maanantai 29. huhtikuuta 2013

Kuvakilpailu, teoriapainotteinen kouluviikko ja viikonlopun kuvailut

Ihan ensiksi: Osallistuin Rajalan kuvakilpailuun, joten käykäähän ihmeessä äänestämässä kuviani, jos vaikka sattuisi käymään hyvä tuuri ja pääsisi top 10 joukkoon :) Kuvia pääsee äänestämään tästä, tästä ja tästä.
Ilmoitin siis mukaan kolme kuvaa, jotka ovat nämä:


---------------------------------------------------------------------------

Keskiviikkona (24.4.) meillä alkoi koulu kymmeneltä yritystaloudella. Käytiin läpi hevosyrityksen verotusta ja mitä eroa on esim. sillä onko talliyrittäjällä peltoja vai ei.
Ruuan jälkeen meillä oli opetuksen teoriaa, jossa pohdittiin, miten ja mitä eri asioita pitää opettaa alkeis-, jatko- ja alkeisestekurssilla. Alkuun tuntui tosi vaikealta pohtia näitä asioita, mutta kun sai aivot toimimaan, alkoi kuulostaa ihan loogiselta, että esim. kevennystä harjoitellaan ensin pysähdyksessä ja ennen harjoitusravin harjoittelua on osattava keventää. Siitä on niin kauan, kun itse on ollut alkeiskurssilla, ettei ihan enää muista :D
Iltapäivällä meillä oli vielä yrittäjyyttä, jossa jatkettiin asiakastyytyväisyydestä puhumista ja pohdittiin asiakaspalautetta.
Koulun jälkeen menin vielä toimihenkilöksi iltakisoihin. Tällä kertaa vuorossa oli estekisat ja pääsin liputtajaksi. Osallistujia oli huimat 12, mutta yllättävän erilaisia ratoja siellä tuli. Toisilla oli varsin tasaista ja toiset ihan yllättivät epätasaisuudellaan. Ja sitten oli vielä Veku, joka meinasi kieltää joka esteellä, mutta kuskin päättäväisellä ratsastuksella hyppäsi kuitenkin ja päätyi lopulta luokan voittajaksi :D Olisi kyllä ollut kiva itsekin osallistua, rata vaikutti aika hauskalta. Kamerakaan ei tullut mukaan, kun ei kuvaaminen olisi oikein onnistunut liputtamiseen keskittyneenä :D

Torstaina (25.4.) meillä alkoi aamu yritystalouden kaksoistunneilla. Aiheena oli hevos- ja maatilayritysten tuet.
Ruuan jälkeen meillä oli yrittäjyyttä, jossa tehtiin ensin yhteenveto yritysmuodoista ja lopputunti kerrattiin maanantain osanäyttöä (=koetta) varten.
Illemmalla kävin lenkillä, 4,5 km. Lenkki alkoi loistavasti, kun ensimmäistä juoksuaskelta ottaessani jalka lähti alta ja hyvä etten mennyt nurin. Sen jälkeen alkoi sujua paremmin ja jaksoin juostakin paljon pidempiä pätkiä kuin aiemmin. Viimeisen 1,5 km ollessa enää jäljellä, päätti kuitenkin jalat alkaa kapinaan ja alkoi tuntua siltä, että jos ei kohta hidasta vauhtia, niin menee molemmat jalat alta. Noh, siinä sitten kävelin vähän pidemmän pätkän ja otin vielä kevyen hölkkäpätkän loppuun ja se meni ihan ok. Pitäisi vissiin pysytellä ihan siinä 3 km, siinä vielä jalatkin kestää mukana :D

