissa 11/2011
Maanantaina alkoi päivä ratsastustunnilla. Menin Frazalla ja tällä kertaa meni aika paljonkin paremmin kuin viimeksi. Liekö johtuu siitä, että oltiin vanhassa maneesissa, tuntuvat melkein kaikki hevoset ottavan jotain painetta siitä uudesta maneesista.
Saatiin hoitaa alkuverryttely itsenäisesti loivia kaarevia uria tehden. Pyörittelin Frazaa pääty-ympyröillä ja pitkillä sivuilla keskityin ratsastamaan suoraan. Ravin tahtia sai olla koko ajan korjaamassa, koska kuten Seppänenkin sanoi, Fraza on mestari tekemään vähitellen tahdin hidastamista tai nopeuttamista. Ravissa lähinnä hidastamista. Fraza meni kuitenkin tosi kivasti ja alkoi paikoitellen vähän laskemaan jo päätäkin kun alkukäyntien jälkeen ohjat käteen ottaessa nousi pää heti taivaisiin. Seuraavaksi jakauduttiin kolmelle ympyrälle ja tehtävänä oli mennä aina kymmenen askelta käyntiä, kymmenen ravia, viisitoista laukkaa, kymmenen ravia ja taas kymmenen käyntiä. Tämä sujui yllättävän hyvin, välillä tuli ahdasta ja käyntiaskelia piti ottaa vähän useampi, että sai tilaa, mutta muuten sain lähes aina siirtymisen osumaan kohdilleen. Suunnan vaihdon jälkeen Fraza alkoi kuumumaan ja raviaskeliakin tuppasi tulemaan vähän yli, kun piti rauhoitella ravin tahtia ennen laukannostoa. Hyvin alkoi kuitenkin toiseenkin suuntaan sujumaan kun vaan malttoi tehdä pidätteitä ja odotella, että ravi rauhottuu.
Sitten olikin loppuverkat ja hevoset pois.
Seuraavalla tunnilla oli työsuojelua, ja koska se meidän video ei ole vieläkään valmis, ei oikein päästy tekemään siellä mitään järkevää. Opettaja oli ensinnäkin 20 min myöhässä ja kun vihdoin pääsi luokkaan, katseltiin vain aikaisempien ryhmien työsuojelu-videoita. Saapa nähdä mitä tuosta meidänkin videosta tulee kun noin hitaasti valmistuu ja joku ryhmä oli tehnyt ainakin 3-4 versiota videosta ennen kun se hyväksyttiin. Päästiin puoli tuntia aiemmin tunnilta ja seuraavana olikin hypäri, joten taukoa oli 3,5 tuntia. Rupesin lueskelemaan tuota Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjaa ja siinä menikin sitten vissiin ekat kaksi tuntia, kun innostuin juonesta enkä meinannut malttaa lopettaa lukemista ollenkaan. Yllättävän hyvä kirja :D
Loppuaika menikin sitten koneella ja seuraavalla tunnilla oli sitten varustehuoltoa. Pääsin korjailemaan Esterin riimua ja sainkin turpahihnan reikiä vaille valmiiksi.


Tämä osa oli rikki, joten se vaihdettiin uuteen, yksi leiffi
piti tehdä lisää ja tuo päällimmäinen pala siis vaihdettiin
Illalla oli sitten valjaskerho ja siellä jatkoin sen turparemmin korjailua. Sainkin sen tunnissa valmiiksi, mutta esitellessäni sitä opettajalle, huomasi hän, että se turparemmin poskihihna osa oli melkein hajonnut alhaalta, joten ei kun sitäkin korjailemaan. Senkin sain melko äkkiä valmiiksi, tosin kello oli siinä vaiheessa jo kymmentä vaille kahdeksan (kerho loppuu kahdeksalta).
Ylös lähtevä hihna oli siis katkeamaisillaan, joten turparemmi
ratkottiin auki ja poskihihnasta napattiin pala pois ja
ommeltiin uudestaan kiinni
Tyytyväisenä tarkastelin työni tulosta, kunnes tajusin, että olin laittanut hihnan sinne turparemmin väliin väärinpäin. Ei kun purkamaan juuri ommeltu turparemmi ja uudestaan ompelemaan. Sain jäädä vielä kymmeneksi minuutiksi yliaikaa ja siinä sainkin sen sitten valmiiksi. En päässyt siis vielä suitsia aloittelemaan, mutta ensi maanantaina sitten :)



Tiistai, keskiviikko ja torstai ovatkin sitten olleet kaikki tylsiä 8-16 lukiopäiviä. Ja illatkin on mennyt vain läksyjä tehdessä ja koneella lagatessa, joten mitään erikoista kirjoitettavaa ei löydy. Tylsäähän se on, etenkin matikan ja psykan tunneilla tuntuu että tekisi vain mieli juosta pois tai nukkua koko tunti. Psyka nyt on muuten vain tylsää ja matikassa opettaja on sellainen hissukka, joka mutisee itsekseen luokan edessä ja jotenkin koko käytös huokuu jotain, joka houkuttelee olemaan keskittymättä ja rupeamaan touhuamaan jotain omiaan. Enkku, ruotsi ja ehkä äikkäkin nyt vielä menee kun mielenkiinto pysyy jotenkuten yllä kun koko ajan pitää olla tekemässä jotain. Noh, ehkä sen opiskelu-inspiksen saa jostain jossain vaiheessa kaivettua esiin :D

Ei millään lailla aiheeseen liittyvä kuva, mutta kun on niin tylsä postaus kun ei ole kuvia :D
Dina 01/2012
Tänään oli kyllä lukiopäivän jälkeen vielä tanssiharkatkin, tosin kaikki tanssijat yhtä poikaa lukuunottamatta olivat paikalla, joten menin poikana tanssimaan sitten tangon ja muuten olin vain katselemassa. Näytti jo tanssit paljon paremmilta kun mitä ovat tähän asti näyttäneet, ehkä ne tanssijat nyt selviää niistä wanhoista :D
Saas nähä mitä siitä kuvauksestakin nyt sitten tulee, eilen katselin dvd:ltä viime vuoden tanssikoostetta ja täytyy sanoa ettei kaikkein rohkaisevinta ollut kun en heti alkuun edes saanut koko koostetta auki, kun mulla on niin vanha kone. No, google on kaveri ja sain sitten selvitettyä, että tiedostoa muuttamalla pitäis toimia ja toimihan se. No, viime vuoden kooste oli jonkun ammattilaisen kuvaama ja todennäköisesti hänellä oli ollut käytössään ihan videokamera (videokameroita) jalustoineen ja mullahan on vain tuo mun järkkäri - ja ilman jalustaa. Eli ainakin mun kuvaama materiaali tulee tärisee aika paljon enemmän ja ei oo yhtä monipuolista ku käytössä vaan yks kamera. Mutta enköhän mä jonkunmoisen videon saa pyöräytettyä kasaan, en ota turhaan paineita :)

