tiistai 30. lokakuuta 2012

Että sellanen syysloma :D

Eipä mennyt ihan suunnitelmien mukaan tuo syysloma... Postauksiakin olin suunnitellut useamman tekeväni, mutta kuitenkin se ainokainen postaus venyi tänne syysloman jälkeen. Mutta parempi myöhään, kun ei milloinkaan, eikös? :)

Lauantaina Dina bongasi meidän pihalta oravan, joten pakkohan siitä oli kuva räpsäistä :P

Perjantaina (19.10.) meillä olisi ollut lukiota 8-14, mutta pari meidän fiksua luokkalaista päätti puhua muut ympäri, että skipattiin vikat tunnit. Tyhmä veto, etenkin kun vikat tunnit olisi olleet enkkua, joka on kuitenkin pakollinen kirjoittaa ja missä suurin osa meidän luokkalaisista ei oikein loista. Mutta anyway, lähdettiin siis 12.10 ajelemaan Harjuun ja siitä sitten kotia kohti. Loppupäivänä ei sitten muistaakseni mitään erityisen ihmeellistä tullut tehtyä.

Dina lauantaina

Nana lauantaina
Siri torstaina

Lauantaina (20.10.) yritin kovasti puhua Jenniä mukaan tallille, mutta Jenni ei oikein innostunut ajatuksesta. Lopulta sitten lähdin yksikseni. Tallilla Matti sattui samaan aikaan Kastetta liikuttamaan ja kysyi lähdenkö Sirin kanssa Kasteen seuraksi maastoon. Olin suunnitellut kentälle menoa, mutta maastolenkki houkutteli enemmän, joten sinne sitten lähdettiin. Ja hyvä, että mentiin. Enpä meinaan koskaan ole Sirin kanssa noin rauhallista maastolenkkiä mennyt, kerrankin sekä kuski että hevonen nautti - myös kotiin päin! Alkuun mentiin vähän aikaa Kasteen perässä, mutta ekan risteyksen kohdalla siirryttiin Sirin kanssa kärkeen. Ja Sirihän käyttäytyi niin asiallisesti että! Takaisin käännyttäessäkään se ei lähtenyt höyryämään tuhatta ja sataa, vähän tietenkin askel tiheni, mutta ei häiritsevästi. Ja pari kilsaa ennen kotipihaa uskaltauduin jopa ottamaan laukkapätkän kotiin päin, mitä en Sirin kanssa ole koskaan harkinnutkaan, kun muorilla on yleensä niin kiirus kotiin. Ennen viimeistä ravipätkää Kaste syöksähti Sirin ohi, mutta eipä se Siri siihenkään mitään sanonut. Lähinnä oli hämmästynyt kun Kaste pääsi sillä lailla yllättämään :D Mutta oli kyllä aivan mahtava maastolenkki ja kyllä Siri sai paljon kehuja ja herkkuja lenkin jälkeen kun käyttäytyi niin hienosti!



Sunnuntaina (21.10.) oli tarkoitus mennä Ellun kanssa tallille, mutta lähdettiinkin viemään Lauraa päivystykseen flunssan takia. Perjantaina Laura oli oksennellut ja koko viikonlopun hengitys vinkui ja oli tosi raskasta. Päivystyksessä antoivat sitten jotain keuhkoputkia laajentavaa lääkettä ja lääkäri määräsi astma lääkkeen tapaista lääkettä. Apteekissa ei kuitenkaan ollut, joten kävin sitten seuraavana päivänä hakemassa Lauralle lääkkeen.
Päädyttiin ajamaan kotiin mäkkärin kautta, oltiin laiskoja ja läskejä :P

Maanantaina (22.10.) vein äitin seitsemäksi työssäoppimispaikalle ja sen jälkeen ajelin kotiin. Pari tuntia katseltiin Lauran kanssa tv:tä ja sitten päätin lähteä koirien kanssa lenkille. Nähtiin kaksi peuraa pellolla, kamerakin oli mukana, mutta putki oli liian lyhyt ja en tajunnut asetuksia säätää, joten enpä niistä mitään järkeviä kuvia saanut. Mutta hienon näköisiä olivat ja Dina meni ihan sekaisin kun näki ne :D
Lenkin jälkeen kävin kotona syömässä ja yritettiin Lauran kanssa virittää jonkinlaista "valokuvaus-studiota", jossa yritin ottaa muotokuvia Nanasta ja Dinasta, mutta aika huonoja kuvia sain aikaiseksi. Valoa ei ollut ihan tarpeeksi ja taustana toimiva lakana olisi pitänyt silittää, rypyt näkyivät aika ärsyttävästi taustassa.
Nana ja Dina muotokuvissa :)


Siri torstaina

Kuvaussession jälkeen lähdin tallille, jossa lähdettiin taas Kasteen seuraksi maastoon. Mentiin sama lenkki, mutta tällä kertaa ehkä hiukan reippaammassa vauhdissa. Siri käyttäytyi jälleen tosi asiallisesti, mutta ei ollut ihan yhtä rento kuin viime kerralla. Se säpsähteli pienintäkin rasahdusta ja ei tuntunut yhtä varmalta, joten jätettiin suosiolla kotiin päin laukat laukkaamatta. Meni kuitenkin tosi kivasti ja oli kiva maastolenkki :)




Tiistaina (23.10.) vein äitin ja Jennin yhdeksäksi kouluihinsa ja ajelin jälleen kotiin. Taas istuttiin Lauran kanssa tv:n ääressä jonkin aikaa ja sitten lähdin koirien kanssa lenkille. Lenkin jälkeen söin ja lähdin sitten ajelemaan Porvoota kohti. Hain Jennin koulusta ja ajettiin sitten keskustaan. Käytiin ensin autokoululla varaamassa Jennille mopokortin teoriakoe ja sitten käppäiltiin cittariin. Ostin vihdoin koneeseeni Microsoft Office Student -paketin, minkä ostamista olen jo pitkään suunnitellut, mutta en ole saanut aikaiseksi. Käytiin vielä pankissa hakemassa mun uusi Visa-kortti ja sitten ajeltiin mäkkäriin, koska Jenni välttämättä halusi. Syötiin kaikessa rauhassa ja ajeltiin sitten äitin koulun parkkipaikalle odottelemaan, että kello tulee kolme. Kolmen jälkeen soittelin äitille, että mikä kestää ja äiti sitten tokaisi, että pääsee vasta neljältä. Noh, eikun ajeltiin kotiin, olin siellä 15 min ja ajelin takaisin äitiä hakemaan.
Ennen pimeän tuloa väkerrettiin taas "studio" kasaan ja yritin saada järkeviä kuvia. Taustalakanan silitin, joten rypyt eivät häirinneet, mutta ikkunasta tuli valoa liian vähän ja meiltä ei oikein löytynyt mitään sopivaa lamppua lisävaloksi. En siis vieläkään ollut täysin tyytyväinen kuviin.
Nanan muotokuvat

Keskiviikkona (24.10.) vein jälleen äitin ja Jennin kouluihinsa kahdeksaksi ja ajelin sen jälkeen kotiin. Äiti päätti tilata Lauralle ajan terveyskeskukseen, koska flunssa ei ollut muuttunut mihinkään suuntaan. Niimpä lähdettiin Lauran kanssa kymmeneltä ajelemaan terveyskeskukseen. 10.20 istahdettiin odottamaan, mutta lääkäri tulikin kutsumaan Lauraa vasta 11.10 (aika oli 10.40), koska oli unohtanut kokonaan, että hänellä oli potilas. Mikäs siinä... Noh, lääkäri totesi, että Lauralla pitäisi olla "astma-piipun" lisäksi lisäjatke, jolla lääkkeen hengittäminen on helpompaa. Hän päätti sitten lainata sellaisen meille ja opetti Lauralle miten sitä käytetään. Sen jälkeen totesi, että varaa Lauralle ajan astma-tutkimuksiin. Ennen lähtöä hän halusi vielä mitata Lauralta hapenottokyvyn, joka oli sitten liian alhainen, jonka takia hän päätti varata meille ajan päivystykseen. Meidät pyydettiin jäämään lepohuoneeseen odottelemaan lääkäriaikaa, joka olisi vasta klo 14 (kello oli nyt ~11.30). Laura oli kuitenkin sen verran väsyneen oloinen, joten todettiin sen olevan hyvä vaihtoehto, koska hoitajat voivat samalla tarkkailla Lauran vointia. Siellä sitten istuskelin katsomassa, kun Laura leikki moottorisängyllä. Mikäs siinä. Kun lääkäri viimein tuli, hän mittasi hapenottokyvyn, joka oli lääkkeiden ansiosta jo parempi, totesi, että Laura pitää viedä jossain vaiheessa labraan allergiatesteihin ja määräsi Lauralle uudet lääkkeet. Äiti ja Jenni kävelivät terveyskeskukselle, joten käytiin vain apteekissa hakemassa Lauran lääkkeet ja ajeltiin kotiin. Illemmalla vietiin vielä äitin kanssa auto Jukalle talvirenkaiden vaihtoon.

Torstaina (25.10.) jälleen äiti ja Jenni kahdeksaksi kouluun ja sen jälkeen kotiin. Vähän aikaa tv:n katselua ja sitten lähdin koirien (ja kameran) kanssa lenkille. Tällä kertaa annoinkin koirien juosta irtona metsässä, ja kuvailin kivoja kuvia sulosista koirista <3







Napo rukoilee <3


Meidän levitoiva koira :D


<3


<3
Lenkin jälkeen kotiin syömään ja sitten tallille. Siri oli edellisenä päivänä sikaillut Ellun kanssa oikein urakalla, joten päätettiin sitten lähteä vähän purkamaan muorin energioita reippaammalle ajolenkille. Tavoitteena oli ajaa reipasta vauhtia kotoa poispäin ja tulla rauhallisella hölkällä kotiin päin. Siri tuntui olevan mielissään, vaikka kotiin hölkkääminen tuntuikin niin kamalan vaikealta ymmärtää :D Meni kuitenkin tosi hienosti ja olisi halunnut ilmeisesti heittää vielä extra-lenkin kun yritti kääntyä kotoa poispäin yhdessä risteyksessä :D Ellu jäi vielä liikuttamaan Kasteen, mä lähdin hakemaan äitin koulusta. Käytiin kaupassa ja sen jälkeen ajeltiin kotiin.



Perjantaina (26.10.) vein taas äitin ja Jennin kahdeksaksi kouluun, mutta tällä kertaa en ajanutkaan kotiin vaan mentiin Lauran kanssa terveyskeskukseen. Käytiin palauttamassa lainassa ollut lisäjatke ja sen jälkeen mentiin sinne labraan allergiakokeita varten. Aikaa meni huimat 10 minuuttia ja sitten yläkertaan hammaslääkäri aikaa odottamaan. Kello oli siis tässä vaiheessa 8.20 ja hammaslääkäriaika oli 9.30. Siinä sitten odoteltiin. Kun vihdoin päästiin hammaslääkäriin, siellä meni kymmenen minuuttia ja sitten päästiin lähtemään. Laura halusi käydä mäkkärissä, joten ajettiin sitten sitä kautta kotiin.
Koska ulkona oli satanut ensilumi, päätin vähän kuvailla koiria ulkona. Nehän oli tietysti ihan intona ja etenkin Dina juoksi ihan hulluna ympäri pihaa <3 Päätin sitten lähteä taas metsään lenkille (ja Laurakin lähti mukaan!) ja kuvailla vähän koirien intoilua sielläkin :)


On se Dina ilmeestä huolimatta oikeesti ihan normaali :D

Mitäs sitä turhaan pysähtymään kun vauhdissakin voi ravistella :D

"Thäh?!?"


Huijari meni ali!




Dinaki tykkää pirtelöstä :P


Siri lauantaina :P
Lenkin jälkeen katseltiin hetki tv:tä ja sitten lähdin hakemaan äitiä koulusta. Kotona vaihdoin vain vaatteet ja lähdin sitten ajelemaan tallille. Matkalla nappasin Tiian mukaan. Matti oli tilannut rekkakuormallisen puunkuorihaketta Sirin ja Kasteen tarhaan, kun Kaste on niin herkkä sille mutaruvelle. Koska kuormaa ei oltu saatu kipattua tarhaan, se piti kottikärryillä levittää tarhaan. Koska koko kuormaa ei kukaan hullu jaksa kerralla levittää, aloitettiin tekemällä polku kasalta portille. Kun mä tulin paikalle, oli Matti jo puolessa välissä, joten loppumatka menikin sitten melko nopeasti, kun levittäjiä oli kaksi.
Kun saatiin polku yltämään portille, Matti hääti mut ja Tiian Siriä liikuttamaan. Päätin mennä ilman satulaa, joten eikun harjaus, suitset päähän ja kentälle. Tuuppailin jonkun aikaa ja Siri meni tosi kivasti. Laukka oli aika järkyttävää räpellystä, mutta ravi meni kivasti. Pyysin Tiiaa kokoamaan pienen kavaletin kentälle, jota sitten hyppäiltiin molemmista suunnista. Siri oli ihan intona, mutta viimeisissä hypyissä alkoi väsyä (tai sitten vain keskittyminen herpaantui) sillä hypyistä tuli tosi kummallisia. Lopetettiin onnistuneeseen hyppyyn ja sitten vain loppuverkat ja heppa talliin. Tiia otti jokusen videopätkän, täytyy julkaista jossain myöhemmässä postauksessa jos/kun joskus saan ne käsiini :D

Lauantaina (27.10.) lähdin 12 aikoihin tallille ja otin matkalla Pinjan kyytiin. Koska yöllä oli ollut ihan reippaasti pakkasta (aamulla 9 oli kuulemma ollut -13 astetta), kenttä oli niin kova, ettei Pinja viitsinyt kengättömän Hepun kanssa sinne lähteä. Niimpä käppäiltiin läheiselle pellolle, jossa Pinja juoksutti Heppua, ensin liinassa ja lopuksi irtona. Sää oli kivan aurinkoinen ja kuvista tuli tosi kivoja. Sattuipa linssiin yksi tilannekuvakin kun Heppu poseeraa niin hienosti ja turvan alla näkyy tippuva porkkanan palanen :D
Shet-r Hemil

Hepun kuvailun jälkeen räpsin jokusen kuvan Siristä ja Kasteesta ja jäin sitten odottelemaan Ellua. Kun Ellu sitten tuli, lähdettiin jatkamaan puuhakkeen levitystä. Saatiin "kolmio" polun vierestä levitettyä, josta Kaste ainakin tuntui olevan hyvin mielissään. Se ei muualla suostunutkaan kävellä, kuin polulla, joten kovasti tykkäsi kun sai vähän leveämmän oleskelupaikan :)
Sh-t Korven Kaste

Sh-t Korven Kaste

Kuva on huono, mutta tästä näkee tuon puuhakekasan ja polun portille :)

Pv-r Windsor II

Lv-t Tooticky

Shet-r Titus
Lähdin vielä ratsastamaan Sirillä, tällä kertaa otin satulan ja tehtiin oikein kunnon koulutuuppaus. Siri toimi tosi kivasti ja laukkakin saatiin pienen työstön jälkeen tuntumaan paljon paremmalta. En sitten tiedä miltä se sivusta seurattuna näytti, mutta selkään tuntui paremmalta. Videoita katsoessa totesin, että asetan Siriä laukassa liikaakin, joten tällä kertaa keskityin pitämään ulko-ohjan tuen ja keskityin etsimään taipumista. Kauaa ei laukkaa väännetty, vaan lopeteltiin onnistumiseen. Otettiin vielä vähän ravia, joka toimi tosi hyvin. Sitten loppuverkat ja hikinen ponski talliin.

Sunnuntaina (28.10.) tuli aamupäivä vietettyä tv:n ääressä. Iltapäivällä käytiin äitin kanssa äänestämässä ja samalla haettiin meidän kesärenkaat Jukalta. Kotona sitten ehdin syömään ja katsomaan lisää tv:tä. Sitten jo Rimma tulikin hakemaan ja lähdettiin kohti Harjua.

Sh-t Harjun Esteri 06/2012
Maanantaina (29.10.) meillä oli aamupäivä ajoa ja mä valitsin ajokikseni jälleen Esterin. Kävelytettiin hevosia noin tunti raviradalla, mikä ei tietenkään Essin kanssa ollut helppoa, kun neiti ei millään malttaisi kävellä. Sain sen kuitenkin pätkittäin rauhottumaan niin, että se malttoi jopa kävellä kahden kaarteen läpi ennen kun rikkoi käynnin ravisipsutukseen. Etäisyyttä muihin hevosiin olikin sitten se puoli kierrosta...
Se on kyllä kumma, miten se Essi jotenkin vetoaa muhun, vaikka se on ihan pirun ärsyttävä ajaa. Silti joka kerta kun sen listassa näen, haluan ajaa sillä. Onhan se tosi kiltti hoitaa, mutta se itse ajaminen on sellaista hosumista. Kaipa mä vaan tykkään haasteista :D Ja onhan se Essi niin suloinen <3


Ruuan jälkeen meillä oli liikennekasvatuspäivä, jossa oli poliisi, autokouluopettajat ja joku neljäs täti paasaamassa meille liikenneturvallisuudesta. Sinänsä vähän ärsyttävä, kun suurin osa tiedosta oli täsmälleen samaa, mitä on juuri autokoulussa oppinut. Mutta kuultiinpa paljon varottavia esimerkkejä, jotka kylläk avasi silmät. Ja ainakin tuli opittua, miksi ostokset pitäisi kaupasta tullessa laittaa takakonttiin eikä etu- tai takapenkille. Sillä "neljännellä tädillä" oli meinaan mukana vaaka, joka näytti mitä kilomääriä tavarat vastaavat törmäyksessä 50 km/h vauhdissa. Kännykkäkin vastasi miltei 10 kg, joten jatkossa kyllä taidan kaikki irtotavarat kuljettaa takakontissa :D
Illalla oli vielä valjaskerho, jossa aloin suurentamaan sitä Sirin sidepullien otsapantaa. Kaikki meni hyvin ja olin jo melkein saanut valmiiksi otsapannan, kun viimeistä reikää kiinnitystä varten tehdessä (otsapanta on siis kiinni sellaisella nyörillä) onnistuin tekemään reiän liian reunaan ja se katkesi. Noh, siinä ei auttanut muu kuin alkaa tehdä uutta. Ehdin senkin kuitenkin tehdä ja tällä kertaa reiät eivät katkaisseet otsapantaa. Sain jo melkein ensimmäisen nyörinkin viritettyä, mutta täytyy sanoa, että se oli kyllä ihan p'rseestä! Mutta mitäpä sitä ei Sirin suitsien eteen tekisi :D Ensi viikolla ei olekaan valjaskerhoa, mutta seuraavalla viikolla sitten jatketaan.

Tänään tiistaina (30.10.) meillä oli 8-16 lukiopäivä, mikä oli kyllä yhtä tuskaa! Päivä meni niin hitaasti ja keskittyminen ei riittänyt yhtään mihinkään.

Vielä olisi huomenna ja torstaina saman pituiset lukiopäivät ja perjantaina 8-14, mitenkähän sitä jaksaa ne kahlata läpi?
Valokuvakurssille sain lopulta perjantai-iltana lähetettyä kuvat ja valitsin nämä.
Eniten tykkään tuosta kolmannesta kuvasta, ekassa kuvassa Dinan mustasta naamasta johtuen alaleuka ei oikein erotu ja tuo "studiossa otettu kuva nyt ei vain ihan nappaa.

Tehtävänä oli myös muokata parhaiten onnistunut kuva, joten tässä tämä muokattu versio :)

torstai 18. lokakuuta 2012

Niiiiin suloinen Siri ♥

Lauantaina (13.10.) kuvailin päivällä valokuvauskurssia varten kultaista leikkausta toteuttavia kuvia. Useamman kuvan näpsäisinkin, mutta kolmea parasta oli kyllä vaikea valita. Oli kyllä haastava tehtävä, muistelen joskus löytäneeni kamerastani mistä saan apuruudukon näkyviin, mutta enpä sitä nyt onnistunut keksimään. Niimpä ei auttanut kun silmämääräisesti katsoa missä suunnilleen kohde on kolmasosien leikkaus pisteen kohdalla :D Mutta tällaiset kuvat siis sain aikaan:
Kultaisen leikkauksen kuvat, ekassa kultainen leikkaus kukassa, tokassa lyhdyssä ja kolmannessa Nanan silmässä.

Kuvailun jälkeen tehtiin Jennin kanssa vähän pihatöitä, leikattiin ensin Humala-köynnökset alas katon rajasta ja sen jälkeen leikkelin tuoksuvadelman varret pois. Ihan kivaa puuhaa, etenkin kun pisti musat soimaan niin johan alkoi työ sujumaan :)
Pihatöiden jälkeen sain Jennin ylipuhuttua mukaan tallille, joten lähdettiin ajelemaan Ilolaa kohti. Päätin mennä pitkästä aikaa ilman satulaa, Jenni laittoi mulle Sirin kuntoon, kun itse harjailin sillä aikaa Kasteen. Sitten kentälle ja Sirin selkään. Käveltiin pari kierrosta pitkin ohjin, sitten keräsin ohjat tuntumalle ja Sirihän päätti heti testata miten hyvin selässä pysytään ilman satulaa. Se veti parit sivuloikat kyttäillessään porttipäätyä ja metsää, mutta onneksi sillä on niin iso masu, että vaikka vähän horjahti, niin jalka jäi Sirin isoon masuun kiinni ja sai äkkiä tasapainon takaisin. Kaposemmalla hevosella olisi saattanut kuulua tumps ;D

© Jenni Wallin
Tuuppailtiin alkuun noin 20 minuuttia ja Siri toimi ihan kivasti. Vähän oli välillä keskittyminen hukassa, mutta pätkittäin kulki tosi hyvin. Itsellä oli vähän hutera olo selässä, pitää vissiin alkaa harrastaa tuota ilman satulaa tuuppailua useamminkin kun on tasapaino noin huonontunut :D Laukat oli kyllä taas jotain niin järkyttävää, mutta ehkä ne tuosta jossain vaiheessa paranee kun jaksaa vaan reenata :)

Videolaatu...
© Jenni Wallin

Videolaatu...
© Jenni Wallin

Videolaatu...
© Jenni Wallin

Videolaatu...
© Jenni Wallin
Tuuppailun alkaessa maistua työltä, kehotin hetken mielijohteessa Jennin pistää meille pieni kavaletti pystyyn. Mähän en ole koskaan ennen hypännyt ilman satulaa, joten olo oli todella turvallinen kun tajusin oikeasti testaavani sitä Sirillä, joka tunnetusti on kaikkein turvallisin vaihtoehto kaikkeen :D Noh, eikun aivot narikkaan ja testaamaan :D Ensin kuitenkin turvallisesti ravissa ja pelkkänä maapuomina. Siitä sitten pikkuhiljaa tultiin jokunen kerta ravissa ja sitten laukassa. Siri oli ihan intona eikä tietoakaan mistään temppuilusta. Toinen oli innoissaan nostamassa laukkaa jo ravista <3 Jälkikäteen kuvia ja videoita katsoessa näytti kyllä aika jännittyneeltä ainakin ratsastajan osalta, mutta Siri oli niin suloinen <3

Videolaatu...
© Jenni Wallin

Videolaatu...
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Kun oltiin tultu jokunen kerta kavalettia molempiin suuntiin laukattiin löysin ohjin pari kierrosta kentän ympäri ja pikkuhiljaa alkoi laukkakin löytyä. Tosin ilme oli pettynyt joka kerta kun laukattiinkin kaveletin vierestä eikä yli :D Sitten vielä vähän ravia ja Jenni pääsi vielä muutaman kierroksen ratsastamaan. Ja Siri käyttäyty niin hienosti :) Hieno poni <3

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Hoidettiin Siri pois, juteltiin hetki Marian kanssa ja lähdettiin sitten kotia kohti. Matkalla käytiin Robinhoodissa, josta mukaan tarttui koulupiiska muutamalla blingillä varustettuna, harjakampa ja makupaloja Sirille. Käytiin myös Siwassa ja sitten suunnattiin kotiin mässäilemään :P

Tässä vielä Jennin kuvaama ja editoima video mun ja Sirin päivän touhuista :)



Suloinen Siri <3
© Jenni Wallin (la)
Sunnuntaina (14.10.) haravoin äitin kanssa päivällä ja käytiin koirien kanssa lenkillä. Puoli neljä lähdettiin Ellun kanssa tallille. Alkuun meinattiin, että lähdetään ajamaan molemmilla hepoilla, mutta se suunnitelma meni siinä, kun hiittikärryistä oli toisen renkaan venttiili mennyt sisään ja rengas tyhjä. Niimpä päätettiin lähteä niin, että Ellu ajaa Kasteella ja mä ratsastan Sirillä. Kun käytiin pesemässä molempien jalat, totesi Ellu, että Kasteella on sen verran ylimääräistä energiaa, että irtojuoksutetaan mieluummin. Niimpä pistettiin Kasteella tossut jalkaan ja lähdettiin kentälle. Ja aikamoista rallia se vetelikin ympäri kenttää :D Hitsi kun olisi ollut kamera mukana ja toisessa päässä kenttää (aurinko paistoi suoraan silmiin niin, ettei koko hevosta edes meinannut nähdä mun paimennus paikalta). Mutta malttoi lopulta rauhoittua ja keskittyi hienosti seuraamaan Ellua.
Ilmeellä :D
© Jenni Wallin (la)
Mä lähdin valjastamaan Siriä kun Ellu vielä kävelytti Kasteen. Kun Kaste tuli, niin eikun Siri kärryjen eteen (ja Kaste karsinaan syömään) ja lähdettiin Ellun kanssa ajamaan. Siri lähti tosi laiskasti pihasta ja meno oli aika verkkaista koko matkan kotoa poispäin. Kotiin päin vaihtuikin sitten toinen vaihde ja vaikka Siri kuunteli (hitaasti, mutta kuunteli :D) pidätteitä suht hyvin pysyi vauhti aika reippaana. Käytiin sitten vielä toinenkin tienpätkä hölkkäämässä, kun oltaisiin muuten oltu niin äkkiä kotona :D Mutta hienosti Siri käyttäytyi koko lenkin ja oli kyllä niin tyytyväisen näköinen kun jäi karsinaan mussuttamaan leipää ja omenoita <3




Maanantaina (15.10.) kävin aamulla seitsemän jälkeen Kotituvassa kyselemässä mun ja äitin pakettia Jameralta, 20 minuuttia jouduin seisomaan siellä odottelemassa, kun postikone käynnistyi ja kun vihdoin sai sen käyntiin, kassatäti vaan totesi, että tilinumero ei täsmää, joten ei voi antaa pakettia. Kysyin pystyisikö hän selvittämään asian, mutta tuli niin tympääntynyt vastaus, että ei voi, joten totesin sitten, että selvä, selvitellään sitten itse ja lähdin kotia kohti. Myöhemmin äiti kertoi soittaneensa Jameralle ja olivat sieltä sanoneet, että postitoimipaikan olisi pitänyt asia selvittää! Mutta saatiinpa paketti.
Kahdeksalta Rimma tuli hakemaan ja lähdettiin kohti Harjua. Matka oli tosi kummallinen, koko ajan tuntui, että oltiin istuttu ikuisuus autossa ja koko ajan kommentoitiin "ai ollaaks me vast täs?". Sitten lopulta oltiin Harjussa paljon aikaisemmin kun mitä laskettiin. Jännää...

Tällaiset sidepullit,kuva pöllitty
Millcreek ranchin sivuilta
Meillä oli ekaksi opinto-ohjausta, jossa saatiin vähän selvyyttä työssäoppimisiin ja meidän luokkamatkaan.
Ruuan jälkeen meillä oli ratsastusta ja mä sain ratsukseni yhden syksyllä tulleista uusista hevosista, Sunrise IV aka Sanin (josta ei valitettavasti ole kuvaa). Sani oli ihan kiva, vaati tosi tasaisen käden ja oli vähän hidas pohkeelle, mutta oli kyllä tosi kiva ratsastaa. Ainoa miinus oli se, että sillä oli ihan järkyttävän isot askeleet! Pienoinen shokki Sirin tasaisten askelten jälkeen :D Vatsalihakset huusi halleluujaa jo alkuverkkojen jälkeen :) Mutta silti Sani oli tosi hauska tapaus, sillä olisi kiva ratsastaa joskus toistekin, vaikka itsenäisesti. Tunnin aiheena oli siirtymiset ja ympyrät, siirtymisissä ei säilynyt muoto, jolloin askel muuttui kahta kauheammaksi ja istuminen oli aika epämukavaa. Saatiin kuitenkin siirtymiset onnistumaan ajallaan ja aina siirtymisten väleissä Sani kulki kivassa muodossa. Illalla lähdin vielä valjaskerhoon, Ellu osti HeTa-tapahtumasta Sirille sidepullit, jotka oli kuitenkin parista kohtaa liian pienet Sirin leveään päähän, joten niitä lähdin isontamaan. Sain leukahihnan tehtyäkin, ensi viikolla olisi sitten otsapannan vuoro, täytyy varmaan tuunata ainakin sitä otsapantaa sen verran, että laittaa vähän blingiä ;)



Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina (16.-18.10.) oli taas 8-16 lukiopäiviä.
Tiistaina olisin lähtenyt iltapäivällä ottamaan parit kuvat Kekestä, kun oli niin aurinkoinen päivä, mutta Niina oli sitä mieltä, ettei Kekestä mitään kuvia tarvitse ottaa... Täytyy toivoa, että viikonloppuna olisi edes suht kiva sää, että olisi edes vähän valoa kuvata muotokuvia valokuvauskurssia varten.

Tänään torstaina (18.10.) kävin kuvailemassa Sannia ja Neeaa hevosineen kouluvalmennuksessa. Valmennuksen aiheena heillä oli hakea hevoseen rentoutta lyhentämällä askelta ja tahtia. Tosi mielenkiintoinen tunti, meinasi välillä kuvauskin unohtua kun niin mielenkiinnolla seurasi muutosta, mitä hevosissa tapahtui. Pakko testata Sirillä viikonloppuna ;) Valmennus oli uudessa maneesissa, jossa on huonompi valaistus, mutta kuvista tuli ihan kivoja.

Conn-o Fieldhill Apollo ja pv-t Omiya
Huomenna olisi sitten vielä 8-14 lukiopäivä ja sitten alkaa viikon SYYSLOMA! Ihanaa, kyllä sitä pikkuhiljaa alkaa jo ollakin loman tarpeessa :D

P.S. Loppuun vielä muutama kuva Nanasta ja Dinasta sunnuntailta <3

Cadinan Oili "Dina"

Cadinan Oili "Dina"

Cadinan Nadja "Nana"

Cadinan Nadja "Nana"

Cadinan Nadja "Nana"

Cadinan Oili "Dina"

Cadinan Nadja "Nana"