Tähän täytekuvaksi Sirin ja mun poseeraus sunnuntailta :)
© Arja Wallin
Perjantaina (26.4.) meillä oli aamulla ohjausharjoitus, jossa mä pääsin pitämään tuntia. Aiheena oli siirtymiset ja tunnin pito meni omasta mielestäni tosi hyvin. Sain annettua kommenttia ratsastajille enemmän, kuin aiemmilla kerroilla ja oli kiva huomata, kuinka hevoset muuttuivat tunnin aikana. Seppäsen palautteen jälkeen tosin sain kuulla, etten ollut lainkaan huomannut, että kukaan hevosista ei taipunut kunnolla, koska ratsastajilta puuttui ulkoavut kokonaan. Tai siis huomasin sen kyllä joistain hevosista, mutten keksinyt sivuluisun johtuvan ulkoapujen puutteesta. Noh, voipa ainakin sanoa, että opin jotain :D
Ohjausharjoitusta oli kaksi tuntia, joten jälkimmäisen tunnin pääsin seuraamaan sivusta muiden ohjaamista.
Sitten olikin aika lähteä ajelemaan kotia kohti. Kävin hakemassa Jennin koulusta ja koska äiti pääsi vasta 45 min päästä, ajeltiin huvikseen Titin tallille ja mitattiin samalla kauan menee aikaa ajaa äitin työssäoppimis paikasta sinne, jotta osaa suunnilleen arvioida mihinkä aikaan sitten lähtee.
Kotona käytiin vain kääntymässä ja lähdettiin sitten kauppaan. Kaupan jälkeen syötiin ja sitten lähdettiin Jennin kanssa tallia kohti. Kello oli silloin jo melkein puoli kahdeksan, eli melko myöhään meni tallireissu.
Otettiin ensin Kaste kentälle ja juoksuttelin sitä jonkun aikaa kahdella liinalla. Kaste meni ihan kivasti, tosin jossain vaiheessa alkoi vissiin jo vähän potuttaa, kun pitikin tehdä jotain, eikä saanut itse päättää mitä. Vähän se meni käsijarru päällä, ei olisi kiinnostanut ravata yhtään, mutta loppuun saatiin ihan hyviäkin käynti-ravi siirtymisiä. Lopuksi laitoin vielä Jennin hetkeksi roikkumaan Kasteen selkään, kun on taas ollut taukoa siitä. Vähän oli Kasteella epäluuloinen ilme, mutta kiltisti se seisoi paikoillaan ja oli hyvin tyytyväisen oloinen, kun sai paljon kehuja.

Kaste sunnuntaina
© Arja Wallin
Otettiin vielä Siri ratsastettavaksi, mä ratsastin ensin sen kevyesti läpi. Vähän tuli pelleiltyäkin siinä (mm. Jenni innostui juoksemaan kilpaa Sirin kanssa), eli ei menty erityisen pipo tiukalla pelkkää kouluvääntöä :D Siri oli tosi kivalla päällä, toimi kivasti, vaikkakaan ei antanut mitään ilmaiseksi. Lopuksi tultiin vielä huvin vuoksi K.N. Special rata, joka nyt meni vähän miten meni :D Mutta mikäs siinä, hieno poni joka tapauksessa!
Pidin vielä Jennille vähän tuntia Sirillä, alkuun harjoiteltiin puolipidätteitä, kun selvisi, ettei Jennille kukaan ole koskaan selkokielellä opettanut, mikä puolipidäte on. Sitten otettiin vielä samoja siirtymis-tehtäviä, mitä teetin ohjausharjoitustunnillakin. Hyvin meni, niin Jenni kuin Sirikin. Itsekin onnistuin höpöttämään tauotta koko ajan, jotenkin se on helpompaa, kun pystyy olettamaan, ettei oppilas välttämättä tiedä asioita etukäteen, kun taas Harjulaiset ovat usein aika paljon ratsastaneita, joten tuntuu vähän turhalta toistella esim. miksi ja miten se puolipidäte tehdään.

Siri sunnuntaina
© Arja Wallin
Annettiin vielä Sirille synttäriomena + leivät (ja Kasteelle myös, vaikkakin Kasteella oli synttärit jo sunnuntaina) ja sitten suunnattiin kotia kohti.

Lauantaina (27.4.) päätin pitää vapaapäivän tallista, kun äiti tarvitsi apua pihahommissa. Tulikin sitten ulkoiltua ihan urakalla, kun haravoitiin pihaa, sahattiin pari pystyyn kuivunutta katajaa pois ja siistittiin pihaa noin ylipäänsä. Avattiin myös grillikausi, omnomnom!

Hauvatkin pääsi juoksemaan vapaana pihalle :)

Krookukset kukkii :)

Oravilla on vissiin ollut jotkut käpybileet... :D

Grillikausi avattu, nom nom :P
Illalla Ellu pyysi meitä mukaan lenkille, joten lähdettiin pellolle koirien kanssa. Tällä kertaa otin kamerankin mukaan ja tosi kivoja kuvia sieltä tulikin! Tuli kyllä tehokkaasti lenkitettyä koirat, koska illalla niitä ei enää näkynyt missään, kun molemmat katosivat omiin piiloihinsa nukkumaan :) Lisää kuvia voi katsoa täältä.

Spitzit menee kovaa!

... etenkin tämä :D

Tiltulla on ihan omat muuvit :D

Koko nelikko tuijottamassa Ellun taskuja :D

Dinan ja Tiltun kilpajuoksu :)

Hymyilevä Tassu :)

Ridiculously photogenic Dina ;)

Tassun juoksunäyte :)

Ja taas spitzit kiitää :)

Nana leikkii mallia :D

Göötti-väijytys

Osaa ne göötitkin kovaa mennä :)


Sunnuntaina (28.4.) lähdettiin äitin ja Ellun kanssa iltapäivällä tallille. Otettiin molemmat hevoset kentälle, ensin Siri ratsastettavaksi ja Kaste irtona palloilemaan. Ellu teki meille jokusen esteen, jota hypättiin. Siri oli todella laiskalla tuulella - tietenkin juuri sillä kerralla, kun erehdyin unohtamaan raipankin talliin. Tuli oikeastaan aika huonoja hyppyjä, kun poni ei vain liikkunut riittävästi eteen. Loppuun saatiin kuitenkin pari hyvääkin hyppyä, kun Ellu otti juoksutuspiiskan käteensä ja antoi meille vähän vauhtia. Kummasti Siri heräsi ja alkoi löytyä ihan laukkaakin :)

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin
Meidän kävellessä loppukäyntejä Sirin kanssa Ellu yritti saada Kasteenkin hyppäämään. Kaste ei ollut asiasta kovin innoissaan ja yritti vältellä puomien ylittämistä kaikin tavoin. Taisi se kuitenkin loppujen lopuksi ainakin kävellä puomien yli :D

© Arja Wallin

"Hui, pyöräilijöitä!"
© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin
Lopuksi päästettiin Siri irti ja vaihdettiin satula Kasteelle. Kaste sai siis ratsastajan ensimmäistä kertaa selkäänsä. Ensin vain roikuin hetken, mutta sitten nousin ihan istumaan. Kasteen ilmeestä näki, että vähän jännitti, mutta hienosti se käyttäytyi. Tehtiin vielä toinen selkään nousu (nousin jakkaralta, koska unohdettiin ottaa lyhyempi vyö mukaan ja Kaste on kuitenkin aika paljon Siriä laihempi :D ) ja otettiin muutama käyntiaskelkin. Vähän tuntui horjuvalta, mutta tässä vaiheessa ihan ymmärrettävää. Lopeteltiin siihen ja Kaste sai paljon kehuja!

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin
Illalla lähdettiin vielä koirien kanssa lenkille, taas pellolle, kun siellä on niin kiva juoksuttaa koiria vapaana. Kamerakin oli mukana, mutten jaksanut sen kanssa kovin paljoa heilua, kun koko ajan olisi pitänyt räpeltää asetuksia. Välillä piti kuvata vastavaloon, välillä aurinko meni osittain pilvien taakse, välillä kokonaan ja ylipäätään aina olisi pitänyt säätää asetuksia, kun vaihtaa kohteen Dinasta Nanaan. Nana on niin paljon vaaleampi, että melkein kaikki siitä ottamani kuvat olivat nytkin ylivalottuneita. Dinasta tuli kuitenkin pari tosi kivaa pallon perässä juoksu kuvaa :D






Lenkin jälkeen lähdin ajelemaan Harjua kohti. Matka meni oikein rattosasti ja matkalla pohdiskelin, kuinka nopeasti aika on kulunut; enää viisi päivää Harjussa, sitten puolen vuoden työssäoppimiset, pari hassua viikkoa Harjussa ja sitten se ois siinä. Ja silti tuntuu, kun siitä olisi vain tosi vähän aikaa, kun aloitti Harjussa ja kaikki oli uutta ja jännää.
Toinen asia, mitä tuli pohdittua, on se, kuinka elämä on helpottunut sitä myötä, kun olen saanut ajokortin. Ei tarvitse koko ajan kytätä kelloa, että myöhästynkö bussista tai kuinka monta tuntia seuraavan bussin tuloon on. Ja ennen kaikkea: ei tarvitse matkustaa sitä kamalaa bussimatkaa Harjuun. Välillä tulee sellaisia epätodellisia tunteita, kun pohdin, kuinka vähän aikaa siitä oikeastaan on, kun oli vain bussien varassa. Mutta on se vain ihanaa, kun johonkin lähtiessä voi vain hypätä Rellun kuskin paikalle ja ei tarvitse huolehtia bussi aikatauluista <3

Tänään maanantaina (29.4.) meillä alkoi koulu yrittäjyyden kokeella. Kokeessa annettiin lähtötiedot ja niiden pohjalta piti laatia liiketoiminnan suunnitelma. Yhtään en ollut kokeeseen lukenut, mutta hyvin se kuitenkin tuntui menevän. Ainakin sain jokaiseen kohtaan jonkun verran tekstiä :)
Tauon jälkeen oli yritystaloutta, jossa käytiin läpi viimeinen laskutoimitus eli kuinka kauan menee, että hevonen alkaa tuottamaan ratsastuskoulussa sen jälkeen, kun se on ostettu.
Nyt ruuan jälkeen olisi luvassa ohjausharjoitus, jossa päästään ratsastamaan meidän luokkalaisten ohjauksessa. :)

Random-kuvana maisemakuvan sijaan meidän koira-aidan portilla olevat kyltit :P

P.S. Tein viime viikolla blogiin uuden bannerin, mutta Blogger ei halua toimia yhteistyössä, joten saapa nähdä koska se sitten lopulta ilmestyy blogiin... : /

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Superponit ja keväthehkutusta!

Maanantaina (15.4.) kävin vielä illalla 4,5 km lenkillä. Takaisin päin tullessa alkoi taas jalkaa särkemään, mutta ihan kivasti jaksoi kuitenkin juosta.

Tiistaina (16.4.) meillä oli aamulla teoriaa ohjausharjoituksia varten. Lähinnä käytiin läpi keskiviikon ohjausharjoitukseen tulevia asioita, eli perusistuntaa. Mitä kannattaa erityisesti katsoa ja korjata, mitä näkee mistäkin kulmasta katsoessa, mitä vaikutusta esim. lantion väärällä asennolla, mitä on yleisimpiä virheitä istunnassa... yms. Ihan mielenkiintoista ja eksyi sieltä jokunen uusikin tiedon murunen aivojen sopukoihin.
Tauon jälkeen meillä oli yritystaloutta, jossa käytiin läpi katelaskelmia. Ruuan jälkeen oli sitten yrittäjyyttä, jossa puhuttiin asiakaspalvelusta ja -tyytyväisyydestä. Tauon jälkeen oli vielä taidetta ja kulttuuria, jossa (erittäin ahkeria ja kiinnostuneita kun ollaan ainetta kohtaan) tehtiin suunnitelma seuraavan päivän ohjausharjoitustunnille.
Illalla kävin vielä lenkillä 4,5 km. Alkumatka meni tosi hyvin, jaksoin juosta pidempiä pätkiä kuin aiemmin ja jalkoja ei särkenyt. Takaisin tullessa alkoi kuitenkin vasenta jalkaa taas särkeä, tällä kertaa niin paljon, että oli pakko kävellä (nilkuttaa) loppumatka. Mikäs siinä... -.-'

Ekat leskenlehdet bongattu
(kuva tosin tässä vain täyttämässä kuvattomuutta, oikeasti nämä bongasin vasta sunnuntaina :D )

Keskiviikkona (17.4.) meillä alkoi koulu vasta 10, kun yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedosta saatiin etätehtävä opettajan menojen takia. 10 meillä oli ohjausharjoitus, jossa siis aiheena istunta. Ratsastajia oli 6, hevosia kolme. Tunti pidettiin liinassa. Mä päädyin liinan päähän ja en sitten pitänytkään tuntia, vaikka alkuun oli tarkoitus. Meillä oli hevosena Krigo. Oli ihan kiva kyllä olla liinan päässäkin, pääsi vähän lähempää tarkastelemaan ratsastajien istuntaa, eikä tarvinnut hermoilla, että pitäisi jotain sanoa. Vaikka sinänsä olisi kyllä ollut ihan mielenkiintoista pitää tuntikin, kun liinassa mennessä ratsastaja voi kuitenkin keskittyä enemmän pelkkään istuntaansa ja ympyrän ulkopuolelta katsoessa näkisi istunnan vähän erilailla. Mutta kuten  jo totesin, oli ihan jees olla myös liinan päässä, kun Krigokin käyttäytyi hyvin :)
Ruuan jälkeen meillä oli yritystaloutta, jossa laskettiin katelaskelmia ja pohdittiin yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä muiden kanssa.
Illalla lähdettiin Niinan kanssa hankkimaan tapahtumatunteja harjoituskoulukisoihin. Meidän tehtävänä oli verryttelyn valvominen. Mikäs siinä, osallistujia oli peräti 12, joista verkkamaneesissa kävi peräti 7. Siinä sitten istuttiin neljä tuntia maneesissa, parhaimmillaan siellä oli kuusi hevosta samaan aikaan (joista tosin vain 3 kilpailijoita). Ja ihan riittävästi tuli katseltua myös ihan tyhjää maneesia... Viimeiset neljä suoritusta ehdittiin näkemään ja kameran roikkuessa mukana (en oikeastaan edes tiedä miksi otin sen mukaan :D ) kuvailin Riinan ja Sandran radan Riinan sitä pyytäessä. Sandra lisäili joitain omia liikkeitä ohjelmaan, mutta kyllä sieltä tuli myös tosi hienoja pätkiä ja hienoja kuvia!

Pv-t Cassandra III

Til-r Willy De Jong 06/2012
Torstaina (18.4.) meillä alkoi koulu kymmeneltä ohjausharjoituksella. Tunnille oli kuitenkin ratsastajia vain yksi, joten vapaaehtoiset saivat ratsastaa. Mä sain ratsukseni Willyn. Tunnin aiheena oli istunta, erityisesti jalan ja käden asento. Musta itsestäni tuntui, että istunta oli ihan päin p:tä, mutta sain kommenttia vain jalan jännittämisestä. Willy oli ihan kiva ratsastaa, tosin mun selkä ei oikein tykännyt sen tikittävästä raviaskeleesta. Viimeisessä laukannostossa Willy yritti jotain säälittävää pukitusta, muuten se käyttäytyi oikein hyvin (sillä kun on yleensä tapana säpsyä jokaista ääntä). Niina piti kuitenkin ihan kivan tunnin, vaikka sanat olivat vähän hukassa.
Tunnin jälkeen lähdettiin kotiin, pääsin Rimman kyydissä.
Puoli kolmen jälkeen lähdin ajelemaan Porvoota kohti, matkalla otin Lauran ja Jennin kyytiin. Äiti odotti meitä kaupalla. Kaupan jälkeen käytiin mäkissä (läskit!) ja sitten ajeltiin kotiin. Illalla käytiin äitin kanssa vielä tiekokouksessa.

Perjantaina (19.4.) vein aamulla äitin ja Jennin kouluun, jonka jälkeen tulin kotiin. Enpä oikein saanut mitään järkevää aikaiseksi, kun äiti jo soitteli hakemaan. Kahdeksi ajeltiin Euromasterille vaihtamaan autoon uudet kesärenkaat alle. Sen jälkeen suunnattiin tallille, jossa Siri pääsi ensin töihin. Mentiin kentällä, joka oli hyvin sulanut ja aika hyvässä kunnossakin. Alkuun Siri ei malttanut lainkaan keskittyä, mutta alkoi toimimaan tosi kivasti, kun kuski vaan tajusi alkaa oikeasti pyytämään siltä jotain. Sirillä oli sen verran virtaa, että päädyin vääntämään laukkaa aika paljon. Alkuun oltiin ihan hukassa molempiin suuntiin, mutta oikea alkoi toimia nopeasti. Vasen oli vaikeaa, itse en tiennyt yhtään miten siellä olisi pitänyt istua ja mitä apuja antaa, mutta lopulta päästiin siinäkin yhteisymmärrykseen. Loppuun työstin vielä ravia, kunnes sekin sujui ja sitten lopeteltiin. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut tuuppailu, hieno Siri!
Omaan istuntaani olin kerrankin tosi tyytyväinen, oikea jalka ei pysy vieläkään täysin rentona, mutta oli nyt jo paljon parempi, mitä se on ollut. Kädet pitäisi vielä saada haettua oikeille paikoilleen ja laukatessa meinaan eksyä paikoitellen etukenoon, mutta muuten alkaa istunta miellyttää ainakin omaa silmää todella paljon :)
(Anteeksi kuvapaljous, oli vissiin liian hyvä kuvaaja mukana ;) )

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

<3
© Arja Wallin

© Arja Wallin

Sirin tyylinäyte laukasta käyntiin siirtymisessä :D
© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

Tästä huomaa, että treeni oli onnistunut, kun heppa menee näin hienosti vielä löysin ohjinkin <3
© Arja Wallin

Vähän pitää lahjoa, kun oli niin hieno <3
© Arja Wallin

© Arja Wallin
Sirin jälkeen otin vielä Kasteen kentälle touhuilemaan irtona. Aluksi tultiin vähän maapuomeja ja lopuksi sain jopa Kasteen hyppäämään pientä kavalettia! Makupaloilla lahjomisella on kumma voima ;) Jossain vaiheessa Kasteella kuitenkin meni hermot, kun ei olisi millään jaksanut tehdä mitä pyydetään. Pienen juoksutuksen jälkeen mieli kuitenkin muuttui ja saatiin vielä jokunen hieno hyppy ja suoritettua selkään nojailukin :) Ja jälleen tuli huomattua, että ihmeen paljon Kasteesta lähtee liikettä. Siinä vaiheessa, kun se meni ihan pörheänä ravia, niin huhhuh, mitä liikettä!

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

Kasteen mielipide esteeksi korottamisesta :D
© Arja Wallin

Joku sanoi joskus, että Kasteesta on mahdoton saada huonoja kuvia...
© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

Kattokaa ny, mitä liikettä sieltä lähtee!
© Arja Wallin

She's got the moves ;)
© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

© Arja Wallin

Hevoskuiskausta :D
© Arja Wallin

© Arja Wallin

Aluksi hypyt olivat näinkin tyylikkäitä...
© Arja Wallin

© Arja Wallin

Mutta lopulta alkoi löytyä parempi tyyli (vaikkakin rimaa hipoen ;) )
© Arja Wallin

"Hieeno poni!"
© Arja Wallin

Ja vielä vähän selkään nojailua :)
© Arja Wallin

Tui tui <3
© Arja Wallin
Illalla käytiin vielä äitin ja Jennin kanssa lenkittämässä koirat. Käveltiin käymään ukilla ja samalla haettiin Jukalta lainaksi akku laturi Jennin skootteria varten.

Lauantaina (20.4.) tuli iltapäivällä ensin imuroitua ja sitten vahasin vielä auton. Se oli hidasta ja ärsyttävää puuhaa, mutta kyllä nyt auto kiiltää!

Kiiltävä Rellu!
Illemmalla mentiin Raxiin syömään ja kotiin tullessa käytiin vuokraamassa FilmTownista jälleen neljä leffaa. Ilta mutta menikin sitten niitä katsellessa. Ensin katsottiin Sotahevonen, joka oli ihan hyvä. Olihan siinäkin tietty hevosleffoille tyypillisiä epäuskottavuuksia, mutta hyvä se kuitenkin oli :) Seuraavaksi katsottiin Paranormal Movie. Sekin oli ihan ok. Viimeisenä katsottiin vielä The Skeleton key, joka oli ihan hyvä leffa. Yleensä inhoan kauhuleffoja, mutta tuo ei ollut hullumpi. (laskutaitoiset ihmettelevät varmasti, että entäs se neljäs leffa. Se oli toiseksi viimeinen osa Harry Pottereista, jota Jenni ei ole nähnyt, mutta me muut ollaan.)



Sunnuntaina (21.4.) katsottiin päivällä vielä se Potteri, jonka jälkeen mä suunnistin tallille. Otin Sirin liikutukseen ensin, tarkoituksena oli mennä puomeja. Kannoin kuitenkin puomien lisäksi myös pienen esteen kentälle ja sitä tullessa Siri tuntui niin innokkaalta, että päädyin lopulta kantamaan niitä esteitä vielä lisääkin :D Tulikin sitten ihan kunnon estereeni. Siri hyppäsi tosi hyvin, ei kieltänyt kertaakaan ja ihan superhyvin hyppäsi! Kuski oli aina välillä ihan hukassa, mutta poni oli ihan super! Loppukäynnit käytiin vielä kävelemässä metsässä, jossa sielläkin osattiin käyttäytyä mallikelpoisesti. Mulla oli kaksi kameraa kuvaamassa videota, joten tässä pieni kooste meidän pompuista:



Sirin jälkeen otin Kasteen kentälle, jälleen irto touhuiluja. Tein Kasteelle esteen ja pienen kujan ja hyvinhän se Kaste hyppäsi, kun vain sai sen ohjattua estettä kohti. Tällä kertaa ei tullut missään vaiheessa mitään raivareita, vaan kiltisti Kaste totteli koko ajan, vaikka välillä meinasi huomio hukkua muualle. Kasteestakin otin videota, mutta meni hermot elokuvatyökalun kanssa, joten laitan tähän vain pysäytyskuvia :)

Pomppuponi <3

Hyvin pomppaa!
Maanantaina (22.4.) vein äitin aamulla töihin ja suuntasin itse kotiin. Tuli otettua noin tunnin päikkärit, jonka jälkeen lähdin ulos koirien kanssa. Pyörittiin ihan meidän pihan läheisyydessä ja napsin joitain kuviakin.







Napo tahtoisi vissiinkin jo reenailemaan agilityä ;)



Iltapäivällä lähdin sitten tallia kohti, lähdettiin Matin kanssa maastoon, mä Sirillä ratsain, Matti Kasteella ajaen. Lenkille tuli pituutta ~8,5 km. Sirillä tuntui virtaa riittävän, mutta jarrutkin toimi ihan hyvin. Laukkaa se tarjosi joka välissä, joten laukkailtiin sitten suurin osa pätkistä, mitä Kaste ravasi. Kerrankin Siri malttoi jopa koota laukkaa sen verran, että saatiin laukattua myös jonkun matkaa ihan Kasteen perässäkin. Oli tosi kiva lenkki, mutta routakuoppia löytyy kyllä maastosta vähän turhan paljon, niitä saa koko ajan olla tiirailemassa.

Mä ja Siri perjantaina
© Arja Wallin
Tallin jälkeen hain äitin töistä ja mentiin kaupan kautta kotiin. Illemmalla lähdettiin vielä koirien kanssa lenkille, lenkille tuli pituutta ehkä ~3 km. Kotiin päin mennessä päätettiin vielä mennä kävelemään pellolle, jonne Ellukin tuli hetken päästä koirien kanssa. Hitsi, että otti päähän, kun en ottanut kameraa mukaan, olisi saanut niin kivoja kuvia, kun haukut juoksi tukka putkella toistensa perässä <3
Lenkin jälkeen olikin sitten lähtö Harjuun, tällä kertaa ihan äitin omalla autolla ;) Matka meni hyvin, eipä mitään ihmeellistä.

Tiistaina (23.4.) meillä oli koko päivän luentoja yrittäjyydestä, ensin Erja Saartia tuli kertomaan miten itse päätyi yrittäjäksi, sitten tuli Suski Suomela kertomaan Poni-Haasta ja mielen hyvinvoinnin tärkeydestä yrittäjänä toimiessa ja viimeiseksi tuli vielä Pro Agriasta Auli Teppinen kertomaan Pro Agrian toiminnasta. Ensimmäiset kaksi luentoa jaksoi ihan ok kuunnella, mutta viimeinen oli kyllä ihan kamalaa. Millään ei malttanut keskittyä, kun aihekaan ei erityisemmin kiinnostanut ja luento vain kesti ja kesti ja kesti...
Illemmalla kävin vielä lenkillä, tällä kertaa menin vain 3 km, koska sateessa ei oikein huvittanut mennä kovin pitkälle ja jalkakin alkoi taas särkeä puoli välissä. Hyvin kuitenkin jaksoi ja vkl huomasi kyllä ratsastaessakin, että kunto on kohonnut, että ehkäpä tästä lenkkeilystä tosiaan on hyötyä! :D

Krookuksia meidän pihalta :) Kyllä se kevät tulee!