sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Koeviikkoa, valokuvaajan anelua ja koiranpentujen kuvailua

Kaipa se täytyy välissä ihan kuulumisiakin kirjoittaa :)

Maanantaina oli siis ensimmäinen tunti fysiikkaa. Mitään en kyllä taaskaan tajunnut, mikälie mahtoi aihekaan olla...

Til-r Ermitash "Eki" 08/2011
Seuraavaksi oli ratsastusta ja sain ratsukseni Ekin. En hirveän innoissani ollut sen kuullessani, mutta yllättäen Eki olikin tosi kiva tunnilla. Opettaja kielsi ratsastamasta koko ajan eteen ja tyytyvän vähän laiskempaan vauhtiin, kunhan heppa liikkuu omalla moottorilla. Niimpä yllättäen se ratsastuskin helpottui ja kyllä se Eki sitten lopussa ihan hyvääkin vauhtia kulki. Tunnilla mentiin ratapoikkisuuntaanleikkaata ja keskityttiin suoraan ratsastukseen. Keskelle tuli sitten vaihtelevasti pysähdystä, käyntiin siirtymistä ja laukannostoa. Olin kyllä tosi tyytyväinen  tuntiin, vaikka vähän turhan paljon joutui odotella kun tunnilla tosiaan 9 ratsukkoa.


Viimeiset tunnit oli varustehuoltoa ja viimein oli Toronenkin paikalla. Tehtiin tunnilla omat työt (siis ne alaturpikset) loppuun ja sen jälkeen sain korjailla rikkinäisen rintaremmin.
Olin pitkään ollut kahden vaiheilla, menenkö valjaskerhoon vai kuvaamaan Tolmun valmennusta (kuitenkin aika paljon kallistuen ensimmäiseen vaihtoehtoon), ja ennen kerhoon lähtöä olikin facebookissa viesti, että valmennus onkin peruttu liian vähäisen osallistujamäärän takia. Niimpä ei tarvinnut potea huonoa omatuntoa siitä ja voi hyvillä mielin mennä valjaskerhoon :D Sain suitsista jo leukahihnan valmiiksi ja täytyy vain sanoa, että kyllä niistä tulee hienot! ;)

Tiistaina meillä oli psykan koe, en nyt tiedä miten meni, kaipa siitä läpi pääsee... Mutta sinänsä ärsytti, koska paljon paremminhan tuo olisi mennyt, kun olisi vain jaksanut lukea enemmän, kerrankin oli suht yksinkertaiset asiat koealueessa, mutta ei vaan yhtään inspannut tarttua siihen kirjaan... -.-'
Til-t Adelheid "Ade" 05/2011
Kokeen jälkeen menin iltapäivällä korvaamaan yhtien juoksutustuntien poissaolot. Juoksutettiin chamboneilla ja mulla oli juoksutettavana Ade. Ade toimi ihan kivasti, ainoa mikä ärsytti, oli se kun opettaja toisessa päässä kenttää rauhoitteli riehuvaa Dalicea, oli Ade tietenkin sitä mieltä, että hänen täytyy nyt siirtyä käyntiin kun opettaja kerran käskee. -.- Aika tiukkana siis sai olla, ettei siirtynyt itsekseen, vaan kuunteli juoksuttajaa.
Illalla piti sitä Tiitua ja Samua mennä kuvailemaan, mutta heillä olikin ollut tunti, joten siirrettiin taas kuvauskeikkaa seuraavalle viikolle. Niimpä ilta meni dataillessa.

Keskiviikkona oli äikän koe, joka meni ihan ok. Eipä siihenkään tullut hirveästi luettua, mutta meni kuitenkin ihan hyvin.
Iltapäivällä menin Tiian luokan mukana vahu-tunnille suitsia tekemään, poskihihnoja väkersin, mutten saanut ihan valmiiksi asti.

Illalla lähdin vielä Tiiaa ja Ilkeä kuvailemaan, ensin kuuden aikoihin Tiia harjaili ponin ja otettiin vähän rakennekuvia tallin edessä. Tuli kyllä tosi hienoja, kun nurmikko pikkuhiljaa esillä ja poni punaista tallinseinää vasten.




Kahdeksan aikoihin lähdettiin sitten uudemman kerran tallille ja Tiia ajoi vanhassa maneesissa tarkkuusajoa. Kuvista tuli ihan kivoja, muttei jotenkin kuitenkaan yhtä kivoja kun mitä viime viikolla uudessa maneesissa. Mutta tyytyväinen olen kuitenkin.



Torstaina oli sitten enkun koe, joka meni tosi hyvin. Tuntui sinänsä tosi helpolta, ainakin kun ottaa huomioon, että luin vain kappaleiden sanastoa pariin kertaan (ja ensimmäisellä kerralla heräsin tunnin päästä siihen, kun Tiia soitti :D ) ja nopeasti silmäilin kieliopin.
Siri sai porkkanaa <3
Sirin pepsodentti-hymy <3


Pääsin Sofian kyydillä taas tallille ja siellä tulikin sitten vietettyä ihan kiitettävästi aikaa. Ensimmäisenä soitin Jennille ja rupesin anelemaan, että tulisi kuvailemaan kun ratsastan Sirillä. Alkuun yritti kieltäytyä, mutta lopulta sitten suostui. Niimpä pikaharjaus ja satula selkään, kun Jennillä oli mukamas niin kiire. Sitten se ilmestyikin itse Sirin luo ja halusi tehdä Sirille verkkoletin. Tuli kyllä ihan kivan näköinen, se Sirin harja on vaan sieltä puolesta välistä eteenpäin niin paljon lyhyempää ja ohuempaa, että ei meinannut yltää verkkoon.




Siri Jennin ratsastettavana :)

Kentällä Jenni halusi ensin ratsastaa, joten räpsäisin muutaman kuvan Jennistä ja Siristä, samalla kun pidin Jennille vähän istunta tuntia. Huomasi kyllä, ettei meidän poniravikuski harrasta ratsastusta mitenkään säännöllisesti, sen verran löytyi kuitenkin istuntavirheitä. Mutta positiivista oli se, että Jenni ylipäätään kuunteli mun neuvoja, kun yleensä jos yritän sille jotain tuntia pitää, tulee vain valitusta, eikä mitään tapahdu. Ja kyllähän se Siri meni pätkittäin tosi hienosti, kun Jenni sai istuntaa vähän kuntoon.



© Jenni Wallin

Sitten oli mun vuoro kiivetä selkään ja reenailtiin Sirin kanssa ihan vain ympyröitä ja vähän koiteltiin sitä keskiravia lävistäjällä. Kyllä se askel vähän venyi siinä lävistäjällä, mutta niin hienoja lisäyksiä ei saatu, kuin mitä viime viikon lauantaina. Laukatkaan ei mennyt ihan yhtä hienosti, mutta ok kuitenkin. Ravityöskentely oli kuitenkin tosi hyvää ja se näkyi kuvissakin. Etenkin lopussa Siri meni niin hienosti, etten olisi millään malttanut lopettaa kun oli niin hyvä fiilis kun hevonen oikeasti kulki tosi pitkän pätkän muodossa. Hieno Siri!


© Jenni Wallin


Keskityin aika paljon siihen jäkittävään oikeaan jalkaan ja siihen keskittyessä ilmeisesti kädet vähän unohtui (kuvia jälkikäteen katsoessa huomasin). Mutta se jalka oli oikeasta paljon paremman näköinen kuvista katsottuna, kun mitä kuvittelin. En mä siihen kuitenkaan ihan täyspainosesti keskittynyt ja silti se näytti ihan normaalilta joka kuvassa. Mutta sehän on vain positiivista :)





"Nyt voitas vaik lopettaa, hyppääs alas sieltä!" <3
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin


Shet-r Titus


Sirin ratsastuksen jälkeen lähdin Jennin mukaan kuvailemaan Titusta. Oli tosi kiva juosta siellä ponin perässä maastossa, mutta kivoja kuvia tuli. Ensimmäisen ravipätkän kun ottivat, meinasin purskahtaa nauruun. Oli jotenkin ihan sika hassun näköistä kun se pieni lihapulla lähti ravaamaan :D






Til-t Goldy II "Mummo"
Shet-r Hemil "Heppu"
Tallilla autoin sitten Jenniä laittamaan Tiitun pois ja lähdin kentälle kuvailemaan Pinjaa ja Mummoa ja Heppua. Ellu lähti samaan aikaan Matin kanssa ajamaan Sirillä, Kaste perähevosena, ja huikkasi mun pääsevän kyllä kyydillä kotiin, jos vain viihdyn tallilla vielä ylimääräisen tunnin. Jenni halusi jo lähteä bussilla kotiin, mutta mä jäin mielelläni odottelemaan autokyytiä, niin paljoa en kuitenkaan sitä bussilla matkustamista rakasta :D Mummosta ja Hepusta tuli ihan kivoja kuvia, Mummoa oon aina tykännyt kuvailla ja Heppukin näytti niin suloiselta pikkuratsastajansa kanssa :)
Kun Mummo ja Heppu lähti kentältä, päätin odotellessa laittaa Sirin jalustimiin vähän lisää reikiä, kun Jennillekin piti kiepit laittaa ja estejalkkareissa ei mullakaan meinaa reiät riittää. Mutta nyt on reikiä, eli enää ei tarvitse sitä tuskailla :D Harjasin myös Sirin suojat, jotka on likasina olleet kuivumassa satulatelineessä siitä asti, kun viimeksi mentiin puomeja. Ehdinpä vielä kaappiakin järjestellä, ennen kun menin auttamaan Ellua Sirin pois hoitamisessa. Sitten lähdettiinkin kotiin ja illalla olikin mukava ~1300 kuvan läpikäyminen...

Perjantaina eli eilen, oli tarkoitus lähteä vasta illasta tallille. Ellu ei kuitenkaan sitten ehtinytkään tallille, joten tuli sitten vapaapäivä. Käytiin iltapäivällä äitin, koirien ja Jukan kanssa lenkillä, mentiin vain 4 km lenkki, kun äiti oli edellisenä päivänä lenkkeillyt 12 km. Ja illalla lähdin Tassun pentuja kuvaamaan. Taas olivat kasvaneet hurjasti ja silmät oli auenneet :) Tosi sulosia kyllä ovat :>

Pennut 06.04.2012

Tänään käytiin kaupungilla ja talli jäikin taas välistä. Oltiin Ellun kanssa suunniteltu menevämme illasta tallille, mutta Ellu lähtikin jo iltapäivällä, kun ei voinut lapsia illalla keskenään jättää kotiin. Kaupungilla käytiin ensin K-raudassa katsomassa mulle turvakenkiä, mutta harmillisesti kaikkia muita kokoja löytyi, paitsi 39... Noh, tilattiin sitten 39 ja ystävällinen myyjä ehdotti kuullessaan vanhoista kengistä vain vetskarin hajonneen, että kysyisi valmistajalta, josko suostuisivat vetskarin vaihtamaan. Mehän oltais suutarille viety se kenkä, mutta Porvoon ainoa suutari on allerginen hevosille, eikä pysty mitään hevosten kanssa tekemisissä ollutta korjaamaan.
K-raudan jälkeen käytiin Peten koiratarvikkeessa ja sieltä tarttui mukaan savustetut luut koirille ja Dinalle kaksi erilaista palloa. Iso oli kyllä valikoima, mutta muuta ei nyt ostettu.
Käytiin Askossa ja Sotkassa katsomassa mattoja, mutta ei löytynyt mitään, minkä äiti olisi kelpuuttanut :D Hong Kongissakin käytiin, mutta sieltäkään ei mitään tarttunut mukaan.
Ennen kotiin lähtöä käytiin vielä Raxissa syömässä ja S-marketissa kaupassa. Kotona lähdettiin koirien kanssa lenkille ja sieltä kun tultiin, kävin vielä kuvailemassa Tassun pentuja. Huomenna Ellu lupasi kuskata mut tallille, kävi miten kävi :D Iltaan menee kuitenkin, mutta toivottavasti tosiaan pääsee sitten tallille, koska maanantaina on taas tallivapaa päivä kun on Harjuun lähtö. Ja seuraava viikonloppu onkin sitten Harjussa, joten olisi kyllä kiva päästä Siriä vielä moikkaamaan ennen sitä :)

Pennut 07.04.2012

1 kommentti: