maanantai 15. huhtikuuta 2013

Kuvauslomaa ja leffoja enemmän, kuin tarpeeksi

Kamera on nyt saanut lepäillä koko viime viikon, viikolla ei ollut kuvattavaa ja viikonloppuna oli niin kehnot säät. Siispä melko vähä kuvainen postaus luvassa, jokunen kännykkäräpsy päätyi postaukseen, ettei nyt ihan kuvattomaksi mennä. Viime viikolla aloittelin uuden bannerin tekoa, mutta saapa nähdä teenkö sitä koskaan valmiiksi, kun aika säälittävä räpellys sieltä olisi tulossa. Katsotaan nyt, saatanhan mä saada jonkin inspiraation ja tehdä kokonaan uudenkin ja jättää tämän yritelmän mappi-ö:hön :D

-----------------------------------------------------------

Tiistaina (9.4.) meillä oli erittäin rankka koulupäivä: aamulla lähdettiin 9-11 tutustumaan Haminan TE-toimistoon yhteiskunta-, yritys- ja työelämätiedon tunneilla. Kaipa siitä oli jotain hyötyä, että siellä vierailtiin, nyt ainakin tietää vähän kattavammin, mitä kaikkea TE-toimiston kautta voi hoitaa :)
Kolmelta lähdettiin sitten Kouvolaan kauppakeskus Veturiin elokuviin taiteen ja kulttuurin tuntien puitteissa. Tuli siinä tietenkin mäkissä käytyä ennen leffaa ja hakemassa Citymarketista karkkia leffamätöksi :) Leffa oli G.I. Joes: Kosto. Alkuun ajattelin, että ei yhtään mun tyylinen leffa, mutta kaipa sen katsoo, kun koulu kuitenkin maksaa liput. Mutta se oli kuitenkin loppujen lopuksi ihan hyvä leffa.
Leffan jälkeen ajeltiin takaisin Harjuun ja ilta meni sitten koneella.


Keskiviikkona (10.4.) meillä alkoi koulu vasta klo 12.30 yrittäjyydellä. Meillä oli tuntitehtävänä etsiä tietoa eri yritysmuodoista, tehtiin Niinan kanssa meidän tehtävä aika nopeasti, joten ehdittiin siinä samalla tehdä edellinenkin tuntitehtävä, joka jotenkin kummasti unohtui tehdä, kun se piti tehdä kämpillä loppuun :D
Illalla lenkkeilin 4,5 km, nyt tuntui jo siltä, että olisi tosi hyvin jaksanut juosta, mutta vasempaan jalkaan alkoi särkeä niin pahasti, että kävelyksihän se suurin osa lenkistä meni. Ehkä se nyt kuitenkin tästä...

Torstaina (11.4.) meillä oli ensiapu II kurssi, lukujärjestykseen oli merkitty 8-16, mutta oltiin niin tehokkaita, että saatiin päivän asiat + vähän ylimääräistäkin käytyä läpi jo kahteen mennessä. Aika paljon kertausta EA1:stä, mutta tuli siellä ehkä jotain uuttakin opittua.
Illalla kävin jälleen lenkillä, sama 4,5 km. Alkuun tuntui tosi hyvältä juokseminen, jaksoin hyvin ja jalkoja ei särkenyt. Puolessa välissä alkoi kuitenkin taas vasen jalka äkäilemään, joten tuli käveltyä vähän pidempiäkin pätkiä.

Perjantaina (12.4.) meillä oli EA2:n toinen kurssipäivä, jälleen oltiin tehokkaita ja päästiin jo kahdelta, vaikka lukujärjestykseen oli merkattu neljään asti. Lisää uutta asiaa tuli ja lopuksi meidän mahtavat näytelmät jostain onnettomuudesta. Täytyy kyllä sanoa, että toivottavasti en koskaan päädy mihinkään onnettomuus paikalle tms, koska tuntui, etten osannut edes tuossa näytellyssä tilanteessa tehdä mitään. Että ensiapu taitoinen kyllä olen, se on sitten eri asia osaako niitä taitoja tosipaikassa sitten käyttää...
Pääsin Rimman kyydissä kotiin, josta hyppäsin samantien autoon ja hain äitin koulusta. Käytiin kaupan kautta ja kotonakin pääsinkin sitten heti kuskaamaan Lauran koulun diskoon. Ehdin juuri tulla kotiin takaisin, kun Ellu soitteli, että auto hajosi ja Viljo tarvitsisi kyytiä diskoon. Niimpä heitin vielä toisen keikan, Heidin taxi-palvelu palveluksessanne ;) Kotona söin äkkiä ja suuntasin sitten tallille.
Siri oli kumman sosiaalisella tuulella ja oli koko ajan hamuilemassa taskuja ja kerjäämässä nameja. Tunti tulikin kulutettua Siristä irtokarvaa hangatessa ja töniessä sen päätä pois tieltä :) Käytiin kentällä, jossa mentiin jokunen kierros ravia ja totesin sen olevan melko huonossa kunnossa. Siri tuntui kuitenkin olevan ihan ok tuulella, joten päätin uskaltautua maastoon. Käveltiin vain autotie osuus ja sen jälkeen mentiin koko matka ravilla. Parit laukkapätkätkin otettiin. Höpötin Sirille koko matkan ja se tuntuikin rauhoittavan sitä, koska kotiin päin tullessa, kun vajosin hetkeksi ajatuksiin, Siri heti kääntyi katsomaan, että mihinkä se puhe hävisi :D Matkaa meidän lenkille kertyi 4 km. Siri käyttäytyi niin hienosti, että sai olla ihan ylpeä!
Hoidin Sirin pois ja harjailin vielä Kasteen, ennen kun kiiruhdin takaisin Kullooseen hakemaan Lauran ja Viljon diskosta.

Siri 04/2013

Lauantaina (13.4.) lähdettiin päivällä kaupungille, ensiksi käytiin viemässä vanteet Euromasterille ja sovittiin, että tullaan ensi perjantaina sitten vaihdattamaan kesärenkaat. Meidän tie on nyt muuten sula, mutta ~100 m matkalla meidän talon edessä on vielä tie ihan jäässä, kaupungille lähtiessäkin suti vain talvirenkaillakin :D Toivotaan nyt, että se kuitenkin sulaisi mahdollisimman pian ennen perjantaita.
Euromasterin jälkeen käytiin kaupassa hakemassa leffaherkkuja ja sitten suunnattiin FilmTowniin vuokraamaan leffoja. Ilta menikin sitten niitä katsellessa. Ensin katsottiin Koskemattomat, sitten Secret Window, sitten White Noise ja vielä Pirates of the Caribbean: Vierailla vesillä. Ihan hyviä leffoja kaikki, eniten tykkäsin tuosta Pirates of the Caribbeanista, koska ne vaan on niin hyviä.


Ennen leffailtaa ehdin käydä koirien kanssa lenkillä, lenkkeiltiin 4 km, välillä juosten, mutta enimmäkseen kävellen. Dina oli ihan juonessa mukana ja juoksi ihan innoissaan, mutta Nana näytti hapanta naamaa ja se sipsutteli aina niin pitkällä, kun hihna antoi myöden.

Suloset haalarihauvat <3

Sunnuntaina (14.4.) lähdettiin iltapäivällä äitin ja Ellun kanssa tallille. Otettiin Kaste ajoon ja Siri ratsuksi. Ellu halusi ratsastaa, joten mä pääsin Kastetta ohjastamaan. Taisi olla pikkuneidillä vähän virtaa, kun painoi koko lenkin kädelle niin, että ranteita särki. Tie oli melko huonossa kunnossa, routakuoppia sai olla koko ajan tiirailemassa, joten vauhti ei ollut kovinkaan reipas. Lenkille tuli kuitenkin pituutta ~15 km ja pätkittäin Kaste sai vetää ihan kunnolla, kun kärryt vain upposivat lumeen. Poni ei ollut kuitenkaan millänsäkään, vaan veti tyytyväisenä korvat pystyssä. Hikiseksihän se tuli, mutta hienosti meni lenkki!

Kaste 04/2013

Tänään maanantaina (15.4.) vein äitin aamulla kahdeksaksi kouluun. Rimma tuli hakemaan 11 aikoihin, joten tällä kertaa ei ollut ainakaan kiire. Suunnittelin jo lenkille lähtöäkin, mutta päätin kuitenkin jättää sen illalle Harjuun, kun Harjussa on tietkin paremmin sulia, kuin meillä.
Meillä oli hygieniapassikoe, jossa mulle tuli neljä virhettä (kuusi maksimi), eli läpi meni. Nuo virheetkin tulivat sellaisissa kohdissa, joissa olin kahden vaiheilla. Eli hyvin pärjäsi ihan maalaisjärjellä :)
Siinä olikin taas tämän päivän rankka koulun käynti, istuttiinhan me siellä luokassa peräti puoli tuntia :D

Ja lopetuskuvana toimikoon uninen Nana <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti