tiistai 19. helmikuuta 2013

Ekat kirjotukset, lukuloma ja ratsastusmasennus

Anteeksi pitkä postausväli, kilometripostaus ja vähäiset kuvat. On ollut niin masentavat kelit, ettei ole oikein innostanut heilua kameran kanssa, joten ripottelen nyt sekaan Jennin kuvaamia kuvia sunnuntailta, ettei pelkkää tekstiä tarvitse katsoa. :)

-------------------------------------------------------------------------

Torstaina (7.2.) meillä oli vapaapäivä, jonka vietin Harjussa. Päivä meni ihan mukavasti, nukuin pitkään, pesin pyykkiä ja lagailin koneella. Äikkää ei kovin paljoa tullut luettua, mutta tuskimpa siitä erityistä apua kokeeseen olisikaan ollut.

Perjantaina (8.2.) oli äikän tekstitaidon yo-koe. Aiheet koskivat kaikki rikkautta ja ahneutta ja sain ihan hyvin tekstiä aikaiseksi. Olin kokeessa neljä tuntia ja mielestäni koe meni ihan ok. (Alustavat pisteet saatiin perjantaina ja ne olivat 3/6, 3/6 ja 2/6, joten sillä pitäisi jo käytännössä päästä läpi. Esseekoe tuo sitten vielä lisää pisteitä, joten täytyy koittaa panostaa siihen tosissaan.)
Jouduin menemään bussilla kotiin, koska kukaan autollinen ei mennyt viikonlopuksi pk-seudulle. Oli kyllä ihan hirveää, mä vaan inhoan sitä bussilla matkustamista!

Innostuin perjantaina leipomaan, nams :P

Lauantaina (9.2.) riehuin päivällä koirien kanssa ulkona, en kuitenkaan jaksanut ottaa kameraa mukaan, kun sää oli niin tylsä. Juoksenneltiin vain umpihangessa. Koirilla oli ainakin kivaa :D
Iltapäivällä lähdettiin Ellun kanssa tallille. Maastoreitin tie oli auraamatta, joten päätettiin laittaa Siri kärryjen eteen ja ottaa Kaste perähevoseksi. Käytiin ~6 km lenkki, osa ihan umpihankea. Siri oli intona, mutta Kaste ei ollut yhtä mielissään. Lenkki meni kuitenkin hyvin ja hepat oli tyytyväisiä :)

Sunnuntaina (10.2.) lähdin tallille Jennin kanssa. Otettiin Kaste vapaaksi kentälle ja mä ratsastin Sirillä. Mitään kovin tavoitteellista ei tehty, kunhan vähän hömpöteltiin menemään. Lopuksi keksin testata ilman varusteita ratsastusta ja hyvin meni sekin. Ohjaus ei vain oikein toiminut, mutta hyvin toimi siirtymiset niin ylös kuin alaspäinkin. Alkuun Siri tuntui olevan vähän ihmeissään, kun laukannostossa ei tullutkaan pidätettä, mutta hiffasi nopeasti systeemin ja laukkasi hienosti uraa pitkin.
Loppuun päästettiin vielä molemmat irti ja pyydettiin vähän ravia. Jossain välissä Siri kuitenkin nosti laukkaakin ja taisi sieltä jokunen pukkikin tulla. Käveltiin vielä loppukäynnit ihan suitset päässä. Kävellessä löydettiin kentältä kenkä ja pienen tarkastelun jälkeen huomasin Siriltä puuttuvan molemmat etukengät. Taisi siis kuitenkin olla aika raisu meno :D

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
(kuvan tarkoituksena oli esitellä suitsia ohjineen, mutta Sirillä oli vähän eri käsitys mallina poseerauksesta :D )

Yritin leikkiä photoshopilla ja tehdä kivan kehystetyn kuvan, mutta blogger ei näköjään tykännyt pitää sitä läpinäkyvänä... -.-'
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
(anteeksi videolaatu ja järkyttävä könötys-istuntani)

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin
Ilman varusteita, videolaatu

Jenni laittoi Kasteelle piponsa, tuitui <3

Illalla lähdin ajelemaan Harjua kohti. Matka meni yllättävän nopeasti ja olisi saanut kestää pidempäänkin :D

Matkalla Harjuun :)
(ei, en leiki puhelimella autoa ajaessa)

Maanantaina (11.2.) oli aamulla ruotsin kuuntelu. Meni ihan ok ja ottaen huomioon, etten päässyt yhtään ruotsin kuuntelua tekemään ennen koetta (jjuu, sain kyllä lainaks opelta yhen, mut en koskaa saanu aikaseks kuunnella sitä :D ) ymmärsin yllättävän hyvin. Ja mitä katsoin ytl:n sivuilta oikeita vastauksia, niin suht samalta näytti :)
Päivällä olisin mennyt valjasverstaalle tekemään Kasteelle uutta otsapantaa, mutta Toronen ei ollut paikalla. Niimpä tuli datailtua koko päivä ja illalla sitten valjaskerhossa aloitin tekemään pantaa. Ihan yksinkertaista otsapantaa aloin tekemään, koska Kaste alkaa pikkuhiljaa kasvaa yli suitsistaan ja otsa etenkin on niin paljon leveämpi, että alkaa nykyisillä suitsilla tulla jo ahdasta.
Panta jäi vähän kesken, joten sovittiin Torosen kanssa, että maksan sen seuraavana päivänä ja teen kotona loppuun. Meinasin jo lähteä pannan kanssa kämpille, mutta Toronen käski jättää sen valjasverstaalle ja totesi, että saan sen mukaani vasta kun olen maksanut sen. Juu, ihan kun jättäisin sen vain maksamatta, etenkin kun hintakin oli huimat 2,70€... -.-'

Täysin aiheeseen liittymätön kuva, mutta katsokaa nyt kun toinen on niin suloinen <3

Tiistaina (12.2.) oli aamulla enkun kuuntelu, joka meni myös ihan ok. Toinen osio vaan oli jotenkin tosi hankala, en vain kyennyt keskittymään siihen ja tuntui, etteivät kysymykset liittyneet tekstiin lainkaan, vaikka tekstiä suunnilleen ymmärsinkin. Ytl:n sivuilla olevat vastauksetkin näyttivät aika erilaisilta, mutta ehkä siellä nyt jotain olisi oikein :D
Kuuntelun jälkeen ajelin Harjuun, pakkailin kamat ja lähdin toimistolle maksamaan sitä otsapantaa. Toronenkin oli juuri lähdössä toimistolta ja huikkasi pois lähtiessään, että on sitten valjasverstaalla 12.30 eteenpäin. Enpä siinä sitten ehtinyt sanoa mitään ja totesin vain itsekseni, etten tosiaan jää odottelemaan Harjuun vain yhden otsapannan takia kolmeksi tunniksi, joten sinne jäi otsapanta ja mä lähdin ajelemaan kotia kohti.
Kotona heitin äitin työssäoppimispaikalle ja ajelin sitten kotiin. Keräilin kasaan kirjat, jotka pitää lukea lukuloman aikana ja niitä olikin mukavasti 25 kpl + kolme kansiota. Siinä sitä onkin sitten lukemista!

Tällainen määrä kirjoja + kolme kansiota muistiinpanoja, aikaa 3,5 vko (y)

Iltapäivällä lähdin tallille, jossa liikutettiin Matin kanssa hevoset. Mä ratsastin Sirillä ja Matti ajoi Kasteella. Mentiin ~6km lenkki, alkumatka me mentiin Sirin kanssa edellä, mutta kotiinpäin käännyttäessä vaihdettiin Kaste edelle, koska Siri näki mörköjä joka puolella ja säpsyili koko ajan. Puoli matkassa kotiin Siri meinasi jo rynniä Kasteen ohi, kun säikkyi metsässä työskentelevää metsäkonetta. Ei siis kovinkaan nautinnollinen maastolenkki, mutta pahempiakin on ollut :D
Illalla hain vielä äitin töistä :)

Siri 02/2013
© Jenni Wallin
Keskiviikkona (13.2.) vein äitin taas aamulla töihin ja sen jälkeen tulin kotiin lueskelemaan. Päivällä lähdin tallille. Ratsastin Sirillä ilman satulaa ja koin muutaman valaistumisen hetken. 1. Ratsastan nykyään aivan liian vähän ilman satulaa, koska en osannut alkuun taas yhtään istua oikeinpäin. 2. Ratsastus ja etenkin kehon hallinta on todella vaikeaa. Sain oikean jalkani rentoutumaan ehkä vähän paremmin, mutta en kuitenkaan riittävästi, mikä ärsytti. Käsiäni en saanut myöskään yhtään hallittua, vaikka kuinka yritin keskittyä pitämään ne samalla tasolla ja ratsastaa vähemmän sisäohjalla, huomasin koko ajan nostavani sisäkättä ja ratsastavani ylipäätään liikaa kädellä. Lopulta päätin lisätä masennus tasoani heittämällä suitset kentän reunalle ja ratsastamalla ilman varusteita. Alkuun oli taas ohjaus ihan hukassa, mutta pikkuhiljaa sain aina parin kierroksen jälkeen Sirin kääntymään uralta pois. Ja taidettiimpa lopuksi onnistua tekemään ympyrä laukassa. Kyllä se ohjaus siitä pikkuhiljaa alkaa toimia :)

Kaste 02/2013
© Jenni Wallin

Hoidin Sirin pois ja otin seuraavaksi Kasteen. Se oli odotellessa hajottanut yhden portin kahvoista, eli oli vissiin ollut tylsää... Noh, harjailin sen ja sitten mentiin kentälle. Tehtiin ensin vähän talutusharjoituksia narun päässä ja kun ne sujuivat hyvin, päätin päästää Kasteen irti. Kaste toimi tosi hyvin, se on niin kiinnostunut ihmisestä, että ei tarvitse kuin vähän rapistella taskua, niin se tulee luokse huomion herpaannuttua. Käveltiin ja ravailtiin vain ympäri kenttää ilman mitään erikoista tavoitetta. Pidettiin hauskaa :) Kyllä se Kaste on vain niin herttainen, sen kanssa on niin kiva touhuta :)
Tallin jälkeen hain äitin vielä töistä.




Torstaina (14.2.) vein taas aamulla äitin ja samalla matkalla Lauran, Jennin ja Sandran kouluun. Kotona lueskelin taas pari tuntia ja sitten suuntasin kaupungille. Kävin ensin Honkkarissa ostamassa lasinpesunestettä ja sitten ajelin Agrimarkettiin. Olin ajatellut ostavani uudet ratsastushousut ja chapsit, mutta kas kummaa, lähdin kaupasta mukanani muutama harja ja ratsastushanskat :D
Kävin hakemassa äitin koulusta ja päätettiin käydä Mäkissä syömässä. Sitten ajeltiin toiselle puolelle kaupunkia ja käytiin Ridaajassa, josta löysinkin uudet ratsastushousut ja chapsit. Hintaa niille tuli vähän turhan paljon, mutta ovatpa ehkä laadukkaampia kuin Horzen halpis-laatu. Käytiin vielä Robinhoodissa ja sen jälkeen vielä ruokakaupassa.

Ratsastushousut, HV Polo
(kuvat huonoja, koska kännykkä ja pimeä pannuhuone :D tulevat kuitenkin näkymään joskus ratsastuskuvissa ;) )
Chapsit / varret, Vequi Comfort
(tulevat näkymään sitten keväällä, talvikenkien päälle eivät oikein sovi, kun kengät sen verran reilut)


Perjantaina (15.2.) vein taas aamulla äitin ja muut kouluun ja tulin sen jälkeen kotiin lukemaan. Äitillä oli lyhyt päivä, joten hain äitin kotiin ennen tallille lähtöä.
Tallilla ratsastin ensin Sirin. Sirillä oli keskittyminen ihan hukassa ja ensimmäiset 15 min olikin vain tappelua. Päädyin sitten laukkuuttamaan Siriä muutaman kierroksen kenttää ympäri vähän reippaampaa vauhtia ja pikkuhiljaa keskittyminen paranikin, kun sai ylimääräiset energiat purettua. Loppuajan Siri menikin tosi kivasti, vaikka on toki paremminkin mennyt. Päätin kuitenkin lopetella, kun Siri toimi hyvin kaikissa askellajeissa.
Kun olin hoitanut Sirin pois, otin Kasteen kentälle. Meinasin ensin juoksuttaa sitä liinassa, mutta päästinkin sen ensin vapaaksi ja lähdin kaivamaan esiin kentän laidalla olevaa juoksutuspiiskaa. Hetki sitten ihmeteltiin piiskaa Kasteen kanssa ja hölmö poni lähti jahtaamaan piiskan siimaa kun vedin sitä maata pitkin :D Normaalisti hevoset väistävät piiskaa, mutta meidän Kastepa juokseekin sen perässä kuin kissa ;D Kun Kaste kyllästyi piiskaan, juoksenneltiin hetki ympäri kenttää. Sitten keksin kokeilla, josko Kaste osaisi hypätä pientä kavalettia. Se ei kuitenkaan suostunut ylittämään sitä muuten kuin käynnissä. Päätin sitten ottaa riimusta kiinni ja yrittää taluttaa sen ravissa esteelle, mutta siitäpä Kaste kimmastui. Se hyppi ja pomppi pukkilaukkaa ympäri kenttää ja vaikutti olevan raivoissaan kun hänen odotetaan tekevän jotain niin vaikeaa :D Oli sitten pakko luovuttaa hyppäämisen suhteen ja keskittyä rauhoittelemaan Kastetta, kun alkoi näyttää, että se kohta juoksee aidoista läpi. Niimpä korjattiin este pois ja ravattiin kerran pelkän puomin yli. Sitten käveltiin vielä hetki ja lähdettiin talliin.