Ja koska Dinakin pääsi tähän postaukseen niin täytyyhän Nanankin päästä, eikös? ;)
Nana 01/2012
Tanssien jälkeen se ois sitten viikonloppu täällä, koska tanssit loppuvat Virojoella kahdeksalta, niin eihän täältä siihen aikaan enää mihinkään pääse ja toisaalta kun viikko 9 on hiihtolomaa, niin samapa se on jos yhden viikonlopun viettää täällä. Ja tekemistä kyllä riittää videon editoinnissa ja kameran kanssa heiluessa, ja voisipa sitä vaikka pyytää jotain koulun hevosia liikutettavaksikin :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Nopeasti hujahtanut viikonloppu

Perjantaina mentiin aamulla kahdeksaksi luokan eteen, kun vararehtori tuli kertomaan, että matikan ope on poissa. Elikkä meillä ei ollut koulua ollenkaan. Siinä sitten ruvettiin suunnittelemaan taxin tilausta, ja kun näytti, että saatiin neljä kasaan, päätin tilata taxin. Sitten kun olin sen tilannut, kävikin lopulta niin, että meitä olikin enää kaksi tulossa siihen. Noh, tulipa sitten maksettua 20€ molemmat ja Haminassa vielä nämä jotka eivät tulleetkaan taxilla kertoivat päässeensä jonkun Harjun työmiehen kyydillä. Olivat siinä lähtiessään vain todenneet, että meidän taxikin oli jo Harjun pihassa, että myöhäistä se siinä vaiheessa olisi ollut tulla meillekin tarjoamaan kyytiä sieltä.
Olin siis Porvoossa kahdeltatoista ja päätin jälleen mennä koettamaan onneani, jos vaikka Ridaajan pitäjä olisi paikalla. Meinasin ensin, että olisin soittanut ja kysynyt onko paikalla, mutta kelloa katsoessa totesin, että ihan samahan se on jos sinne kävelee katsomaan. Eipä ollut paikalla, mutta kaivelin tarjouskorin läpi, kuitenkaan mitään ihmeellistä löytämättä.


Niimpä kävelin samoja jälkiä takaisin ja käväisin Mikrokulmassa. Eipä sieltäkään mitään ihmeellistä löytynyt, joten jatkoin matkaani kirjastoon. Meidän pitää äikässä lukea jokin kirja meille annetusta kirjalistasta ja päätin valita Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjan. Toinen vaihtoehto, jota harkitsin, oli John Irvingin Garpin maailma, mutta päädyin tuohon Austeniin, koska se oli 100 sivua lyhyempi ja kuulosti vähän mielenkiintoisemmalta. :)





Uusi kameralaukku <3

Kirjastosta jatkoin matkaa keskustaan ja kävin Hesburgerissa syömässä, koska olin koko päivänä ehtinyt syödä vain yhden banaanin aamupalaksi. Sieltä jatkoin sitten Citymarkettiin, josta kävin ostamassa kameralaukun, jonka sieltä bongasin jo edellisellä viikolla, mutta olin silloin liian pihi ostaakseni sen :D Nyt sitten muutaman minuutin tarkastelin sitä lähempää ja todettuani sen tarpeeksi isoksi, päätin ostaa sen.
Uusi laukku sisältä :)


Edellinen kameralaukkuni kun oli sellainen, että siihen mahtui juuri ja juuri kameran runko ja tuo lyhyempi putki, niin nyt halusin sellaisen laukun, johon mahtuu rungon lisäksi molemmat putket ja mieluiten myös akkulaturi ja muistikortin lukija, sekä lompakko. Ja tähän laukkuun kaikki mahtuivat oikein mainiosti. Ulkoisesti se ei kamalan isolta näytä, mutta se on yllätävän iso lähempää tutkiessa ja sieltä löytyy paljon pikkutaskuja, johon voi piilotella pikkutavaraa :) Nyt onkin sitten tulevaisuudessa helppo kuvauskeikoille lähtiessä kun ei tarvitse ottaa älyttömän isoa laukkua, jota olen ennen joutunut käyttämään juuri tuon liian pienen laukun takia.







Kotona sitten istuskelin tv:tä katsomassa, kunnes neljältä lähdin koirien kanssa äitiä vastaan. Ulkona oli aika kylmä ja ainakin Nana näytti palelevan kun se koko matkan kotiinpäin vilkuili mua ja välillä tuli hyppimään mua vasten, että "ota syliin". Ja heti kun sen laski maahan niin tuli niin syyttävän näköisiä katseita <3
Loppuilta menikin sitten aikalailla tv:tä katsellessa :D

Kaste 01/2012
Lauantaina oli sitten tallipäivä, taukoahan oli ollut jo kaksi viikkoa :O Varsatreenit oli edessä, joten eikun Siri ja Kaste valjaisiin ja lähdettiin. Mä ajoin Siriä edellä ja Matti ajoi Kastetta ja Ellu talutti. Tosin suurimman osan matkasta Ellukin istui jälleen kärryissä, koska Kaste on ilmeisesti nyt hiffannut sen homman, kun meni jälleen niin hienosti, kun olisi aina kärryjä vetänyt. Siri oli melko virkeällä tuulella, tarjosi koko ajan ravia ja jossain vaiheessa rupesi kyttäilemään kauheasti ympäristöä. Ei kuitenkaan yrittänytkään ryöstää tai mitään. Kotiinpäin mennessä tallin valjakko-arabi tuli maratonkärryjensä kanssa vastaan ja jostain syystä Siri piti sitä ilmeisesti kamalan pelottavana, kun piti tehdä joku kumma loikka niitä ohittaessa.
Tallille palatessa mä olin ihan jäässä, kun luulin ottaneeni lämpimämmän takkini päälleni, mutta ilmeisesti ruskea takki onkin lämpimämpi. Sovittiin sitten Ellun kanssa, että mä jään satulahuoneeseen lämmittelemään vähäksi aikaa ja Ellu menee ratsastamaan Sirillä. Siinä lämmitellessäni päätin mittailla Sirin suitset, että pääsisi sitten maanantaina aloittelemaan valjaskerhossa niitä :)
Siri 01/2012
Mittailtuani suitset ja lämmennyttyäni menin katselemaan kun Ellu ratsasti. Menivät tosi kivan näköisesti, hassua katsoa Siriä joskus muualta kuin itse selästä käsin :D Vähän aikaa mentyään Ellu kysäisi haluanko mä ratsastaa, Siri oli kuulemma tosi laiskalla tuulella, että siellä selässä kyllä tarkenee :) Hain kypärän ja köpöttelin sitten vähän aikaa. "Unohdin" kiinnittää tällä kertaa istuntaani huomiota, ja kun yhtäkkiä muistin sen, yllätyin kun ei mielestäni tarvinnutkaan korjata mitään. Kai se on sitten mennyt vihdoin selkärankaan se oikea istunta, hyvä :) Täytyy kyllä varmaan joku päivä hiihtolomalla yrittää lahjoa joku kuvaamaan ja ratsastaa satulan kanssa, että näkee onko se istunta sama satulan kanssakin :D Itsestä ainakin tuntuu, että ilman satulaa istuu paljon paremmin, mutta olisi se kuitenkin kiva nähdä miltä se sitten satulan kanssa näyttää.





