maanantai 12. marraskuuta 2012

Kuvailua ja joulushoppailua(!?)

Huhhuh, miten kauan viime postauksesta :O On vaan pitänyt niin kiirettä ja silloin kun on saanut koneelle rauhassa istahtaa on aina tullut keksittyä jotain muuta puuhaa... Eli varautukaa kilometripostaukseen :D

Viimeksi jäätiin tiistaihin 30.10. ja keskiviikko ja torstaihan oli perus 8-16 lukiopäiviä.
Keskiviikkona (31.10.) Neea pyysi kuvailemaan, kun Malaska piti hänelle ja Sofialle tuntia. Kymmenen minuuttia siellä ehdittiinkin Rimman kanssa olla, kun Malaska rupesi äyskimään, ettei saada kuvata. Kyllä kiehui, mutta ei auttanut kuin niellä kiukkunsa ja päätettiin lähteä kokonaan pois.

Conn-o Fieldhill Apollo ja sh-r Rantalan Severi
Kävin vielä Ilkeä kuvailemassa samana iltana ja ihan kivoja kuvia tuli, vaikka oltiinkin uudessa maneesissa, jossa on huonompi valaistus. Kylmä tietenkin tuli, mutta siltä nyt ei talvisaikaan voi välttyä :D
Shet-r Ilke

Perjantaina (2.11.) oli 8-14 koulupäivä, jonka jälkeen ajeltiin kotiin. Illalla ei tullut mitään ihmeellistä tehtyä.

Sh-t Korven Kaste 10/2012
Lauantaina (3.11.) vein Jennin päivällä kaverilleen, jonka jälkeen tein vajaan tunnin pihatöitä äitin kanssa. Sitten lähdettiin Ellun kanssa tallille. Päätettiin juoksuttaa ensin Kaste ja ottaa Siri vasta sen jälkeen. Ellu testasi Kasteen kanssa kahden ohjan juoksutusta toista kertaa, ensimmäinen kertahan oli noin vuosi sitten, jolloin Kaste juoksi ympäri kenttää liinat perässään :D Tällä kertaa meni tosi hyvin, vähän oli Kasteella keskittyminen hukassa, mutta edelliseen kertaan nähden meni loistavasti!
Kasteen juoksutuksen jälkeen kävin laittamassa Sirille kamat ja sitten lähdettiin Kasteen perässä kävelemään metsälenkki. Molemmat hevoset oli ihan haltioissaan kun polun varrella kasvoi vanhaa heinää ja tietenkin mussuttivat sitä koko lenkin ihan onnessaan :D
Sh-t Cirimo 10/2012


Metsälenkin jälkeen mentiin kentälle. Tarkoitus oli, että Ellu vie Kasteen talliin, mutta neitipä päätti, ettei halua. Niimpä Ellu laski sen kentälle irti ja totesi, että eikai se mitään häiriötä aiheuta :D Ruvettiin verkkaamaan ja jossain vaiheessa totesin Ellulle huomanneeni, että roikun liikaa sisäohjassa. Ellupa rupesi sitten katsomaan mun istuntaa tarkemmin ja totesi, että istun ihan vinossa. Niimpä korjattiin istunta suoraan ja seuraavaksi otettiin syyniin kädet. Ensin menin sisäohja löysällä ja ulko-ohja kädessä, kunnes Ellu huomasi, että sisäkäteni on koko ajan ulkokättä korkeammalla. Niimpä heitin ohjat ihan löysäksi ja keskityin istunnan lisäksi pitämään kädet samalla tasolla. Kun Ellu oli mun istuntaan tyytyväinen, käveltiin hetki ja otettiin sitten vielä muutama hyppy, tarkoitus oli kuitenkin alunperin hypätä. Siri hyppäs tosi hyvin ja kyllä huomasi hevosessakin eron, että kun saatiin istunta kuntoon, kulki hevonenkin paremmin. Niin sileällä, kuin hypätessäkin.



Illalla tein valokuvauskurssin lisätehtävän, jonka tehtävän anto oli: joulukortti, jossa on kuusenoksa, kynttilä ja joulukoriste. Äiti kun on hyvä tekemään kaikenlaisia jouluasetelmia, auttoi sommittelussa (=mä kannoin koristeet ja äiti asetteli ne :D ). Tälläisen sain aikaiseksi:



Sunnuntaina (4.11.) käytiin kaupungilla päivällä ja haettiin lopuksi Jenni kaveriltaan. Puoli seitsemältä Rimma tuli hakemaan mut ja lähdettiin kohti Harjua. Ilta menikin Gigantista ostettua Photoshop Elementsiä asennellessa.



Lv-r Sugre Montagne 09/2011
Mä ja Sulo korttikurssilla
Maanantaina (5.11.) meillä oli aamupäivällä ajonäyttö. Mentiin pareittain, joten meillä oli Neean kanssa ajokkina Sulo. Ajeltiin ensin pari kierrosta raviradan ympäri ja sen jälkeen molemmat sai harjoitella pujotteluradan etusuoralla molempiin suuntiin. Sen jälkeen tultiin vuorotellen "virallisesti" sama pujottelurata. Oli kyllä yllättävän hauskaa, Sulo kääntyi tosi hyvin ja tuntui tykkäävän kovasti. Alan pikkuhiljaa ymmärtämään valjakkoajajien innostusta tarkkuusajoon, koska haastetta oli, mutta ihan sika hauskaa :D
Hevosten hoidon jälkeen meillä oli vielä loppuarviointi, jossa oli itsearviointi ja opettaja kysyi kysymyksen, mitä täytyisi huomioida, jos lähtisi kuskaamaan jotain vieraita Hupatuksella Rantaharjuun :D


Ruuan jälkeen meillä oli opinnäytetyötä, joka lopulta meni lähinnä siihen, kun kyseltiin opettajalta pk10:n opintomatkasta Espanjaan. Mehän ollaan kanssa sitä Espanjaa mietitty. Tauon jälkeen meillä oli vielä yrittäjyyttä, mutta sielläkin katseltiin vaan opettajan ottamia kuvia Espanjasta. Vähän huvitti kun meidän luokkalaisten päällimäinen ajatus tunnilta taisi olla, että sieltä saa niin halvalla alkoholia, kun taas mun päällimäinen ajatus oli, kuinka paljon kivaa kuvattavaa sieltä varmaan löytää :D
Illalla riittikin sitten kuvattavaa. Ensin Sanni pyysi kuvaamaan Tolmun estevalmennukseen. Kuvista tuli ihan kivoja, mutta maneesi ja esteiden hyppääminen ei vain sovi kuvauksellisesti yhteen, sai meinaan taas ison kasan heittää kuvia roskiin, kun tuli niin epäselviä.
Pv-t Goldika III, pv-t Omiya ja wpb-t Inez Afable

Ehdin olla kämpillä puolisen tuntia, kun Rimma soitteli, että jos haluan tulla kuvaamaan Rimmaa ja Sevveä. Sieltä tulikin paljon kivoja kuvia, harmittaa vain, kun Sevve keksi pukittaakin, mutta teki sen pukin sitten toisessa päässä maneesia, joten kuvaa en saanut :D

Sh-r Rantalan Severi

Maneesilta palatessani meninkin sitten suoraan Hukkaselle ja lähdin vielä Ilkeä kuvailemaan. Kuvista tuli ihan kivoja ja ponin jalatkin jopa pysyivät selvinä kun oli vaaleat pintelit jalassa. Naureskelinkin Tiialle, että Ilkelle pitäisi hommata jotkut vaaleat turpa- ja niskaremmin pehmusteet, niin näkyisi pääkin selvänä joka kuvassa :D

Shet-r Ilke


Tiistaina, keskiviikkona ja torstaina (6.-8.11.) oli taas 8-16 lukiopäivät.
Tiistai-ilta meni Pinjalle uutta banneria tehdessä. Mitään täysin selvää suunnitelmaa ei aluksi ollut, joten suunnitelmat muuttuivat aika moneen kertaan banneria tehdessä. Lopulta bannerin Pinjalle lähettäessäni olin melkein jo sitä mieltä, että tuli tosi huono. Onneksi seuraavana päivänä Pinjan blogissa banneria katsoessani se näytti jo paljon paremmalta, mitä silloin illalla sitä viisi tuntia väkerrettyäni katsellessa :D

Tässä itse banneri

Tässä print screen Pinjan blogista

Keskiviikko ilta meni sitten äikän esseetä kirjoittaessa ja siinäkin hurahti tovi.
Torstaina oli harjoituskoulukisat, jonne menin kuvaamaan. Olisin päässyt kisoja järjestämäänkin ja saanut tunteja tapahtumien järjestämiseen, mutta päätin, etten jaksa keskittyä muuhun kuin kuvaamiseen. Seppänen kysäisi jossain vaiheessa ohi kävellessään, että onko mut värvätty kuvaajaks, mutta totesin vain, että ihan muuten vain olen kuvailemassa. Noh, seuraavassa hetkessä Roosa tuli kysymään, jos viitsisin kuvailla vähän järjestäjiäkin ja antaa kuvia heidän käyttöönsä, kun kisat ovat heidän opinnäytetyönsä. Noh, mikäpä siinä :D Tuli kyllä paljon kivoja kuvia, vaikka jälleen sai heittää ison osan roskikseen, kun maneesissa kuvatessa tulee niitä epäonnistumusia. Ei sen puoleen, niistä oli kyllä varaakin heittää pois, kun kuvia oli ~1200 :D Täältä voi katsoa kaikki kuvat.

Wpb-t Inez Afable, pv-r Warrior
Pv-t Cassandra III, hann-t Diva IV

Perjantaina (9.11.) oli 8-14 lukiopäivä, jonka jälkeen lähdettiin kotia kohti.

Siri sunnuntaina
© Pinja Pettinen
Kotona söin ja lähdin sitten tallille. Ulkona oli tietenkin ihan pimeää jo silloin kuuden aikoihin, mutta päätin silti lähteä. Tallilla tuli vain ongelma, kun olen aina onnistunut jotenkin luistamaan kentälle valojen laitosta ja nyt en sitten muistanutkaan mistä ne sai päälle. (Ihan hyvin, kun on kuitenkin samalla tallilla kolmisen vuotta käynyt...) Jussi sitten näytti, mistä valot sai päälle ja sitten eikun Sirille suitset päähän ja menoksi. Menin siis ilman satulaa ja kentällä totesin pohjan olevan ihan jäistä koppuraa. Niimpä työskenneltiin pelkästään käynnissä. Yhden ravipätkän otin, mutta pohja tosiaan oli kova, koska Sirikään ei halunnut ravata. Niimpä pysyttiin käynnissä. Alkuun työstin käyntiä hidastamalla niin paljon kuin mahdollista, mikä ei ollutkaan kovin helppoa. Aluksi Siri hidasti hyvin, mutta kun vaadin aina vain hitaampaa ja hitaampaa käyntiä, alkoi pikkuhiljaa ärsyttämään. Kun saatiin pari sellaista pätkää, jossa vauhti ei kasvanut, vaikka myötäsin, vaihdettiin tehtävää. Tehtiin jokunen väistö, jotka menivätkin tosi hyvin (varjoista oli hyvä seurata ;) ). Niimpä niitä ei kauaa väännetty. Otettiin vielä loppuun muutamat etu- ja takaosan käännökset ja lopeteltiin sitten siihen. Taisi olla aika tylsä ratsastuskerta Sirin mielestä, tuli meinaan niin perusteelliset haukottelut heti kun sai löysät ohjat :D

Lauantaina (10.11.) lähdettiin äitin ja Lauran kanssa kaupungille. Täytyy sanoa, että ihanan kamalaa joulukrääsää myynnissä ja kyllä sitä meillekin mukaan tarttui. Mä ihastuin Honkkarissa tallilyhty-jouluvaloihin ja ne oli vain pakko ostaa. Robinhoodissa silmiin osui vielä poni-jouluvalot ja pakkohan nekin oli ostaa :D Lisäksi Mikrokulmassa eksyttiin autotarvikeosastolle ja pakkohan se oli ostaa karvanopat, vaikkei vielä autoa olekaan :D
Tallilyhty, korkeus 10 cm, kuva ei kylläkään paras mahdollinen

Poni-jouluvalo <3

Karvanopat :D

Ilta menikin sitten jouluvaloja viritellessä ja sen jälkeen kuvat.fi:n ja netin kanssa tapellessa, kun yritin latailla maanantaisia Ilke kuvia sinne ja netti päättikin pätkiä sen verran, että joka toinen tai joka kolmas kuva jäi aina lataamatta. Tarkoituksenahan oli mennä aikaisin nukkumaan, mutta lopulta nukkumaanmeno venyi, kiitos ihanan nettimme, yhteen asti.

Sunnuntaina (11.11.) lähdin päivällä tallille. Ennen lähtöä kyselin Pinjaa kuvailemaan, Pinja oli jo tallilla, mutta lupasi tulla kuvailemaan. Tallille tullessa Pinjaa ei kuitenkaan näkynyt missään, joten päätin hoitaa Sirin ihan huolella. Selvitin oikein hännän ja harjankin, kuvissakin näkyy, että harjalle on selvästi tehty jotain, kun ei ole samanlainen takkupesä kuin yleensä :D Ennen satulointia lähdin etsimään Pinjan, joka olikin siellä Hepun kamoja puunaamassa. Sitten eikun Sirille kamat niskaan ja kentälle. Kenttä oli suurimmaksi osaksi sulanut, joten päätin, että tänään hypätään. Kannettiin meille neljä estettä, kaksi pitkien sivujen keskelle ja kavaletit molemmille lävistäjille. Verkatessa Siri tuntui innokkaalta ja olisi heti raviin siirtyessä halunnut hypätä lähimmän esteen. Siri tuntui aika pirteältä ja innokkaalta ja hyvillä mielin lähdettiin hyppäämään.

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen
Aloitettiin hyppääminen pienimmältä ristikolta ja muutaman hyppykerran jälkeen hypättiin lävistäjä kaveletti ja siirryttiin isommalle ristikolle. Tultiin sitä pari kertaa ja loppuun vielä toinen lävistäjäristikko. Siriltä tuli ihan hyviä hyppyjä, muutama tuli ihan kunnon ilmavaralla ja parille tuli vähän hassu lähestyminen, mutta hienosti se hyppäsi!

© Pinja Pettinen

Tui tui <3
© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen
Sitten pyysin Pinjaa nostamaan toisen ristikon pystyksi ja toisen pieneksi okseriksi. Sitten tultiin jonkun aikaa kaikkia esteitä vähän sikinsokin, ihan hyvin toimi sekin, että päätin aina esteen päällä mihin mennään seuraavaksi :D Jossain vaiheessa testailin vähän miten hyvin Siri kääntyy ja yllättävän hyviä käännöksiä sieltä tulikin. Totesin Pinjallekin, että se on kyllä aina tiedetty, että helposti se Siri kääntyy silloin kun se itse päättää tehdä täyskäännöksen ja singota johonkin suuntaan, mutta näköjään se sujuu ihan kätevästi myös ratsastajan pyynnöstä :D Loppuun tultiin vielä rataa, jonka päätin etukäteen, mutta sekä hevoselta, että kuskilta alkoi pikkuhiljaa kunto loppua, joten hypyistä tuli vähän huonompia ja lopetettiin onnistuneeseen hyppyyn. Kyllä oli Siri taas niin hieno ja saikin paljon porkkanoita palkaksi <3

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen


Kotona päätettiin äitin kanssa virittää eilen ostetut jouluvalot meidän koira-aitaan. Hienot tuli ja on kyllä niin kirkkaat valot, ettei tarvitse ulkovaloja ulkona ollessa :D Kuvissa ei kyllä näytä erityisen hienolta, mutta näkeepähän niistä ainakin millä lailla valot on viritetty :)

Näyttääpä aavemaiselta :D

Vähän lyhyemmällä valotusajalla otettuna :D

Lähikuvaa lampuista :)

Käytiin vielä koirien kanssa lenkillä ja sen jälkeen Rimma tulikin jo kohta hakemaan Harjuun. Kyllä tuntui taas matka tosi pitkältä, tuntui ettei matka edistynyt yhtään, eikä kyllä kellokaan liikkunut. Mutta lopulta päästiin kuitenkin perille :)

Verkkovalokuvauskurssi muuten loppui keskiikkona, nyyh :( Oli kyllä tosi hyvä kurssi, opin paljon uutta ja tuttuihin asioihin sai selvyyttä. Suosittelen kyllä kaikille valokuvausta harrastaville, aika ei ole niin sidonnainen kun kuvissa on aina palautuspäivämäärä, johon mennessä kuva pitää palauttaa. Paljon vapaampaa siis kuin mitä jos pitäisi pari kertaa viikossa raahautua jonnekin paikan päälle opettelemaan. Ja eipä meille mitään sellaista ongelmaa kellekkään tullut, mitä ei olisi netin kautta pystynyt selittämään, joten sekään ei ole syynä ettei vaivautuisi osallistumaan ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti