keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Koeviikko ja jälleen super-Siri!

Torstaina (22.11.) meillä oli psykan koe, joka oli yllättävän helppo, vaikka silmäilinkin vain kappaleiden tiivistelmät pikaisesti läpi. Loppupäivä meni kokonaan sängyssä dataillessa, montaa kertaa ei tullut noustua ylös, vaan lähes putkeen datasin 14 tuntia, hups :D Mutta kyllä oli lihakset seuraavana päivänä jumissa, ei sovi mulle noin intensiivinen datausputki.

Perjantaina (23.11.) oli ruotsin koe, johon lukeminen olisi pitänyt varmaan aloittaa aiemmin. Oli meinaan sen verran hankala koe ja vaikka puolitoista tuntia edellisenä iltana luin, tuntui ettei osannut kovinkaan paljoa. Koska Rimma oli livistänyt jo edellisenä päivänä kotiin, tulin Sannin kyydillä. Sannin piti käydä liikuttamassa hevonen, joten ei päästy ihan heti lähtemään. Olin kuitenkin jo ennen yhtä kotona, joten söin jotain välipalaa ja lähdin sitten tallia kohti.

Iloinen Siri sunnuntaina :D
© Jenni Wallin

Olin saanut aiemmin Ellulta viestin, että kannattaa olla vähän varuillaan, kun Sirillä on takana kolme vapaapäivää. Niimpä ei ollut vaikea päättää meneekö satulalla vai ilman ja kuolaimilla vai kuolaimettomilla. Tein huolellisen käyntiverryttelyn, työstettiin vähän väistöjä ja otettiin muutama etu- ja takaosankäännös. Sitten lähdettiin työstämään ravia, alkuun ihan ympyröillä ja lävistäjällä keskiravia ottamalla. Tähän asti Sirin keskittyminen oli vähän vaiheittaista, mutta kun Heppu tuli ratsastajineen kentälle, katosi keskittyminen täysin. Vähän aikaa yritin ravia vielä työstää, mutta koska keskittyminen oli ihan hukassa, päätin vain laukata reipasta laukkaa ympäri kenttää molempiin suuntiin paljoa vaatimatta.





Siri sunnuntaina
© Jenni Wallin
Laukkojen jälkeen annoin Sirin hetken kävellä ja jatkettiin sitten ravin työstöä. Hepun lähtiessä hetkeksi kentälle otettiin muutamat raviväistöt, jotka sujuivat jo paremmin kuin edellisellä kerralla. Tahti tuppasi ravista katoamaan, mutta säilyi kuitenkin paremmin kuin viime kerralla. Lopetettiin parin onnistuneen väistön jälkeen ja jatkettiin työstämistä ympyröillä. Kun olin tyytyväinen raviin, aloin työstää laukkaa. Tahti meinasi laukassakin hukkua, joten otettiin pari kierrosta reipasta laukkaa taas alle ja alettiin sitten työstämään. Pätkittäin tuli tosi kivaa laukkaa, joten jätettiin laukankin työstö onnistuneeseen ympyrään. Sen jälkeen työstetiin ravia vielä hetki ympyröillä ja otettiin vielä muutama keskiravin yritys. Pätkittäin tuli ihan kivoja askeleen pidennyksiä, mutta Siri alkoi jo vähän väsyä, joten keskiravi ei enää lähtenyt niin hyvin kun alussa. Lopetettiin hyvään fiilikseen ja lähdettiin kävelemään vähän matkaa metsäpolkua loppukäynneiksi. Koko lenkkiä en viitsinyt mennä, kun alkoi jo hämärtää. Tallissa loimitin hikisen Sirin ja hoidin vielä Kasteen ennen kun lähdin kotiin.

Lauantaina (24.11.) Ellu ja Matti kävivät tallilla, joten mä jätin välistä. Käytiin iltapäivällä kaupassa ja illemmalla lenkillä koirien kanssa. Loppuilta meni leffaa katsoessa, vuokrattiin meidän Soneran leffavuokraamosta The Hunger Games, jonka olen jo pitkään halunnut nähdä. Muuten ihan hyvä leffa, mutta lopusta en tykännyt, olisi voinut olla dramaattisempi :D

Dina perjantaina Jennin sylissä, anovasta ilmeestä voi päätellä, ettei Dina oikein viihtynyt :D


Sunnuntaina (25.11.) lähdettiin Jennin kanssa päivällä tallille. Sää ei ollut kuvauksen suhteen parhain mahdollinen, mutta ihan ok kuvia tuli, vaikka päätin, että tästä lähin saa kyllä Jennikin kuvailla automaattiasetuksilla, kun ei osannut manuaaleja säätää sopiviksi (ei pahalla, oma moka kun käskin ottaa lyhyemmällä valotusajalla, kun mitä olosuhteet vaativat...). Suurimman osan kuvista sai kuitenkin muokkaamalla ihan järkevän näköisiksi :D Hypättiin siis, Jenni sai hoitaa alkuverryttelyn ja innostui itsekin ottamaan muutaman hypyn pienille esteille. Siri käyttäytyi niin hienosti ja saivat tosi kivoja hyppyjä, vaikka estekorkeus olikin aika matala.

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Seuraavaksi mä hyppäsin selkään ja otettiin parit hypyt matalille esteille ja pyysin sitten Jenniä korottamaan vähän. Esteinä meillä oli siis toisella pitkällä sivulla yhden askeleen sarja (kavaletti ja ensin pysty ja sitten tasaokseri), toisella pitkällä sivulla oli ensin ristikko ja se korotettiin pystyksi sekä keskellä oli molemmille lävistäjille okseri. Tultiin ensin yksittäisinä ja loppuun pariin kertaan ratana. Sarjalle tuli alkuun vähän huonoja hyppyjä, mutta kun säädettiin väli kymmenisen senttiä pidemmäksi, alkoi askel sopimaan paremmin ja tuli parempia hyppyjäkin. Pystylle tuli tasaisen hyviä hyppyjä, lävistäjille tuli mutten hyviä, mutta suurimmassa osassa ei laukka vaihtunut. Viimeinen rata meni kuitenkin ihan nappiin, sarjalle tosi hyvät hypyt, lävistäjälle hyvä hyppy ja laukkakin vaihtui, pystylle tosi hyvä hyppy ja toiselle lävistäjälle taas ok hyppy ja laukkakin vaihtui. Lopetettiin siihen ja Jenni sai mennä vielä loppuverkankin.

Jotenkin niin söpöt noi Sirin takaset <3
© Jenni Wallin

Ei toki ilmavaralla :)
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

(esteiden välissä olevat katkenneet puomin kappaleet siirrettiin vain sivuun kun puomi päätti katketa estettä rakentaessa...)
© Jenni Wallin

Harmittavasti alkoi sataa ja tyhmä Jenni oli jättänyt mun takin sisäpuoli ylöspäin penkille, joten eikun märkä takki niskaan ja esteitä pois raahaamaan. Hoidettiin Siri pois ja kävin vielä Kasteen jalat pesemässä. Sitten lähdettiin kotiin.
Puoli seitsemältä tuli taas Rimma hakemaan ja ajeltiin Harjuun.

Maanantaina (26.11.) meillä oli koko päivä 8-16 Malaskaa, ah, miten ihanaa... -.-' Ensin oli opetustaitoteoriaa, jossa käytiin viimein teoriassa läpi ohjausharjoitusten pitämistä. Muistiinpanojen kirjoitustahti oli melko nopea, koska vielä tänään keskiviikkonakin mulla on käsi kipeä tietyssä asennossa (sillähän ei tietenkään ole vaikutusta, että sen jälkeen on tietokoneella istuttu aika ahkerasti :D ). Lopuksi tehtiin tuntisuunnitelma iltapäivän ohjausharjoitukseen, jossa aiheena olikin poikkeuksellisesti juoksutus.


Hann-t Dalice 05/2012
Iltapäivällä oli sitten ohjausharjoitus, jossa pidettiin pareittain juoksutustunti aikuisopiskelijoille. Mä ja Niina pidettiin tuntia ja juoksutettava hevonen oli Dalice. Meidän oppilas oli muutaman kerran aiemminkin juoksuttanut, joten osasi perusasiat. Olisi kyllä saanut olla vähän napakampi, mutta muistaahan sen itsekin miten juoksutustunneilla vähän arasteli sitä kun joku oli koko ajan kyttäämässä. Saatiin ihan hyvin pidettyä tuntia, tosin meidän olisi ehkä pitänyt selostaa vähän enemmän juoksutuksen teoriaa. Hyvin kuitenkin meni (huolimatta siitä, että Dalice keräsi vähän painetta viikonloppuvapaiden jälkeen ja esitteli tyylikkäitä liikkeitään) ja tunnin pidon jälkeisessä yhteenvedossa Malaska sanoikin kaikkien selvinneen hienosti.
Illalla oli vielä valjaskerho, jossa sain otsapantaa tehtyä eteenpäin. Nyt se on muotoiltu ja blingit kiinnitetty. Ensi kerralla on vielä ohennuksen jatkamista, verhoilunahkan kiinnittämistä ja ompelua, sitten se olisi valmis. Täytyy toivoa, että saan sen kerralla valmiiksi, koska ennen joulua on enää yksi kerta, jolloin pääsen kerhoon.

Tiistaina (27.11.) meillä oli matikan koe, johon tuli (yllätys yllätys) vähän huonosti luettua. Ja sen huomasi kokeessa, osasin periaatteessa kaikki laskutavat, mutten osannut soveltaa niitä kokeen tehtävissä, joten lähinnä tein tehtäviä tyyliin "hmm... joku laskettiin näin, käytetään sitä siis tähä ku en muutakaa keksi". Mutta ehkä siitä läpi pääsee, toivottavasti?
Loppupäivä meni dataillessa, mutta sen lisäksi pesin pyykkiä, kävin valjasverstaalla laskemassa hinnan suitsille ja myöhemmin vielä toimistolla maksamassa suitset. Puoli yhdeltätoista aloin viisaana tyttönä pohtimaan, että bilsaakin voisi vilkaista, joten pikaisesti luin tiivistelmät läpi ja siinä oli panostus bilsan kokeeseen.

Tänään keskiviikkona (28.11.) meillä oli siis bilsan koe, joka oli suht helppo, kaikkea en osannut ja sinänsä ehkä vähän ärsyttää, kun tietää, että ihan pienellä lisäpanostuksella olisi voinut osata vielä paremmin. Mutta kaksi sivua sain kuitenkin tekstiä ja kaikki oli asiaa, eli ihan huonosti se ei mennyt. Mikähän tässä on, että kun tuli ilmoittauduttua kirjoituksiin niin, ettei kirjoita yhtään reaalia, alkaa reaalit sujumaan ja muut menee penkin alle...
Loppupäivä meni taas lähinnä dataillessa, tarkoitus oli, että olisin ruuan jälkeen käynyt valjasverstaalla kysymässä, saanko tulla suitsia tekemään, mutta unohduin koneelle suunnittelemaan joulukalenteria, joten se vähän jäi. Kahdelta kävin kuitenkin katsomassa, olisiko Toronen paikalla, muttei ollut, joten eikun takaisin datailemaan.

Viikonlopuksi on luvattu lunta, jee! Kuva viime talvelta, ihan noin paljoa ei tarvitse tulla, mutta sen verran, että voi sanoa lunta sataneen ;)

Huomenna onkin taas lukiota, se olisi sitten viimeinen jakso ennen kirjoituksia. Hui, mihin tää aika oikein häviää? Ensi viikko meillä onkin sitten kokonaan vapaata, koska saatiin sovittua maanantai opetuksettomaksi, tiistaina olisi vain Studia-messut (johon en kylläkään ole menossa) eli saadaan korvaustehtävät, joten jäljelle jäisi vain keskiviikko, joka aiotaan sopia lukiolta vapaaksi, koska ei kukaan halua ajella paria sataa kilsaa yhden koulupäivän takia. Eli lomaviikko, ah <3

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Super-heppoja :)

Siri  11.11.12
© Pinja Pettinen

Perjantaina (16.11.) kävin siis illalla tallilla - ja sain jopa Jennin puhuttua mukaani! Kuviahan siellä pimeydessä ei olisi saanut, joten ei edes lähdetty yrittämään. Jenni kuitenkin piti mulle "tuntia" eli lähinnä korjaili asioita, joita kehotin huomioimaan mun istunnassa ja sanoi aina ratsastusradan teitä mitä piti mennä. Siri oli jotenkin tosi hyvä koko ratsastuksen ajan. Aloitettiin tekemällä käynnissä väistöjä ja jokunen ympyrä sekä muutama takaosan käännös. Siri oli jo käynnissä tosi hyvän tuntuinen ja raviin siirryttäessä sujui aina vain paremmin. Tehtiin ravissa paljon ympyröitä ja vaihdeltiin suuntaa aika tiuhaa tahtia. Jokunen raviväistökin tultiin, kun Jenni keksi sellaista käskeä. Ravista katosi kyllä tahti täysin, mutta jotenkin oli niin suloista kun Siri niin tosissaan yritti tehdä <3 Täytyy vissiin alkaa raviväistöjä tehdä useamminkin, jos Siri vaikka vertyisi paremmin.
Tultiin vielä jokunen ympyrä ravissa ja sen jälkeen päätettiin ottaa laukkaa. Jenni sai jonkun liikunta innostuksen ja halusi juosta kilpaa Sirin kanssa. No, mikäs siinä. Kaasua vaan, vaikkei noin pienellä kentällä kovin kovaa pääsekään. Alkuun Siri lisäsi vauhtia aika säästelevästi, mutta innostui äkkiä ja Jennin luovuttaessa rupesi korvat pyörimään, että "mihinkä se jäi?!?" Niin suloinen Siri <3 "Spurttailujen" jälkeen aloin lyhentämään ja ihan ratsastamaan laukkaa, ja tiedä sitten johtuiko kilpajuoksusta vai huolellisesta alkuverkasta vai ihan vain Sirin hyvästä päivästä, mutta laukat sujuivat tosi hyvin. Molempiin suuntiin saatiin hyvää laukkaa ja meno tuntui todella hyvältä.

Siri 11.11.12
© Pinja Pettinen



Laukkojen jälkeen tuuppailin menemään ihan raviympyröitä ja voltteja ja tein muutaman askeleen pidennyksen. Normaalistihan Sirillä ei askel kovinkaan paljoa pitene, vaan askeltiheys vaan tihenee. Tällä kertaa huomasin yllätyksekseni, että Siri ei alkanutkaan kipittämään vaan askel todellakin piteni! Sen jälkeen fiilistelin vielä muutaman kerran askelen pidennystä ja päätin lopetella siihen. Vähän harmitti, että olin Jennille luvannut pitää vähän tuntia, koska Siri meni niin hyvin, että olisi voinut samantien viedä talliin ja antaa ison kasan herkkuja turvan eteen. Mutta eikun pieni lahjonta makupaloilla ja hirveästi kehuja ja sen jälkeen Jenni selkään. Kehotin Jenniä menemään pitkin ohjin ja keskittymään istuntaan. Noin 15-20 min syynäsin Jennin istuntaa käynnissä ja ravissa. Jennin istunta näytti yllättävän hyvältä, etenkin kun ottaa huomioon, että Jenni ratsastaa ehkä muutaman kerran kuussa. Muutama pikkujuttu kuitenkin löytyi, joista sai huomautella jatkuvasti. Istuntasyynin jälkeen annoin Jennille luvan ottaa vähän laukkaa ja sitten loppuverkata. Kyllä sai Siri runsaasti kehuja ja herkkuja, kun niin hienosti meni! <3





Kaste 10/2012

Lauantaina (17.11.) lähdettiin Ellun kanssa kahden aikoihin tallille. Ellu ehdotti, että lähdetään maastoon niin, että mä ajan Kasteella ja Ellu ratsastaa Sirillä. Mulle sopi paremmin kuin hyvin, edellisen päivän ratsastuksesta jäi niin hyvät fiilikset, ettei turhaan kannata ottaa riskiä, että Siri päättääkin possuilla ja fiilikset laskevat. Niimpä otettiin hepat tarhasta ja mä valjastin Kasteen ja Ellu satuloi Sirin. Sitten lähdettiin. Alkuun me mentiin Kasteen kanssa edellä, mutta Kaste käveli niin hitaasti, että vaihdettiin aika pian niin päin, että Siri meni edellä. Lenkki meni tosi hyvin, molemmat hevoset osasivat suunnilleen käyttäytyä. Ennen kääntöpaikkaa tuli vastaan ravuri, jota Siri mukamas pelkäsi, takaisin tullessa vaihdettiinkin Kaste edelle ohituksen ajaksi. Vastaantuleva kuski kyseli mikä hevonen Kaste on ja oli ihan hämmästynyt sen toimivuudesta, kun kuuli, että Kaste on vasta kaksi-vuotias. Ellu sitten totesikin vain: "Niin, meillä toimii tää kaks-vuotias paremmin ku tää kakstoista-vuotias". Kaste oli tosi kiva ajaa, vaikka se kyllä hyppäsi laukalle aika herkästi. Ylipäätään kuitenkin tosi helppo ja kiva ajaa, mielelläni lähden kyllä toistekin sillä lenkille :)

Sunnuntaina (18.11.) ei sitten mitään ihmeellistä tullut tehtyä. Käytiin ukilla myöhästyneillä isänpäivä kahveilla ja loppuilta taisi mennä tv:tä katsellen.

Maanantaina (19.11.) mulla oli herätyskello soimassa 9.30, mutta heräsin kuitenkin jo kahdeksalta kun Lauran herätyskello soi. Aamu meni sitten tv:tä katsellessa ja puoli yhdeltätoista Rimma tuli hakemaan ja lähdettiin ajelemaan Harjua kohti.
Meillä oli lukujärjestyksessä ohjausharjoitus, mutta koska ei oltu tehty mitään suunnitelmaa etukäteen, sai Sanni pitää alkuverkan ja muuten Jossu piti tunnin itse ja me pohdittiin vastauksia tuntiin liittyviin kysymyksiin. Tunnin aiheena oli pohkeenväistö ja melko hyvin tiesi kyllä vastaukset jo etukäteen, mutta tunnista sai tukea. Tunnin jälkeen kokoonnuttiin käymään Jossun kanssa vastaukset läpi ja Jossu vielä täydensi meidän vastauksia ja kertoi syvensi ohjaajan näkökulmasta asioita. Oli kyllä hyödyllinen tämäkin tunti, taas tuli lisää tietoa, jota voi hyödyntää tulevissa ohjausharjoituksissa.
Illalla oli vielä valjaskerho, jossa jatkoin viime vuonna aloittamieni suitsien tekoa. Tein niskahihnan uusiksi, koska suitset jäivät vähän pieniksi Sirille. Nyt luulisi olevan sopivammat. Aloin myös suunnitella otsapannan tekoa. Kyllä niistä tulee ihan tosi hienot :)

Perjantaina muuten sovittelin niitä sidepulleja Sirille ja otsapanta oli kyllä aika iso. Mittailin vanhoista suitsista otsapannan pituuden mun tekemiä suitsia varten ja pituus oli 40 cm. Sidepullien otsapannasta tuli melkein 60 cm pitkä. Eli eipä auta kuin ottaa 10 cm pätkät molemmista päistä otsapantaa pois. Näin jälkikäteen ajateltuna, sen otsapannan pituuden olisi voinut mitata jo ennen sidepullien otsapannan tekoa, mutta eipä tullut mieleen :D

(Laitan väliin kuvia Tassusta ja Tiltusta lauantailta ;) Eipä ole ihan niin kuvaton postaus, kun ei ole noita valjaskerhon töitä tullut kuvailtua...)

Jaxonville Paula Punapippuri ja Tappitaivalen Ametisti

Tiistaina ja keskiviikkona (20.-21.11.) meillä oli 8-16 lukiopäivät. Tiistai-ilta meni äikän esseetä kirjoittaessa. Aiheeksi valitsin bloggauksen ja kerrankin tuntui esseen kirjoituksen jälkeen, että tuli hyvä essee. En sitten tiedä onko oikeasti, eipä se kyllä erityisen ihmeellinen ole, lähinnä pysyin normaalia paremmin aiheessa ja tekstiä ei tarvinnut venyttää mitenkään, kun asiaa riitti koko konseptin ajaksi. Mutta saa nyt sitten nähdä mitä pisteitä siitä tulee...
Tänään keskiviikkona ekat tunnit oli varattu esseen kirjoitusta varten, mutta koska mä olin tehnyt sen kokonaan etukäteen, lueskelin enkun kokeeseen. Viimeisillä tunneilla oli sitten enkun koe, jossa oli lähinnä aikamuotoja ja luetun ymmärtäminen. Aikalailla vanhaa asiaa siis. Koe tuntui melko helpolta ja meni ihan hyvin, saa nyt sitten nähdä onko tullut paljonkin huolimattomuus virheitä :D

Nyt alkaakin sitten koeviikko ja perjantaina pääsee kokeen jälkeen aikaisin kotiin. Äitillä vaan on harmillisesti koulua kolmeen asti, eli auton saa vasta silloin. Kyl se oma auto ois ihan kiva... :/

Lauantaina tuli napattua pari kuvaa lyhdyistä, tässä parhaimmat :)

perjantai 16. marraskuuta 2012

Blogi 1-v!

Eräänä päivänä, joka sattui olemaan 16.11.2011, päätin alkaa kirjoittaa päiväkirja blogia. Ennen tätä blogi oli kuitenkin olemassa, lisäilin silloin tällöin kuvia käytyäni jossain tapahtumassa kuvaamassa. Pelkkä kuvien lisäily ei kuitenkaan innostanut, vaan halusin alkaa kirjoittaa blogia päiväkirjamaisesti. Niimpä kirjoitin ensimmäisen "oikean" postauksen otsikolla Aina voi yrittää... Ensimmäistä postausta lainatakseni "En lupaa kirjoitella tänne päivittäin, mutta jos tavoitteeksi ottaisi vaikkapa pari postausta viikossa, niin olisin jo aika tyytyväinen :D". Eli tavoitteeseen on päästy, vuoteen on kuitenkin mahtunut postauksia 64 kappaletta. 


Googlesta pöllitty kuva ;P

Myönnän, että välillä bloggaaminen stressaa. Erityisesti, jos venytän postauksen kirjoittamista useamman päivän ja tiedän kuinka pitkä postaus on tulossa. Välillä myös se stressaa, että asiaa ja kirjoitus intoa kyllä löytyisi, mutta aika ei yksinkertaisesti riitä. Bloggaamisesta on kuitenkin tullut tapa, enkä voisi kuvitellakaan lopettavani. En tavoittele blogilleni montaa tuhatta lukijaa, tämänkin hetkiset 9 riittävät aivan hyvin, vaikka uudet lukijat ovat tietenkin aina tervetulleita. Blogi on minulle lähinnä nimenomaan päiväkirja, jonne aina palailen tarkistamaan tekemiäni asioita jälkikäteen ja lueskelemaan vanhoja postauksia ja katselemaan kuvia.

Olen itsestäni todella ylpeä, kun olen jaksanut blogia jo vuoden kirjoitella. Ja blogin 1-v. synttäreitä juhlistaakseni paljastan teille nyt, että olen suunnitellut tekeväni jonkinlaisen joulukalenterin blogille. Eli joulukuussa olisi luvassa jokaiselle päivälle joulukalenteripostaus. Suunnitelmia on vaikka millä mitalla, mutta saa nähdä mitkä niistä päätän toteuttaa ja loppuvatko ideat kuitenkin lopussa :D Sen näkee sitten.

--- --- --- --- --- --- --- ---

Tällaista pohtivaa tekstiä tällä kertaa. Torstaina (15.11.) meillä oli normaali 8-16 lukiopäivä, joka vaihteeksi tuntui siltä, ettei se loppuisi koskaan. Illalla Tiia pyysi Ilkeä kuvailemaan. Tiia ohjasajoi Ilkeä ja kuvista tuli kyllä tosi kivoja, etenkin silloin kun poni malttoi liikkua kunnolla. Laukkapuomeilta tuli aika huvittavia tilannekuvia, kun Ilke siirteli kesken laukan raviin yms. Harmittavasti vain useat niistä olivat vähän epätarkkoja, kun kamera ei oikein pysy laukkaavan hevosen vauhdissa. Mutta kivoja kuvia tuli paljon ja olin ihan tyytyväinen.


Shet-r Ilke

Tänään meillä oli 8-14 lukiopäivä, jonka jälkeen KOTIIN :) Kyllä tuntui matka taas tosi pitkältä, mutta nyt kotona ollaan. Kohta olis tarkotus lähteä tallille Siriä moikkaamaan :)

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Uusi ulkoasu

Sainpas väkerrettyä uuden ulkoasun blogille, mitäs tykkäätte? Banneria tehdessä oli aluksi selkeä suunnitelma, joka kuitenkin vähän muuttui tehdessä. Alunperin oli tarkoitus laittaa taustalle kokoelma kuvia, mutta siitä tuli niin sekava, että päädyin lopulta tällaiseen yksinkertaisempaan. Banneri on ehkä hieman liiankin yksinkertainen mun makuun, mutta toisaalta taas tykkään siitä. Noh, ehkä tuota nyt jonkun aikaa jaksaa katsella :D Aikaa bannerin tekoon meni aika mukavasti, aloittelin tiistaina joskus viiden jälkeen ja yhdeltätoista en enää jaksanut tapella sen kanssa. Tänään sitten vielä muokkasin tekstiä, eli yhteensä aikaa meni ~7 tuntia, huhhuh! Mutta aika pitkään meni sen alkuperäisen taustan kanssa sekoillessa :) Mutta eipä tarvinnut pohtia mihin olisi tiistai-illan käyttänyt :D

Vanha vs Uusi
(anteeksi vanhan huono kuva, tarkoitus oli ottaa print screen vanhastakin, mutta se vähän unohtui :D)

Eilen ja tänään (13. ja 14.11.) meillä oli siis 8-16 lukiota, eikä siinä mitään ihmeellistä. Tänään meillä oli abi-info ja ensi viikon perjantaihin mennessä pitäisi ilmoittautua kirjoituksiin, huih!

Maanantaina (12.11.) meillä alkoi koulu vasta kymmeneltä opinto-ohjauksella. Siellä käytiin jälleen läpi työssäoppimisasioita ja luokkaretkeä. Tunnin lopussa Seppänen totesi, että iltapäivän ratsastustunnilla pääsevät ratsastamaan vain loppukokeita uusivat ja muut saavat seurata ja pohtia palautetta ohjausharjoituksen pitäjälle. Olisin kyllä mieluummin ratsastanut, vaikka tunti ei ollutkaan mitenkään erikoinen. Ulkona tuuli aika reippaasti ja maneesin kolistessa ja humistessa jotkut hevoset oli vähän säpsyinä ja tunnin aihe hukkui hevosten rauhoittelun taakse. Mutta sinänsä oli kyllä ihan mielenkiintoista pohtia, mitä hyvää ja huonoa oli tässä ohjausharjoituksessa ja mitä olisi itse tehnyt ehkä toisin.
Tämän tunnin jälkeen otettiin vielä kolme hevosta yo11:lle ja me sivusta seuraajat keskityttiin pohtimaan ratsastajien istuntaa eri kulmista katsottuna. Oli kyllä sinänsä tosi opettavaista, kun Seppänen pisti meidät tarkkaan miettimään mitä näkee takaa katsoessa, edestä katsoessa, sivulta katsoessa, suoralla ja ympyrällä. Kun nyt vain nämä asiat jäisivät tuonne selkärankaan, niin voisi ehkä osata kiinnittää huomiota niihin ensi kerralla tuntia pitäessä :)
Illalla oli valjaskerho, jossa sain Sirin sidepullien otsapannankin viimein valmiiksi. Tänään kävin toimistolla maksamassa suitset, mutta Toronen ei ollut enää valjasverstaalla, joten suitsia en vielä mukaani saanut. Täytyy toivoa, että huomenna Toronen olisi paikalla, niin saisin suitset viikonlopuksi jo kotiin ;)

Kuvien vähyyden takia Dina pääsee piristämään tätä postausta ;) Kuva on huonolaatuinen, mutta toinen on nin suloinen <3

maanantai 12. marraskuuta 2012

Kuvailua ja joulushoppailua(!?)

Huhhuh, miten kauan viime postauksesta :O On vaan pitänyt niin kiirettä ja silloin kun on saanut koneelle rauhassa istahtaa on aina tullut keksittyä jotain muuta puuhaa... Eli varautukaa kilometripostaukseen :D

Viimeksi jäätiin tiistaihin 30.10. ja keskiviikko ja torstaihan oli perus 8-16 lukiopäiviä.
Keskiviikkona (31.10.) Neea pyysi kuvailemaan, kun Malaska piti hänelle ja Sofialle tuntia. Kymmenen minuuttia siellä ehdittiinkin Rimman kanssa olla, kun Malaska rupesi äyskimään, ettei saada kuvata. Kyllä kiehui, mutta ei auttanut kuin niellä kiukkunsa ja päätettiin lähteä kokonaan pois.

Conn-o Fieldhill Apollo ja sh-r Rantalan Severi
Kävin vielä Ilkeä kuvailemassa samana iltana ja ihan kivoja kuvia tuli, vaikka oltiinkin uudessa maneesissa, jossa on huonompi valaistus. Kylmä tietenkin tuli, mutta siltä nyt ei talvisaikaan voi välttyä :D
Shet-r Ilke

Perjantaina (2.11.) oli 8-14 koulupäivä, jonka jälkeen ajeltiin kotiin. Illalla ei tullut mitään ihmeellistä tehtyä.

Sh-t Korven Kaste 10/2012
Lauantaina (3.11.) vein Jennin päivällä kaverilleen, jonka jälkeen tein vajaan tunnin pihatöitä äitin kanssa. Sitten lähdettiin Ellun kanssa tallille. Päätettiin juoksuttaa ensin Kaste ja ottaa Siri vasta sen jälkeen. Ellu testasi Kasteen kanssa kahden ohjan juoksutusta toista kertaa, ensimmäinen kertahan oli noin vuosi sitten, jolloin Kaste juoksi ympäri kenttää liinat perässään :D Tällä kertaa meni tosi hyvin, vähän oli Kasteella keskittyminen hukassa, mutta edelliseen kertaan nähden meni loistavasti!
Kasteen juoksutuksen jälkeen kävin laittamassa Sirille kamat ja sitten lähdettiin Kasteen perässä kävelemään metsälenkki. Molemmat hevoset oli ihan haltioissaan kun polun varrella kasvoi vanhaa heinää ja tietenkin mussuttivat sitä koko lenkin ihan onnessaan :D
Sh-t Cirimo 10/2012


Metsälenkin jälkeen mentiin kentälle. Tarkoitus oli, että Ellu vie Kasteen talliin, mutta neitipä päätti, ettei halua. Niimpä Ellu laski sen kentälle irti ja totesi, että eikai se mitään häiriötä aiheuta :D Ruvettiin verkkaamaan ja jossain vaiheessa totesin Ellulle huomanneeni, että roikun liikaa sisäohjassa. Ellupa rupesi sitten katsomaan mun istuntaa tarkemmin ja totesi, että istun ihan vinossa. Niimpä korjattiin istunta suoraan ja seuraavaksi otettiin syyniin kädet. Ensin menin sisäohja löysällä ja ulko-ohja kädessä, kunnes Ellu huomasi, että sisäkäteni on koko ajan ulkokättä korkeammalla. Niimpä heitin ohjat ihan löysäksi ja keskityin istunnan lisäksi pitämään kädet samalla tasolla. Kun Ellu oli mun istuntaan tyytyväinen, käveltiin hetki ja otettiin sitten vielä muutama hyppy, tarkoitus oli kuitenkin alunperin hypätä. Siri hyppäs tosi hyvin ja kyllä huomasi hevosessakin eron, että kun saatiin istunta kuntoon, kulki hevonenkin paremmin. Niin sileällä, kuin hypätessäkin.



Illalla tein valokuvauskurssin lisätehtävän, jonka tehtävän anto oli: joulukortti, jossa on kuusenoksa, kynttilä ja joulukoriste. Äiti kun on hyvä tekemään kaikenlaisia jouluasetelmia, auttoi sommittelussa (=mä kannoin koristeet ja äiti asetteli ne :D ). Tälläisen sain aikaiseksi:



Sunnuntaina (4.11.) käytiin kaupungilla päivällä ja haettiin lopuksi Jenni kaveriltaan. Puoli seitsemältä Rimma tuli hakemaan mut ja lähdettiin kohti Harjua. Ilta menikin Gigantista ostettua Photoshop Elementsiä asennellessa.



Lv-r Sugre Montagne 09/2011
Mä ja Sulo korttikurssilla
Maanantaina (5.11.) meillä oli aamupäivällä ajonäyttö. Mentiin pareittain, joten meillä oli Neean kanssa ajokkina Sulo. Ajeltiin ensin pari kierrosta raviradan ympäri ja sen jälkeen molemmat sai harjoitella pujotteluradan etusuoralla molempiin suuntiin. Sen jälkeen tultiin vuorotellen "virallisesti" sama pujottelurata. Oli kyllä yllättävän hauskaa, Sulo kääntyi tosi hyvin ja tuntui tykkäävän kovasti. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään valjakkoajajien innostusta tarkkuusajoon, koska haastetta oli, mutta ihan sika hauskaa :D
Hevosten hoidon jälkeen meillä oli vielä loppuarviointi, jossa oli itsearviointi ja opettaja kysyi kysymyksen, mitä täytyisi huomioida, jos lähtisi kuskaamaan jotain vieraita Hupatuksella Rantaharjuun :D


Ruuan jälkeen meillä oli opinnäytetyötä, joka lopulta meni lähinnä siihen, kun kyseltiin opettajalta pk10:n opintomatkasta Espanjaan. Mehän ollaan kanssa sitä Espanjaa mietitty. Tauon jälkeen meillä oli vielä yrittäjyyttä, mutta sielläkin katseltiin vaan opettajan ottamia kuvia Espanjasta. Vähän huvitti kun meidän luokkalaisten päällimäinen ajatus tunnilta taisi olla, että sieltä saa niin halvalla alkoholia, kun taas mun päällimäinen ajatus oli, kuinka paljon kivaa kuvattavaa sieltä varmaan löytää :D
Illalla riittikin sitten kuvattavaa. Ensin Sanni pyysi kuvaamaan Tolmun estevalmennukseen. Kuvista tuli ihan kivoja, mutta maneesi ja esteiden hyppääminen ei vain sovi kuvauksellisesti yhteen, sai meinaan taas ison kasan heittää kuvia roskiin, kun tuli niin epäselviä.
Pv-t Goldika III, pv-t Omiya ja wpb-t Inez Afable

Ehdin olla kämpillä puolisen tuntia, kun Rimma soitteli, että jos haluan tulla kuvaamaan Rimmaa ja Sevveä. Sieltä tulikin paljon kivoja kuvia, harmittaa vain, kun Sevve keksi pukittaakin, mutta teki sen pukin sitten toisessa päässä maneesia, joten kuvaa en saanut :D

Sh-r Rantalan Severi

Maneesilta palatessani meninkin sitten suoraan Hukkaselle ja lähdin vielä Ilkeä kuvailemaan. Kuvista tuli ihan kivoja ja ponin jalatkin jopa pysyivät selvinä kun oli vaaleat pintelit jalassa. Naureskelinkin Tiialle, että Ilkelle pitäisi hommata jotkut vaaleat turpa- ja niskaremmin pehmusteet, niin näkyisi pääkin selvänä joka kuvassa :D

Shet-r Ilke


Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina (6.-8.11.) oli taas 8-16 lukiopäivät.
Tiistai-ilta meni Pinjalle uutta banneria tehdessä. Mitään täysin selvää suunnitelmaa ei aluksi ollut, joten suunnitelmat muuttuivat aika moneen kertaan banneria tehdessä. Lopulta bannerin Pinjalle lähettäessäni olin melkein jo sitä mieltä, että tuli tosi huono. Onneksi seuraavana päivänä Pinjan blogissa banneria katsoessani se näytti jo paljon paremmalta, mitä silloin illalla sitä viisi tuntia väkerrettyäni katsellessa :D

Tässä itse banneri

Tässä print screen Pinjan blogista

Keskiviikko ilta meni sitten äikän esseetä kirjoittaessa ja siinäkin hurahti tovi.
Torstaina oli harjoituskoulukisat, jonne menin kuvaamaan. Olisin päässyt kisoja järjestämäänkin ja saanut tunteja tapahtumien järjestämiseen, mutta päätin, etten jaksa keskittyä muuhun kuin kuvaamiseen. Seppänen kysäisi jossain vaiheessa ohi kävellessään, että onko mut värvätty kuvaajaks, mutta totesin vain, että ihan muuten vain olen kuvailemassa. Noh, seuraavassa hetkessä Roosa tuli kysymään, jos viitsisin kuvailla vähän järjestäjiäkin ja antaa kuvia heidän käyttöönsä, kun kisat ovat heidän opinnäytetyönsä. Noh, mikäpä siinä :D Tuli kyllä paljon kivoja kuvia, vaikka jälleen sai heittää ison osan roskikseen, kun maneesissa kuvatessa tulee niitä epäonnistumusia. Ei sen puoleen, niistä oli kyllä varaakin heittää pois, kun kuvia oli ~1200 :D Täältä voi katsoa kaikki kuvat.

Wpb-t Inez Afable, pv-r Warrior
Pv-t Cassandra III, hann-t Diva IV

Perjantaina (9.11.) oli 8-14 lukiopäivä, jonka jälkeen lähdettiin kotia kohti.

Siri sunnuntaina
© Pinja Pettinen
Kotona söin ja lähdin sitten tallille. Ulkona oli tietenkin ihan pimeää jo silloin kuuden aikoihin, mutta päätin silti lähteä. Tallilla tuli vain ongelma, kun olen aina onnistunut jotenkin luistamaan kentälle valojen laitosta ja nyt en sitten muistanutkaan mistä ne sai päälle. (Ihan hyvin, kun on kuitenkin samalla tallilla kolmisen vuotta käynyt...) Jussi sitten näytti, mistä valot sai päälle ja sitten eikun Sirille suitset päähän ja menoksi. Menin siis ilman satulaa ja kentällä totesin pohjan olevan ihan jäistä koppuraa. Niimpä työskenneltiin pelkästään käynnissä. Yhden ravipätkän otin, mutta pohja tosiaan oli kova, koska Sirikään ei halunnut ravata. Niimpä pysyttiin käynnissä. Alkuun työstin käyntiä hidastamalla niin paljon kuin mahdollista, mikä ei ollutkaan kovin helppoa. Aluksi Siri hidasti hyvin, mutta kun vaadin aina vain hitaampaa ja hitaampaa käyntiä, alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään. Kun saatiin pari sellaista pätkää, jossa vauhti ei kasvanut, vaikka myötäsin, vaihdettiin tehtävää. Tehtiin jokunen väistö, jotka menivätkin tosi hyvin (varjoista oli hyvä seurata ;) ). Niimpä niitä ei kauaa väännetty. Otettiin vielä loppuun muutamat etu- ja takaosan käännökset ja lopeteltiin sitten siihen. Taisi olla aika tylsä ratsastuskerta Sirin mielestä, tuli meinaan niin perusteelliset haukottelut heti kun sai löysät ohjat :D

Lauantaina (10.11.) lähdettiin äitin ja Lauran kanssa kaupungille. Täytyy sanoa, että ihanan kamalaa joulukrääsää myynnissä ja kyllä sitä meillekin mukaan tarttui. Mä ihastuin Honkkarissa tallilyhty-jouluvaloihin ja ne oli vain pakko ostaa. Robinhoodissa silmiin osui vielä poni-jouluvalot ja pakkohan nekin oli ostaa :D Lisäksi Mikrokulmassa eksyttiin autotarvikeosastolle ja pakkohan se oli ostaa karvanopat, vaikkei vielä autoa olekaan :D
Tallilyhty, korkeus 10 cm, kuva ei kylläkään paras mahdollinen

Poni-jouluvalo <3

Karvanopat :D

Ilta menikin sitten jouluvaloja viritellessä ja sen jälkeen kuvat.fi:n ja netin kanssa tapellessa, kun yritin latailla maanantaisia Ilke kuvia sinne ja netti päättikin pätkiä sen verran, että joka toinen tai joka kolmas kuva jäi aina lataamatta. Tarkoituksenahan oli mennä aikaisin nukkumaan, mutta lopulta nukkumaanmeno venyi, kiitos ihanan nettimme, yhteen asti.

Sunnuntaina (11.11.) lähdin päivällä tallille. Ennen lähtöä kyselin Pinjaa kuvailemaan, Pinja oli jo tallilla, mutta lupasi tulla kuvailemaan. Tallille tullessa Pinjaa ei kuitenkaan näkynyt missään, joten päätin hoitaa Sirin ihan huolella. Selvitin oikein hännän ja harjankin, kuvissakin näkyy, että harjalle on selvästi tehty jotain, kun ei ole samanlainen takkupesä kuin yleensä :D Ennen satulointia lähdin etsimään Pinjan, joka olikin siellä Hepun kamoja puunaamassa. Sitten eikun Sirille kamat niskaan ja kentälle. Kenttä oli suurimmaksi osaksi sulanut, joten päätin, että tänään hypätään. Kannettiin meille neljä estettä, kaksi pitkien sivujen keskelle ja kavaletit molemmille lävistäjille. Verkatessa Siri tuntui innokkaalta ja olisi heti raviin siirtyessä halunnut hypätä lähimmän esteen. Siri tuntui aika pirteältä ja innokkaalta ja hyvillä mielin lähdettiin hyppäämään.

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen
Aloitettiin hyppääminen pienimmältä ristikolta ja muutaman hyppykerran jälkeen hypättiin lävistäjä kaveletti ja siirryttiin isommalle ristikolle. Tultiin sitä pari kertaa ja loppuun vielä toinen lävistäjäristikko. Siriltä tuli ihan hyviä hyppyjä, muutama tuli ihan kunnon ilmavaralla ja parille tuli vähän hassu lähestyminen, mutta hienosti se hyppäsi!

© Pinja Pettinen

Tui tui <3
© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen
Sitten pyysin Pinjaa nostamaan toisen ristikon pystyksi ja toisen pieneksi okseriksi. Sitten tultiin jonkun aikaa kaikkia esteitä vähän sikinsokin, ihan hyvin toimi sekin, että päätin aina esteen päällä mihin mennään seuraavaksi :D Jossain vaiheessa testailin vähän miten hyvin Siri kääntyy ja yllättävän hyviä käännöksiä sieltä tulikin. Totesin Pinjallekin, että se on kyllä aina tiedetty, että helposti se Siri kääntyy silloin kun se itse päättää tehdä täyskäännöksen ja singota johonkin suuntaan, mutta näköjään se sujuu ihan kätevästi myös ratsastajan pyynnöstä :D Loppuun tultiin vielä rataa, jonka päätin etukäteen, mutta sekä hevoselta, että kuskilta alkoi pikkuhiljaa kunto loppua, joten hypyistä tuli vähän huonompia ja lopetettiin onnistuneeseen hyppyyn. Kyllä oli Siri taas niin hieno ja saikin paljon porkkanoita palkaksi <3

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen


Kotona päätettiin äitin kanssa virittää eilen ostetut jouluvalot meidän koira-aitaan. Hienot tuli ja on kyllä niin kirkkaat valot, ettei tarvitse ulkovaloja ulkona ollessa :D Kuvissa ei kyllä näytä erityisen hienolta, mutta näkeepähän niistä ainakin millä lailla valot on viritetty :)

Näyttääpä aavemaiselta :D

Vähän lyhyemmällä valotusajalla otettuna :D

Lähikuvaa lampuista :)

Käytiin vielä koirien kanssa lenkillä ja sen jälkeen Rimma tulikin jo kohta hakemaan Harjuun. Kyllä tuntui taas matka tosi pitkältä, tuntui ettei matka edistynyt yhtään, eikä kyllä kellokaan liikkunut. Mutta lopulta päästiin kuitenkin perille :)

Verkkovalokuvauskurssi muuten loppui keskiikkona, nyyh :( Oli kyllä tosi hyvä kurssi, opin paljon uutta ja tuttuihin asioihin sai selvyyttä. Suosittelen kyllä kaikille valokuvausta harrastaville, aika ei ole niin sidonnainen kun kuvissa on aina palautuspäivämäärä, johon mennessä kuva pitää palauttaa. Paljon vapaampaa siis kuin mitä jos pitäisi pari kertaa viikossa raahautua jonnekin paikan päälle opettelemaan. Ja eipä meille mitään sellaista ongelmaa kellekkään tullut, mitä ei olisi netin kautta pystynyt selittämään, joten sekään ei ole syynä ettei vaivautuisi osallistumaan ;)