Siri 01/2012 © Tiia F.
Jossain vaiheessa Ellu kysäisi, jos testattaisiin mennä Sirillä tandemia, kun ei sillä koskaan ole menty. Niimpä Ellu kiipesi mun taakse istumaan ja käveltiin kierros kentän ympäri molemmat kyydissä. Sirin korvat vähän pyörivät hämmentyneenä kun Ellukin kiipesi selkään ja ilme oli vähän sellainen, että "voi ei, mitä ne hullut nyt taas keksi...". Käveli kuitenkin tosi kiltisti kentän ympäri, eikä näyttänyt kovin paljoa haittaavan, että selässä keikkuikin kaksi ratsastajaa.
Käveltiin vielä pari kierrosta kentän ympäri ja sitten vietiin hepsu talliin ja annettiin paljon leipää palkaksi hyvästä käyttäytymisestä :)



Dina innostui poseeraamaan tänään <3
Sunnuntaina eli tänään tuli nukuttua melkein yhteentoista asti. Alkaa vissiin flunssa pikkuhiljaa jo helpottamaan, koska illalla nukahdin melkein samantien kun muina öinä olen aina vähintään puoli tuntia pyörinyt sängyssä yrittäen saada unta.
Iltapäivällä äitin veli lenkkeili meille ja lähdettiin sitten äitin ja koirien kanssa lenkkille Jukan kanssa. Koirat oli ihan intona kun eivät vissiin viime viikolla kovin monena päivänä olleet päässeet lenkille.
Nanaa puolestaan ei kiinnostanut pätkääkään <3
Kotona sitten syötiin ja katseltiin tv:tä, kunnes tuli aika lähteä bussille kohti Harjua. Bussiin päästessäni nukahdin melkein samantien, koska heräsin kun kuski kuulutti meidän saapuvan Loviisaan. Sen jälkeen en sitten enää nukahtanut yhtä sikeästi, mutta torkuin kuitenkin loppumatkan Harjuun.



Huomenna olisi sitten ratsastusta, työsuojelu, hyppytunti ja sen jälkeen vielä varustehuoltoa. Ja illalla tietty valjaskerho. Loppuviikko onkin sitten lukiota ja perjantaina olisi ne vanhat. Täytyy vähän selvitellä pääsisikö jonkun kyytiin tuppautumaan, että pääsisi silloin perjantai-iltana kotiin, vai pitääkö jäädä viikonlopuksi Harjuun. Sinänsä se olisi ihan ok jäädäkin tänne Harjuun, koska seuraavana viikonloppuna alkaa jo hiihtoloma. Ainoa ongelma tulisi vain olemaan se, että miten jaksaa kaksi päivää kehittää itselleen jotain järkevää tekemistä, kun ei ole edes koulua. Mutta täytyy katsoa :)

torstai 9. helmikuuta 2012

Extreme-ratsastusta ja paparazzausta

Til-t Fraza kisoissa 11/2011
Tiistaina oli aamulla Tuunasen ratsastustunti. Mentiin hevosilla kahdessa ryhmässä ja pareittain, mä olin ekassa ryhmässä ja Fraza toimi mun ja Neean ratsuna. Alkutunnista tehtiin treenailtiin pysähdyksiä ja suoria linjoja. Pysähdyksissä Fraza ei oikein olisi jaksanut seisoa paikoillaan, vaan lähti hipsimään ennen aikojaan. Suorat linjat meni ihan ok, paitsi katsomo päätyyn ei voinut millään mennä kun se oli niin hurjan pelottava. Kun ruvettiin laukkaamaan, katosi hallinta ainakin osittain. Yhtäkään laukannostoa ei taidettu saada, jossa olisin itse laukan nostanut, vaan Fraza aina innoissaan nosti laukan itse. Laukattiin aina puoli kierrosta ja tietenkin se katsomo päädyn puoleinen puolisko, joten Fraza vain kyttäili katsomoa ja oli täysi työ yrittää samalla ohjata hevosta kulkemaan uraa pitkin ja taipumaan kulmissa. Suunnan vaihdon jälkeen alkoikin sitten viimeiset laukat sujua jo ihan ok. Lopputunnista tehtiin siirtymisiä ja niissä Fraza taas aluksi jyräsi pidätteitä vastaan, mutta loppua kohden sain sen vähän herkemmäksi ja siirtymiset sujui ihan hyvin. Loppuverkassa otettiin parit ravilisäykset lävistäjällä ja niissä Fraza meni tosi hienosti, kiva mennä hevosella, joka oikeasti lisää ravia pyydettäessä ja lisäyksen saa säilymään loppuun asti, toisin kun Sirin kanssa.
Sitten oli ratsastajien vaihto ja katsottiin toisen ryhmän tunti. Tunnin jälkeen hoidettiin hevoset pois ja päästiin syömään.

Ilke ja lumisade, tosin tässä ei edes ole pahimmasta päästä

Ruuan jälkeen lähdin Tiian kanssa tallille kuvailemaan Ilkeä. Maneesit oli näin päivällä varattuja ja kenttää ei ollut aurattu, joten Tiia meni Ilken kanssa vanhalla raviradalla. Alkupään kuvat onnistuivat ihan hyvin ja tuli ihan kivoja kuvia, mutta sitten alkoi sataa lunta ja loput kuvat oli tosi jänniä kun kameralla oli vaikeuksia osata tarkentaa Ilkeen lumihiutaleiden sijaan. Jonkun aikaa raviksella mentyään Tiia päätti, että lähdetään kiertämään vähän Harjua. Mentiin Kaisan tallin ohi ja Tiia ja Ilke kävivät laitsojen välissä menevän tien päässä kääntymässä. Sitten jatkettiin toimiston ohi Hukkaselle. Vähän aikaa mä ajoin Ilkellä, kun Tiia halusi kävellä vähän lämmetäkseen. Toimistolla oli kuitenkin aika paljon henkilökuntaa, joten vaihdettiin kuskia ettei tule sanomista kun mulla ei oo kypärää.
Loppuilta menikin sitten koneella lagaillessa. Aloin tekemään esittely-sivua itsestäni, mutten vielä saanut sitä valmiiksi, joten en julkaise sitä vielä. Kunhan se valmistuu, linkki löytyy sitten otsikkokuvan alta :)

Hann-t La Luna V 09/2011


Keskiviikkona oli aamulla -20 pakkasta ja juoksutusta. Seppänen totesi, että pakkasen takia taidetaan harjoitella esittämistä, että pysytään edes vähän lämpiminä. Mulla, Rimmalla ja Niinalla piti alunperin olla Pekko, mutta se olikin jo viety ulos, joten esitettiinkin Lunaa. Luna oli ihan kiva, vähän laiskasti se liikkui kun lämmitellessä ei ollut raippaa, mutta kolmiolle saatiin raippa käteen ja sitten liikettä löytyi ihan kivasti. Esitettiin ohjilla, kun ennen ollaan harjoiteltu vain liinalla esittämistä. Sinänsä tykkäsin kyllä noilla ohjilla esittämisestä enemmän, kun liinassa on kuitenkin sen verran pituutta, että sitä on vähän hankala käsitellä. Ohjat voisivat vain olla vähän pitemmät, nuo ratsuohjat olivat vähän turhan lyhyet. Mutta näytössä esitetään sitten juuri niillä ratsuohjilla, joten ihan hyvä se oli harjoitella.





Seuraavaksi oli Carl-Harry Freyn estetunti, tosin tunnin pitivät aikuisopiskelijat, ilmeisesti ohjureita. Meillä oli tunnit tyhmästi niin, että ensin puolitoista tuntia ennen ruokailua ja sitten puolitoista tuntia ruokailun jälkeen. Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja mä olin sitten jälkimmäisessä ryhmässä. Katsottiin ekan ryhmän tuntia vähän aikaa ja lähdettiin sitten syömään etuajassa, koska aikatauluksi saatiin, että pitää olla kahdeltatoista maneesilla hevosten kanssa.

Holst-r Tin Royal GER 11/2011
© Jasmina Lankinen
Sain ratsukseni Teron, jolla olen kerran mennyt aiemmin koulutunnilla. Olen kuitenkin nähnyt, kuinka se hypätessä kuumuu, ainakin jos on joku suhteutettu linja yms. Niimpä ei ollut kaikkein luottavaisin olo hevosta satuloidessa. Aamun kylmyyden takia päätin laittaa ihan reilusti vaatetta päälle, mutta lämmitetyssä maneesissa vaatetta olikin sitten vähän turhan paljon ja hiki tuli.
Verkassa Tero meni ihan kivasti, tosin laukassa meillä oli aluksi vähän erimielisyyksiä, kun Tero olisi vain halunnut jäädä paikoilleen pomppimaan. Kunhan saatiin laukka etenemään, sujui sekin ihan kivasti. Alkuun mentiin ihan maapuomeja ravissa, jonka jälkeen puomit nostettiin aina toisesta päästä ilmaan niin, että oli aina kolme puomia peräkkäin ja joka toinen oli toisesta päästä ilmassa ja joka toinen toisesta. Aluksi rysäytettiin kaikki puomit alas, kun vauhtia oli liian vähän. Seuraavalla kerralla käytin vissiin vähän turhan paljon pohjetta, koska Tero lähti hyppäämään puomien yli. En ehtinyt kääntää sitä pois ennen seuraavia puomeja, joten hypättiin molemmat ravipuomit yli, hups... No, tultiin vielä pariin kertaan ja saatiin onnistumaan ihan hyvin. Seuraavaksi ohjaaja apureineen rupesi nostelemaan puomeja esteiksi. Yksi apuri hyppäsi maneesin laidan yli, joka säikäytti Nipsun, joka lähti pukittelemaan ja Niina tippui. Tero pysyi onneksi ihan rauhallisena, vaikka vähän aikaa tuntui siltä, että kohta lähtee, kun Nipsu laukkasi ilman ratsastajaa meitä kohti.
Rimma pääsi juuri Kaapon kanssa aloittelemaan estesarjaa, kun seuraavan ryhmän ratsukot tulivat maneesiin ja ilmeisesti maneesin oven avaaminen säikäytti Pepen, joka lähti rynnimään ja tiputti Tanjan. Jälleen Tero pysyi ihan rauhallisena, vaikka tuntuikin seuraavassa laukannostossa aika kuumalta.
Päästiin mekin sitten lopulta hyppäämään jumppasarjaa, jossa oli ensin kolme estettä, jonka jälkeen yksi askel välissä ja toiset kolme estettä. Päästiin hyppäämään kahteen kertaan ja molemmilla kerroilla ensimmäisille esteille tultiin vähän turhan hitaasti ja jälkimmäisille esteille etenkin viimeisellä kerralla vauhti kiihtyi jo vähän turhankin paljon. Ei kuitenkaan hajotettu esteitä ja hevonen oli koko ajan hallinnassa.

Tipun Goldilta 29.01.2011, Tihrustakaa tarkasti,
kyllä se pieni piste siellä on minä tippumassa...
© Jenni

Sitten loppuverkat ja hevosten hoito pois. Me Rimman kanssa ennen tuntia pohdittiin, että saatetaan tippua, kun tällaiset hevoset saatiin, mutta loppujen lopuksi sitten kävikin, että tunnilla olleista neljästä ratsastajasta siis Niina ja Tanja tippuivat, ja me Rimman kanssa, jotka kauhisteltiin tippuvamme pysyttiin kyydissä. Ei sillä, en välttämättä olisikaan halunnut tippua, vaikka edellisestä tippumisesta onkin jo yli vuosi :D




Ratsastuksen jälkeen sitten oli vielä varustehuoltoa. Jatkettiin kauhukahvojen tekoa ja vauhtiin päästyäni sain omani jo puolessa tunnissa valmiiksi. Lopputunnin sainkin sitten korjailla Siirin riimua, josta joku oli syönyt turpahihnan.
Ruokailun jälkeen meillä oli sitten vielä tanssiharkat, jossa käytiin kaikki tanssit yhtä lukuunottamatta (koska siihen olisi tarvinnut paljon enemmän porukkaa) läpi. Ja edelleen olen sitä mieltä, että vaikka noissa harkoissa nyt ihan hauskaa onkin tanssia, niin olen tyytyväinen, että saan itse tanssi päivänä olla mieluummin kameran takana.
Ilke pukittaa :D

Illalla Tiia vielä pyysi mut kuvailemaan Ilken irtojuoksutusta. Ilke teki hienoja pukkeja ja muutaman niistä sain tallennettua kamerallekin. Tiia myös irtohypytti Ilkeä ja hauskoja hyppykuviakin sain, kun poni hyppäsi kivalla ilmavaralla. Harmittaa kyllä tuo uuden maneesin huono valaistus, vaikka siellä nyt manuaaleilla jotain kuvia saakin, ovat ne silti hirveän rakeisia ja etenkin vähänkään vauhdikkaammat kuvat jäävät aika epäselviksi.




Ilke-pomppuponi :)


Mutta toisaalta, ehkä se on vaan hyvä, ettei kaikki kuvat onnistu, kun mullakin on tapana lyhyestäkin kuvailu keikasta näpsiä vähintään se 200 kuvaa, joten väheneehän se kuvamäärä edes sitten ~150 kun poistelee sieltä ne huonosta valaistuksesta johtuvat epätarkat kuvat ;)








Tollaset suitset ois tarkotus tehä :D
Tänään alkoi sitten taas lukio ja aika masentuneella fiiliksellä sinne luokkaan raahautui. On se jännä kun viime lukiojakson lopussa sitä pohti miten jaksaa amisjaksoa kun lukiossa on vaan niin helppo koomailla se kahdeksan tuntia sisätiloissa ja nyt sitten amisjakson lopussa pohtii vaan sitä kuinka masentavaa se on taas istua vaan siellä lukiotunneilla homehtumassa :D
Noh, siinä lukiotuntien aikana sain taiteiltua aika hienon hahmotelman niistä Sirin suitsista, joita alan nyt sitten ensi viikolla valjaskerhossa tekemään. Täytyy nyt vain viikonloppuna muistaa mittailla ne osat valmiiksi, että pääsee Toronen heti kerhon alussa leikkailemaan mulle remmit valmiiksi, että pääsee heti aloittamaan sitten sitä kun on saanut sen turpahihnan korjattua :)
Illalla olisi ollut Virojoella tanssiharkat, mutta ei huvittanut lähteä, joten olin pahis ja jäin vain kämpille lagaamaan muiden lähtiessä valssaamaan :P Teinpä tuossa ahkerana läksyt ja korvaustehtävät huomisesta ruotsin tunnista, jota ei pidetä avoimien ovien päivän takia. Puolitoista tuntia siinä meni ja vaikka olin ajatellut lueskella vielä "ylimääräistä" (ts. läksyksi tulleita, tunnilla käsiteltyjä asioita), ei siinä vaiheessa kun enkun ja ruotsin tehtävät sai tehtyä ollut enää hirveästi inspistä enää mitään vapaaehtoista alkaa tekemään. Niimpä loppuilta on mennyt tässä dataillessa :)

Huomenna sitten kotiin, päästään siis jo 9.30 koska ruotsin tunteja ei pidetä. Saas nähdä saanko porukkaa mukaan, jos tilaisi taxin Haminaan, niin ei tarvitsisi siihen 11.45 bussiin asti odotella täällä. Ajattelin huomenna käydä taas siellä Ridaajassa niitä saappaita katsomassa, voisi vaikkapa soitella liikkeen pitäjälle onko paikalla, ettei taas kävele sinne turhaan :)

maanantai 6. helmikuuta 2012

Semi-tylsä hepaton viikonloppu ja puolen vuoden projekti valmis!!!

Perjantaina meillä oli koneella lagailun jälkeen vielä tanssiharkat, jotka tuntui kyllä aika turhilta, kun paikalla oli seitsemän opiskelijaa, joista kaksi ei tanssi. Noh, kertailtiin jo opittuja tansseja ja harjoiteltiin pari uutta, sitten pääsi lähtemään kotia kohti.
Porvoossa päätin käydä katsomassa vieläkö Kar-Foto olisi auki ja olihan se. Ostin kameraani vara-akun, jota olen jo pitkään suunnitellut ostavani, mutta nyt päätin sen sitten viimein ostaa, kun sitten Vanhojen tansseista pitäisi saada kuvia ja videota niin eipähän ainakaan mene se homma pilalle sen takia, että akku loppuisi. Sen jälkeen kävin vielä Citymarketissa ja ostin sieltä vara muistikortin. Tärkeää kuvauskeikkaa ei sovi möhlätä ;)

Yhden aikaan oli -20°C


Lauantaina oli hirveästi pakkasta, Ellulle laittelin viestiä talleilusta ja vastasi olleensa perjantaina tallilla hytisemässä ja päätti jättää talleilut vkl väliin. Laitoin sitten takaisin, että mäkin taidan jättää väliin ja keskittyä selättämään flunssaani. Niimpä viettelin sitten hepatonta viikonloppua, harvinaista... Ja aika tylsää... :/












Kivan polun sai kahlata...


Eli aika rento päivä oli tv:tä katsellessa. Kävin mä äitin kanssa tekemässä lumityöt ja räpsimässä vähän lumisia maisema kuvia meiän pihalta. Yllättävän kivoja kuvia sain, vaikka olinkin laiska enkä jaksanut vaihtaa lyhyempään putkeen, jolla yleensä kuvailen maisemia ja "taide-kuvia". Pitkällä putkella sai melkeimpä parempia kuvia, kun ei tarvinnut kävellä/kahlata lumessa niin lähelle kohdetta vaan keskittyi vaan pitämään käden vakaana ja kuvasi kauempaa.












Takapihan koira-aitaus ei ole kauhean kovassa käytössä...









Illemmalla tehtiin äitin kanssa pizzaa ja kaura-omena paistosta, nams ;P Loppu ilta meni saunoessa ja tv:tä katsoessa :)

Sunnuntai oli melko samanlainen päivä, flunssa oli vain pahentunut, joten päätin jättää maanantain ekat tunnit väliin (varsanopetusta) ja lähteä vasta maanantain aamu-bussilla. Aamu-päivän istuskelinkin sitten tv:n edessä vilttiin kääriytyneenä ja kirosin flunssaani. Iltapäivällä lähdettiin sitten käymään kaupassa, samalla kun äiti kävi äänestämässä.
Ilta meni tv:tä katsellessa, lautapelejä pelaillessa ja teetä hörppiessä. En ole koskaan ollut mikään teen ystävä, mutta päätin uhrautua saadakseni kurkkukivun voitettua. Toin nyt teetä Harjuunkin, mutta saas nähdä jaksanko sitä koskaan juoda vai kiikutanko sen vain käyttämättömänä takaisin äitille :D

Maanantaina sitten jo kolmannen flunssan takia huonosti nukutun yön jälkeen oli lähtö Harjuun. Äiti meni aamusta töihin, joten Porvooseen piti matkustaa bussilla. Bussi oli aivan tupaten täynnä ja jouduin melkein keskustaan asti seisomaan painava laukku kädessäni, mutta oma moka kun en älynnyt sitä lattialla laskea :D
Porvoossa sitten odottelin parikymmentä minuuttia bussia Haminaan ja kun se viimein tuli, niin pääsi bussiin nukkumaan :) Edelleen flunssan takia oli hankala nukkua, mutta saipahan torkuttua ja kuskin ilmoittaessa, että saavutaan Haminaan en olisi millään jaksanut herätä vaihtamaan bussia. Äkkiä siinä kuitenkin heräili ja olikin sitten ihan pirteä olo loppu päivän.
Harjussa lukaisin läpi ruokinnan suunnittelun koealueen ennen kokeeseen lähtöä. Kokeessa sitten kävi niinkin harvinainen asia, että olin viimeisenä tekemässä koetta. Mutta sekin johtui vain siitä, että onnistuin kämmimään ravintoarvo-laskut kahteen kertaan ennen kun sain ne oikein. Onneksi nyt sentään huomasin, että nyt joku mättää, koska nyt ne (ainakin toivottavasti) on oikein.
Kokeen jälkeen oli sitten opinnäytetyötä, jossa ei oikeastaan tehty muuta kuin pohdittu mitä se toiminnallinen opinnäytetyö on. Aika turha tunti, voitais alkaa jo suunnittelemaan niitä itse kisoja ton ainasen jahkailun sijaan...
Siinä se nyt sitte ois ihan valmiina <3
Viideltä oli sitten valjaskerho, jossa viimeistelin riimun tekemällä reiät turpa- ja niskahihnaan, tasaamalla sivut ja maalaamalla ne. Sitten oli riimu valmis, wuhuu, puolen vuoden projekti vihdoin valmis!!! Aloin sitten korjailemaan yhtä rikkinäistä turpahihnaa, jonka Ellulta sain korjattavaksi, ensi viikolle voisi kyllä mittailla jo valmiiksi ne suitsien osat, niin pääsisi niitä aloittamaan :)

Huomenna ois sitten tylsä päivä, kun aamulla on ratsastusta ja sen jälkeen koko iltapäivä vapaata. Mutta ehkäpä paparazzi pääsisi hommiin, Tiialle jo tarjouduin Ilkeä kuvailemaan :)











perjantai 3. helmikuuta 2012

Maastolenkki Konifantilla, seikkailua Helsingissä ja ihana flunssa...

Sunnuntaina lähdettiin päivällä tallille ja vuorossa oli varsatreenit. Valjastettiin Siri ja Kaste ja yritettiin saada Matin joululahjaksi saatua sykemittaria toimimaan Sirillä, mutta ei se löytänyt sydäntä. Onkohan Siri kummitus? :D
Kaste irtojuoksutuksessa lauantaina
Päädyttiin lähtemään liikkeelle sellaisella kokoonpanolla, että Matti ajoi Sirillä edellä, mä ajoin Kastetta perässä ja Ellu talutti. Kaste meni tosi hienosti, ihan kun olisi aina kärryjä vedetty. Suurimman osan matkasta Ellu istui kärryissä mun vieressä ja pomppas kävelemään Kasteen vierelle vain silloin kun vastaan tuli muita hevosia tai tie muuttui tosi raskaaksi. Otettiin jo aika paljon ravipätkiäkin ja Kaste ravaili tosi hienosti Sirin perässä, vaikka vilkuilikin aina välillä Sirin ohi, että pitäisikö koittaa ohittaa. Mutta meni kyllä niin hienosti, että kyllä Kaste tosiaankin ansaitsi palkkaporkkanansa siltä reissulta!
Siri 01/2012 tarhassa möllöttämässä
Tallilla vaihdettiin sitten Sirille valjaat ja koppakärryt perään ja sitten lähdettiin Ellun kanssa ajelemaan Matin jäädessä pesemään Kasteen jalkoja. Ilmeisesti Kasteelta on nyt sitten mutarupi parantunut :)
Siri oli aika reippaalla päällä, eikä kyllä tarvittu kertaakaan piiskaa, jonka Ellu otti mukaan, että saadaan se kulkemaan yhtä reippaasti kotoa poispäin kun mitä se kotiinpäin kulkee. Jarrut oli kyllä vähän hukassa, koska aina käyntiin siirryttäessä siirtymiseen meni monta kertaa enemmän aikaa kuin yleensä.
Huurteinen heppa lenkin jälkeen
Kotiinpäin tultaessa Ellu pääti, että nyt mennään rauhassa kotiin ja ei anneta vain posottaa täyttä vauhtia kotiin, niin kuin Matilla vähän on tapana Sirillä ajaessa. Aina jos Siri yritti siirtyä raviin omin lupinensa, se joutui peruuttamaan. Kääntöpaikalta ensimmäinen kilometri taisi mennä kävellessä, mutta sen jälkeen Ellun pyytäessä ravia, pystyi vauhtia säätelemään helposti ja Sirikin tyytyi pikkuhölkkään. Loppumatkasta mä pääsin takasin ohjaksiin ja kyllä sen eron huomasi siihen kivikovaan suuhun, josta se piti menomatkalla kiskoa käyntiin. Nyt pystyi ihan pienillä pidätteillä säätelemään vauhtia ja käyntiin siirtyminenkin tapahtui täsmälleen siinä, missä sitä pyysi.
Huurteinen heppa valjaineen
Tallin pihassa meillä oli valjaista purettavana huurteinen heppa :) Ellun kanssa naureskeltiin, että tämä antaa ihan uuden merkityksen sille, että sanoo "ottaisin yhden huurteisen" :D










Maanantaikin oli siis vapaata next step-messujen takia, johon ei tarvittu koko luokkaa Harjun ständiä pystyttämään. Niimpä oli tallipäivä.
Kimman Kipinä aka "Kipinä, Konifantti" 01/2012
Lähdettiin Ellun kanssa Sirillä ja Kipinällä maastoon. Oli kyllä tosi kiva päästä ratsain maastoon näin pitkästä aikaa. Viimeksi varmaan olen käynyt maastossa joskus syksyllä Sällillä. Kipinä oli ihan kiva, vaikka sitä saikin pidätellä aika paljon, kun Siri mateli edessä. Ekassa ravisiirtymisessä meinasi tulla kunnon pomppu eteenpäin, mutta pidätteillä asetuttiin ravailemaan niin nätisti. Ellu laukkaili koko ajan Sirillä lyhyttä laukkaa, josta Kipinä alkuun kuumui, mutta ymmärsi kuitenkin jossain vaiheessa, ettei olisi mahtunut laukkaamaan Sirin perässä. Yritettiin me Kipinän kanssakin laukata Rölliin menevällä tiellä, mutta eka laukannosto päättyi hirveään syöksyyn Sirin takamukseen ja siitä jatkettiin sitten kiitoravilla. Sitten ei enää laukka noussutkaan ollenkaan, kun suora loppui kesken. Yritettiin vielä toisen kerran, mutta jälleen Siri meni Kipinälle liian hitaasti ja jäätiin kiitoraviin.
Röllistä jatkettiin metsäpolkua pitkin ja Kipinästä kyllä sinänsä huomasi, ettei sillä ole poluilla ratsasteltu, sen verran kömpelöä sen meno siellä lumihangessa oli. Hienosti se kuitenkin seurasi Siriä vaikka vähän säikkyikin kun oksat osuivat mun tai Ellun takkiin. Polun toisessa päässä oli puita kaatunut polulle, joten siitä ei päässyt kulkemaan. Niimpä piti kiertää metsän kautta ihan umpihangessa, mikä ei kyllä Kipinää näyttänyt haittaavan. Jälleen mentiin niin kiltisti Sirin perässä vaikka jatkuvasti niiailtiinkin kun ei meinattu pystyssä pysyä. Polulta kun päästiin tielle, otettiin parit ravipätkät, joissa Kipinä tuntui kyllä tosi kuumalta ja se tuntui ihan kunnolla harkitsevan Sirin ohittamista. Sain sen kuitenkin pysymään hallinnassa, koska ravipätkät olivat kuitenkin suht lyhyitä. Jatkettiin sitten auraamatonta tietä takaisin Röllin risteykseen ja enää Kipinä ei tuntunut niin tyytyväiseltä polulla kulkemiseen. Se tuntui kuumuvan aika paljon, mutta pysyi kuitenkin käynnissä käsissä. Auratulle tielle päästyämme otettiin vielä muutama ravipätkä, jossa Kipinä oli enemmän ja vähemmän hanskassa. "Päätielle" päästyämme päätettiin jatkaa käynnissä ja antaa Kipinän vähän rauhoittua. Vähän ennen ekaa risteystä Mari tuli Leevillä meidän takaa ja halusi ohi. Kipinä ei ollutkaan ihan samaa mieltä vaan rupesi potkimaan ja peruutti melkein Leevin päälle. Niimpä jatkettiin risteykseen asti, jossa väistettiin sen verran, että Leevi pääsi ohi. Se ärsytti Kipinää kauheasti ja se potki sitten ilmaa äkäisesti. Se oli ilmeisesti sitä mieltä, että kun se joutuu itse matelemaan Sirin perässä niin sietäisi Leevinkin. Loppumatka sitten käveltiin, koska Kipinä kävi niin kuumana Leevin ohituksen jälkeen. Se kuitenkin rauhoittui pikkuhiljaa ennen tallille saapumista, vaikka ilmeisesti lähetti sanattomia viestejä Sirille, koska Siri rupesi huolestuneena seilaamaan edes takaisin tien reunasta reunaan ja vilkuilemaan Kipinää huolestuneena. Ilmeisesti halusi estää Kipinän ohittamis yritykset, ettei vahingossakaan joudu uudestaan maastoon vaan sen takia, että toi typerä kakara tuolla takana ei älyä pysyä siellä takana :D Päästiin sitten ihan kunnialla tallille ja hoidettiin hevoset pois.
Iikku kertoi kivoja juttuja Kipinästä, ja olin kyllä tyytyväinen ettei kertonut niitä ennen lenkkiä. Muuten ei olisi välttämättä ollut ihan noinkaan turvallinen olo. Kipinä oli mm. edellisenä päivänä kiidättänyt omistajansa kärryjen kanssa kotiin ja joskus kuulemma rynninyt Jaminkin ohi maastossa. Siihen nähdenhän toi meiän lenkki meni ihan hyvin, koska hevonenkin oli kuitenkin hallinnassa vähintään 90% lenkistä :D
Ellu haki Kasteen sisään, mutta totesi sen saavan viettää vapaapäivän kun meni edellisenä päivänä niin superhienosti. Niimpä lähdettiin kotiin.

Tiistaina oli sitten Helsingin messukeskukseen meno. Mä oon Helsingissä niin vähän liikkunut, että olin iloinen kun Malla lupautu tulemaan näyttämään mulle reitin messukeskukseen kokeensa jälkeen. Niimpä matkustelin bussilla Kamppiin ja sieltä jatkettiin sitten Mallan kanssa rautatieasemalle ja junalla Pasilaan. Mä kun olen koko ikäni tuolla mettässä asunut, niin tää oli eka kerta kun matkustin junalla :D
Pasilasta sitten käppäiltiin messukeskukseen ja päädyttiin pohjoisportille. Sieltä soittelin meiän luokkalaisille, jotka neuvoivat etsiytymään eteläiselle portille, josta sitten tulisivat hakemaan mut Harjun ständille. Sinne kun löydettiin, kiitin Mallaa avusta ja lähdin sitten Sofian ja Anskun kanssa messualueelle.
Siellä sitten istuskelin neljä tuntia Harjun ständillä hymyilemässä ohikulkijoille ja tarjoilemassa karkkia ja kyselemään kiinnostaako hevosala. Kauhean paljoa ei porukkaa siellä käynyt ja kahden jälkeen alkoi koko messualue hiljetä sen verran, ettei enää loppuaikana kovin moni edes käynyt Harjun ständillä. Messualuetta olisi saanut käydä kiertelemässä, mutta mä en jaksanut kun yhen kerran lähteä Patrician seuraks kattomaan musiikkiesitystä NRJ-stagelle. Melko tylsää siellä messuilla oli, mutta saatiin sitten lupa lähteä puolisen tuntia aiemmin, koska messuilla ei enää siinä vaiheessa tainnut ketään olla ja seuraavana päivänä oltaisiin saatu tulla puoli tuntia myöhemmin, mutta bussien takia sovittiin, että tullaan ihan samaan aikaan.
Niimpä sitten junalla takaisin Helsinkiin ja sieltä lähdin sitten suunnistamaan Kamppiin. Seurasin Anskua ja Sofiaa juna-asemalla, joten tultiin sitten ulos eri paikasta, kun mistä sisään menin Mallan kanssa. Niimpä menin sekaisin ja lähdin sitten väärään suuntaan, kun olin varma, että Kamppi sijaitsee siellä. Risteykseen päästessäni totesin olevani kyllä väärässä paikassa ja käännyin takaisin ympäri. Sitten seurasinkin Kamppi-kylttejä, kunnes näin itse kauppakeskuksen. Kiersin ilmeisesti vähän pitempää reittiä ja yhden rakennuksen toiselta puolelta kuin aamulla, mutta pääasia oli, että löysin sinne Kamppiin :) Ja bussissa istuin 16.45, jolloin meidän olisi vasta pitänyt päästä messuilta.

Keskiviikkona lähdin sitten aikaisemmalla bussilla Kamppiin, koska Mallalla alkoi koe klo 12 ja halusin mennä samalla bussilla. Bussi hajosi vähän ennen Kamppia, joten jatkettiin loppumatka kävellen. Käytiin Kampissa kaupassa ja sitten Malla huolestuneena kyseli osaanko nyt reitin rautatieasemalle, koska hänen täytyy nyt lähteä koululle. Vastasin osaavani ja lähdin sitten suunnistamaan sinne päin. En ollut ihan satavarma reitistä ja meinasin jo lähteä kulkemaan samaa reittiä, mitä tulin edellisenä päivänä takaisin, kunnes näinkin jo juna-aseman. Työvuoron alkuun oli melkein tunti vielä, joten kävin rautatieaseman lähellä sijaitsevassa McDonald'sissa syömässä ja matkustin Pasilaan samalla junalla kuin edellisenäkin päivänä. Messukeskukseen löysin ihan helposti ja siellä odottelin muita meidän työvuorolaisia ja sitten soiteltiin aamuvuorolaisille, että tulevat hakemaan meidät. Meidän seurana Harjun ständillä oli tänään opo, kun edellisenä päivänä oli yksi toimistotäti. Opo oli laittanut pystyyn suitsien kokoamiskilpailun, jota sitten kävi kokeilemassa aika moni päivän aikana. Oli hauska katsella kun ihmiset, jotka kertoivat harrastaneensa ratsastusta joskus ennen muinoin, muistelivat kuinka ne suitset kootaan. Kaikki yrittäjät osasivat koota suitset edes suht oikein ja pääsivät osallistumaan arvontaan. Aika äkkiä messualue taas hiljeni, mutta kyllä porukka ehkä vähän pidempään messuilla viihtyi kun edellisenä päivänä. Puoli neljältä ei messuilla tainnut enää kovin paljoa porukkaa olla, joten päätettiin pistää kamat kasaan ja lähteä Harjua kohti, kun muutkin alkoivat purkaa ständejään.
Matka Harjuun olikin sitten oikein ratkiriemukas, koska autossa oli takaikkuna rikki ja ikkunassa oli 5 cm rako, josta motarilla mennessa tuuli aika kivasti sisään. Ensimmäinen puoli tuntia vain täristiin takapenkillä, kunnes etupenkillä huolestuivat ja ehdottivat, että yritetään teipata ikkuna maalarinteipillä kiinni. Teippi oli kuitenkin liian kapeaa, eikä edes pysynyt ikkunassa kiinni. Keksittiin kuitenkin tunkea rakoon kaulahuivi, joka auttoi edes vähän, enää ei tuulta huomannut niin selvästi, mutta vedon kyllä huomasi. Porvoon jälkeen oli tapahtunut joku onnettomuus, joten siinä ajettiin sitten kaksi kilsaa kävelyvauhtia. Haminassa käytiin kaupassa ja jatkettiin sitten Harjuun. Harjussa purettiin tavarat toimistoon ja sitten päästiin kämpille lämmittelemään.
Shet-r Ilke
Tiia soitteli ja pyysi kuvailemaan Ilkeä, ja vaikken pitänyt itseäni ihan viisaana suostuessani, sanoin syöväni ensin ja tulevan sitten. Olin juuri ehtinyt lämmetä oikean jalan varpaita lukuunottamatta, eikä se -20 asteen pakkaseen lähtö ehkä ollut kaikkein viisain veto. Tärisin tunnin maneesissa Tiian juoksuttaessa Ilkeä. Vähän räpsin jotain kuviakin, mutta niistä ei kovin ihmeellisiä tullut kun olin itse niin jäässä ja Ilken temppuillessa. Sain kuitenkin manuaaliasetukset toimimaan taas, vaikka Ilke oli yhä turhan tumma kuvattavaksi noin vähässä valaistuksessa (oltiin uudessa maneesissa). Tiian lähtiessä hoitamaan Ilkeä pois mä karkasin kämpille kuumaan suihkuun, jossa viihdyinkin varmaan 40 min ja silti olin vielä vähän kohmeessa loppuillan koneella istuessani.

Torstaina eli eilen olikin sitten riesana aika mukava flunssa. Aamulla oli vielä varsanopetusta ja tallissa ope vilkaisi mittaria ja sanoi: "eihän siellä ole kun -27, eiköhän lähdetä ajamaan varsoilla!". Saatiin kuitenkin ope ylipuhuttua ja lähdettiin pihatolle harjaamaan tämän kesäisiä varsoja. Ope oli matkalla vielä sitä mieltä, että sieltä tullessa lähdetään ajamaan 2-vuotiaat varsat, mutta muutti mielensä kun tunsi kylmän viiman kasvoillaan peltosuoralla pihatolle kävellessä. Harjailtiin sitten varsat, laitettiin niille pihattoon lisää olkea ja lähdettiin sitten kävelemään luokkarakennukselle. Siellä yritettiin sitten katsoa jotain varsanopetus dvd:tä, mutta tietokone ja dokumenttikameran piuha eivät sopineet oikein yhteen ja sen takia yhteys katkeili koko ajan ja ei siitä dvd:n katsomisesta sitten oikein tullut mitään. Päästiin sitten pois, kun luvattiin pohtia valmennus suunnitelmaa näille vuotiaille varsoille pari vuotta eteenpäin.
Ruuan jälkeen oli sitten ympäristölainsäädäntöä, jossa käytiin läpi materiaali- ja energiavirtoja tallilla sekä energiankulutusta.
Tauon jälkeen oli viimeinen eläinsuojelulain tunti ennen koetta, ja tunnilla mentiin talleihin mittailemaan hevosten säkäkorkeuksia ja karsinoiden kokoja, jotta voimme päätellä onko Harjussa lain mukaan sopivan kokoiset karsinat hevosille. Ravitallissa mitattiin Gikke, Bumba ja Systeri. Kaikilla oli ihan sopivan kokoiset karsinat, mutta esim. Bumban säkäkorkeus oli yllättävän matala. Se oli vain 165 cm, mutta se on ison mahansa kanssa niin hirveän massiivisen näköinen, että sen kuvittelee olevan isompikin.
Ratsutallissa mitattiin Eki, Fredi ja Warri. Näistä ainoastaan Fredin karsina oli vähän turhan pieni.
Päivällisen jälkeen meillä oli vielä ruokinnan suunnittelun tunti, jota opettaja ei voi koulutuksen takia pitää seuraavana päivänä. Sekin oli viimeinen tunti ennen koetta, joten käytiin viimeinen aihe, joka oli pitkän ja lyhyen aikavälin ruokinnan suunnittelua käytännössä. Lopuksi käytiin läpi mitä kokeeseen tulee ja saatiin tehtävä, jossa pitää tutustua erilaisiin ruokinta-automaatteihin.
Ilta menikin sitten sitä tehtävää tehdessä ja eläinsuojelulain kokeeseen lukiessa + koneella lagatessa. Olin ihan tyytyväinen, ettei kukaan pyytänyt kuvaamaan, koska sen verran paha flunssa iski päälle edellisen päivän syväjäädytyksien takia.

Tänään perjantaina meillä oli aamulla se eläinsuojelulain koe, joka oli tosi helppo. Kerran luin eilen sen koealueen läpi ja kokeessa oli tosi yksinkertaisia kysymyksiä ja sen teki vartissa. Kokeessa piti kuitenkin puoli tuntia istua, ennen kun pääsi kämpille lagaamaan koneelle :) Nyt onkin sitten taukoa puoli yhteen asti, jonka jälkeen on tanssiharkat ja sitten pääsee kotiin <3 Saas nähdä jaksanko huomenna vielä tallille raahautua kun on niin kylmää säätä luvattu ja kun tämä flunssa on kuitenkin päällä... Katsotaan nyt :)

Tuli nyt aika vähäkuvainen postaus, mutta koittakaa kestää :)