Siri ja Kaste 02/2013
© Jenni Wallin

Lauantaina (16.2.) lähdettiin iltapäivällä Ellun kanssa tallille. Ellulla oli aika paha flunssa, joten päätettiin laittaa Siri kärryjen eteen ja Kaste perähevoseksi, niin ei Ellun tarvitse rasittaa itseään liikaa. Mentiin aika rauhallinen ~6km lenkki, tosin taisi olla Sirin mielestä liian rauhallinen, kun noin kilometri ennen kääntöpaikkaa se alkoi jo höyrytä, että kovempaa olisi päästävä. Loppumatka tultiinkin sitten ehkä vähän reippaammassa tahdissa, kun Sirillä oli niin kova kiire. Kaste oli ihan väsy, joten viimeiset parisataa metriä talutin sitä, kun ei Kaste oikein pysynyt Sirin marssi vauhdissa mukana.

Sunnuntaina (17.2.) lähdin tallille liikuttamaan hepat Matin kanssa. Matti ajoi Kasteella ja mä ratsastin Sirillä. Tällä kertaa mentiin Sirin kanssa koko matka Kasteen perässä ja alkumatkan Siri malttoikin ottaa ihan rauhassa ja saatiin jopa pari laukkapätkää otettua, kun Siri malttoi vähän odottaa, vaikka Kaste jo ravasikin. Mentiin melko kevyesti alkumatka, lenkille kertyi pituutta ~8km. Kotiin päin käännyttäessä Sirillä alkoi taas hirveä höyryäminen ja se teeskenteli säikkyvänsä milloin mitäkin, että saisi tehtyä jonkin syöksyn kotiin. Kasteelle tuotti vaikeuksia kotoa poispäin kääntyminen (tainnut olla vähän Sirin oppitunneilla...), joten käytiin vielä heittämässä pieni ekstralenkki, että saatiin vähän treenattua kääntymistä. Siinä vaiheessa Siri jo vähän rauhoittuikin, mutta kotiin päin mennessä alkoi taas säikkymään ja ottikin pari sellaista syöksyä, että ohjasin suosiolla metsän puolelle. Takaa tuli yksi ravuri, joka päästettiin tokassa risteyksessä meidän edelle ja siitäkös meidän putet innostuivat. Tultiinkin aika haipakkaa yksi kilometri, Kaste edellä laukassa ja Siri perässä kiitoravissa. Hyvin varmaan pärjäisi Siri montéssa, sen verran reipasta kyllä mentiin, eikä Sirillä ollut aikomustakaan hypätä laukalle sen jälkeen, kun olin parilla pidätteellä estänyt yhden yrityksen. Kuskilla vaan oli jalat ihan maitohapoilla ja ei varmaan ollut erityisen kaunista katsottavaa mun kyydissä roikkumiseni :D Mutta oli ilmeisesti riittävän reipas pyrähdys Sirille, koska loppumatkasta ei enää lainkaan höyrytty samalla lailla kotiin pääsemiseksi, vaan maltettiin jopa kävellä :D

02/2013
© Jenni Wallin
Maanantaina (18.2.) vein äitin aamulla töihin ja tulin kotiin lukemaan. Päivällä vein Lauran hammaslääkäriin ja tultiin kaupan kautta kotiin (hammaslääkäri sanoi, että Laura saa syödä parin tunnin päästä jotain kylmää, esim. jätskiä, joten pakkohan se oli käydä jätskiä ostamassa ;) ). Iltapäivällä hain äitin töistä ja tultiin sitten ruokakaupan (ja mäkin, hyi läskit :P ) kautta kotiin.
Illemmalla lähdin sitten vielä tallille. Ratsastin Sirillä puolisen tuntia ilman satulaa kentällä, ihan perus läpiratsastus. Alkuun Siri yritti vain juosta alta pois, mutta kun sain pidätteet läpi, alkoi se liikkua tosi kivasti. Laukkakin toimi tosi hyvin, etenkin vasempaan (!) kierrokseen. En viitsinyt kauempaa mennä, kun toimi hyvin kaikissa askellajissa lopeteltiin. Tarkoitus oli kuitenkin mennä kevyesti edellisen päivän spurttailun palautteluksi :)
Ensin olin ajatellut vain harjaavani Kasteen, mutta päätin kuitenin mennä senkin kanssa kentälle. Tehtiin samanlaisia maastakäsin juttuja, kuin muinakin päivinä. Vähän juoksutin irtona ja sitten käveltiin, peruuteltiin ja ravailtiin satunnaisia kuvioita. Kasteella oli välillä keskittyminen vähän hukassa, mutta se toimi kuitenkin tosi hyvin, heti kun sain sen huomion. Piiska ei enää jaksanut kiinnostaa, mutta mun taskussa olevat porkkanat sitäkin enemmän :D Reilu puoli tuntia riehuttiin kentällä ja sitten talliin mussuttamaan iltaruokia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti