sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Heppojen liikutusta ja näyttö läpi!

Olen ollut aika laiska kameran kanssa viime viikolla, joten uutta kuvamateriaalia ei juurikaan ole valitettavasti tarjolla. Laitan kuitenkin jokusen vanhemman kuvan postausta piristämään :)

Kuva syyskuulta
-------------------------------------------------------------------------------------------

Maanantaina (14.10.) lähdin töiden jälkeen tallille ja liikutin ensin Vaavin. Vaavi oli varsin laiskalla tuulella ja ei oikein malttanut keskittyä, kun pihalla oli niin paljon tapahtumaa, joka oli paljon mielenkiintoisempaa, kuin selässä keikkuva kuski. Saatiin kuitenkin ihan hyviäkin pätkiä ja vaikka laukat ei ensin meinanneet nousta, niin lopulta saatiin pari onnistunutta nostoa ja lopeteltiin sitten siihen.
Sirin kanssa päätin lähteä maastoon. Mentiin ~6,5 km lenkki melko laukkapainotteisesti. Siri oli varsin tahmea kotoa pois päin, mutta (yllätys yllätys) kotiin päin löytyi vauhtia enemmän. Ei kuitenkaan liikaa, vaikkakin välillä sai vähän neuvotella, kuinka kovaa laukataan. Mutta on se Siri varsin symppis, kun se ensin lähti kiitämään hirveää vauhtia ja kuski sanoi: "eipä mennäkään", niin kiltisti hidasti vauhtia ja samantien, kun kuski sanoi: "ok, mee sit" lähti kuin tykin suusta :D Mutta oikein kiva ja vauhdikas maastolenkki :)

Tiistai (15.10.) ratsastin Laffen työpäivän aikana. Tehtiin ihan perusjuttuja, taivuttelua ympyröillä ja peräänannon hakemista. Ihan kivoja pätkiä tuli :)
Töiden jälkeen käytiin Taimin kanssa maastossa. Tällä kertaa oli ensimmäinen lenkki, josta pystyi täysin nauttimaan: Taimi ei lähtenyt lapasesta kertaakaan ja pieniä tuijotteluja lukuunottamatta se oli täysin rento. Okei, vähän matkaa kotoa pois päin tultuamme Taimi päätti vissiin vähän kapinoida, kun joutui lenkille ruoka-aikaan ja yritti kääntyä kotiin ja kun en antanut, se vain peruutti parikymmentä metriä, ennen  kuin luovutti ja jatkoi matkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut :D Mutta tuollaiset pikkujutut ei mua haittaa, niihin on tottunut Sirin kanssa. Jos se lähtee käsistä tottelematta pidätteitä, niin siitä en tykkää. Mutta oli oikein kiva maastolenkki :)

Taimin kanssa maastossa :)

Sitten kävin vielä liikuttamassa Sirin. Innostuin kerrankin tuuppailemaan oikein kunnolla. Siri oli kivan herkkä ja kulki tosi kivasti. Sain monta oivallusta ratsastuksen aikana ja sen jälkeen oli tosi hyvä fiilis. Ja Sirillekin tuli ihan hiki, eli töitä joutui tekemään. Yleensä se ei hikoa koulua mennessä paljoakaan, mutta nyt osasi vissiin kuski vaatia riittävästi, että joutui poni tehdä töitä :)

Keskiviikkona (16.10.) ratsastin Laffen työaikana. Mentiin vain kevyesti puolisen tuntia. Tuli paljon hyviä pätkiä, mutta totesin, että Siri on siinä mielessä miellyttävämpi ratsastaa, kun Laffe on niin paljon kuurompi pohkeelle. Kivasti se Laffe kuitenkin meni.
Illalla pidin heppavapaan.

Syksyn värejä syyskuulta :)

Torstaina (17.10.) työpäivä alkoi aamulla normaalisti, mutta päivällä mulla oli näyttö. Näyttöön kuului puoli tuntia ratsastustunnin pitämistä kentällä ja sen jälkeen noin tunnin maaston vetäminen. Lopuksi vielä loppuarviointi, jossa arvioitiin myös kirjalliset tehtävät, jotka piti palauttaa etukäteen. Kaikki meni ihan ok ja arvosanatkin oli ihan riittävät. Maastoratsastuksesta sain henkilökohtaiseksi arvosanaksi K3, maaston vetäminen, tunnin pitäminen ja kirjalliset tehtävät olivat H2. Olen tosi tyytyväinen, tuntien pitäminen yms ei kuitenkaan ole se mun isoin kiinnostuksen aihe, joten ei voi olla kuin tyytyväinen. Ja nyt kun maastoratsastuskin oli 3, se tarkoittaa, että saan SRL:ltä hevosharrasteohjaajan paperit!
Illan pidin taas vapaana hevosista, käytiin vain äitin ja Lauran kanssa kaupassa.

Perjantaina (18.10.) mulla oli poikkeuksellisesti iltavuoro, kun Saija pyysi vaihtamaan, kun oli itse menossa illalla HIHSiin. Olin ajatellut meneväni aamulla tallille liikuttamaan Vaavin ja Ellun kanssa oltiin ajateltu ratsastaa Kasteella, mutta oli niin kamala sää (kaatosade/räntäsade/lumisade), että päätin suosiolla jättää välistä. Titilläkään eivät olleet laittaneet hevosia aamusta ulos huonon sään takia, joten mä pääsin tarhaamaan hevosia, kun sää päivällä kirkastui. Titti pyysi mua käymään Taimilla maastossa, joten jossain välissä käytiin puolen tunnin käyntilenkki. Mulla ei ollut ratsastushousuja tai edes ratsastuskenkiä (vain turvakengät, joilla inhottava ratsastaa), joten siksi mentiin vain käyntiä. Oli ihan kiva lenkki, vaikka Taimi pelkäsikin alkuun virtaavaa vettä :D

Taimi, kuva tiistailta, mutta toimikoon tekstin täytteenä tässäkin ;)


Tänään lauantaina (19.10.) meillä oli luokkaretki HIHSiin. Oltiin UB Grand Prix -näytöksessä, jossa oli LähiTapiola International Dressage Kür Final, Fintoto International Speed 140 cm ja UB Grand Prix 160 cm. Oli ihan kivaa katsoa, olisihan sieltä ehkä kuviakin saanut ja kamera oli mukanakin, mutten jaksanut alkaa kuvailla vaan päätin kerrankin keskittyä vain katsomiseen. Oltiin kuitenkin 10. rivissä, eli kuvat olisi joka tapauksessa joutunut ottaa yläviistosta.
Expo-alueella kierrettiin Rimman kanssa ympyrää, ei jaksettu mitään ostaa, joten käveltiin vain ympäri varmaan viisi kertaa :D Säästyipä rahat ja tuli kuitenkin varmasti nähtyä mitä kaikkea siellä myytiin :D

----------------------------------------------------------------

Koska postauksesta tulisi muuten varsin kuvaton, laitan tähän vielä kuvia 24.9. kun käytiin koirien kanssa pellolla. Unohdin nämä kuvat aiemmista postauksista, joten sopivat hyvin tähän väliin :)

Ensin matkalla piti juosta edes takaisin, että tulee kivoja kuvia ;P

... ja vähän poseerausta


Sitten kuvaaja keksi leikkiä siluettien kanssa :)

Ja sitten päästiin vihdoin pellolle juoksemaan!


Ja välissä ehtii vähän poseeratakin :)


Sitten törmättiin kavereihin!

Tiltulla oli hauskaa :)


... ja Napolla oli vähän omat kuviot :D


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Vielä lokakuun alun päivitykset...

Lokakuutakin on jo hujahtanut 13 päivää ja kuvia on kertynyt, joten teen nyt vielä näistäkin kahdesta viikosta kuvapostauksen :) Siri ja Kaste muuttivat syyskuun puolivälissä takaisin Ilolaan, joten älkää ihmetelkö maiseman muutosta :) Liikutettavieni joukkoon liittyi viime viikolla Vaavi 3-v, joten mulla alkaa olla näitä heppoja jo vähintäänkin riittävästi :D

Jälleen auringonlaskuräpsy joltain kotimatkalta :D

Oli niin hauskan näköiset pilvet, niin piti ottaa kuva :D

03.10.2013 satuttiin kentälle samaan aikaan, kun Pinja piti tuntia Hepun ratsastajalle. Pinja kysäisi, sattuuko mulla olemaan kamera mukana ja olihan se, joten Pinja sitten räpsi meistäkin vähän kuvia :) Otettiin muutama hyppykin, tällä kertaa ei mennyt ihan täysin nappiin, mutta pistettäköön sen piikkiin, että meidän pikkuruisella kentällä taisi olla silloin parhaimmillaan neljä hevosta. Vähän tuntui, että syöksähdeltiin Sirin kanssa vähän miten sattui ja pompittiin ohi mennen jokusen esteen yli. Mutta ensi kerralla sitten paremmin :)

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

© Pinja Pettinen

Maanantaina (7.10.) saatiin viimein sovittua Pian kanssa aikataulut niin, että pääsin kokeilemaan Vaavia. Pia kysyi multa jo ekalla viikolla Sirin ja Kasteen muutettua Ilolaan, jos haluaisin alkaa ratsastaa Vaavia pari kertaa viikossa, mutta nyt vasta saatiin sovittua eka ratsastus :) Vaavi oli oikein kiva, aika raa'an tuntuinen tietenkin, mutta tosi fiksun luonteinen, eikä kyllä uskoisi, että se on noin nuori. Eka ratsastus sujui oikein hyvin.

Lauantaina (12.10.) menin Vaavilla toisen kerran, tällä kertaa ratsastus jäi illalle. Lasse varoittelikin, että Vaavi ei ole koskaan ennen ollut liikutuksessa illalla, että saattaa tulla varsin mielenkiintoinen ratsastus. Vaavi nykäisikin itsensä irti jo ennen kun selkään pääsin ja teki pienen kunniakierroksen vapaana. Pihatto hevosten tullessa kentän viereen se rauhoittui hetkeksi ja päästiin kävelemään ja ravaamaankin muutama kierros oikein mallikkaasti, mutta kavereiden lähdettyä, tuli Vaaville kova paikka ja se rupesi esittelemään jos jonkin moisia loikkia ja pomppuja ja yritti jopa pystyyn hypätä. Kun mikään ei toiminut, se tyytyi ravistelemaan päätään äkäisesti ja rauhoittui sen jälkeen varsin pian. Mentiin vielä muutama kierros näin ja Vaavin alkaessa pärskähdellä ja rentoutua, lopetettiin siihen. Hieno Vaavi kuitenkin, kesyjähän ne pomput joka tapauksessa oli, Sirikin esittelee villimpiä temppuja sille päälle sattuessaan :)

Kuvat maanantailta.

Ensin juoksutin vähän, Vaavilla oli takana kolme vapaapäivää.
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Laukatkin nousi niin nätisti :)
© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Siri oli alkanut viikonloppuna (4.-6.10.) yskiä, joten maanantaina mentiin vain käyntilenkki ilman satulaa ja poseerattiin vähän Jennille syksyisessä maisemassa :)

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

"Aa, se syö mun käden!"

Käytiin vielä maanantaina Kasteen kanssa ajolenkillä. Jenni innostui tekemään Kasteelle letin ja laittamaan rusetin otsatukkaan :D Kaste näytti niin söpöltä, että pakkohan siitä oli kuva ottaa <3


Ja jälleen auringonlasku räpsy :D
Siri käveli koko alkuviikon yskän takia, keskiviikkona (9.10.) käytiin tunnin käyntilenkki metsässä rymyten, jolloin Siri ei yskinyt lainkaan, joten torstaina (10.10.) uskallettiin kokeilla kevyttä koulujumppaakin kentällä. Pitkään väännettiin käynnissä ja kun ei Siri alkanut yskiä, otettiin vähän ravia ja laukkaakin. Oikein hyvin meni :)

Perjantaina (11.10.) käytiin tallilla Ellun kanssa ja otettiin Kaste ratsastukseen. Siri sai hengailla kentällä henkisenä tukena. Kasteelle oli selvästi tehnyt hyvää pitää kesä taukoa ratsastus harjoituksista, koska nyt se oli selvästi tuttu ja varsin mieleinen juttu (koska muutaman askelen välein sai sokeria) ja se oli varsin rento. Päätettiin ottaa ekat raviaskeleetkin ratsastajan kanssa ja vaikka ilme olikin varsin yrmeä, se ravasi niin nätisti. Hieno Kaste! Päästettiin Kastekin lopuksi irti kentälle ja ohjat kädessäni päätin sitten kiinnittää ne Sirin riimuun ja ratsastella hetken ilman satulaa. Sitten vaihdettiin Ellun kanssa ja päätettiin lähteä kävelemään metsäpolku ympäri. Ellu ratsasti Sirillä ja mä talutin Kastetta. Oikein kivaa oli :)

Lauantaina (12.10.) käytiin Sirin kanssa maastolenkillä Matin ja Kasteen seurana. Huomasi, että Sirillä oli ollut varsin kevyt viikko, sillä se keräsi helposti paineita pikkujutuista. Se olikin lenkin jälkeen ihan läpimärkä, kun Kaste oli vain vähän hikinen. Mutta sellaista se on, ensi kerralla sitten taas vähän rauhallisempi lenkki :)

Tänään sunnuntaina (13.10.) Laura halusi ratsastamaan, joten lähdettiin iltapäivällä tallille. Otettiin ensin Kaste ja käytiin ajamassa ajolenkki. Kaste meni oikein kiltisti ja Laurakin uskaltautui ajamaan sillä ja hyvinhän se meidän hurja 3-v. tammuska pysyi Laurallakin hanskassa :D
Sitten satuloitiin Siri ja ensin mä vähän testailin, millä tuulella Siri on. Siri oli ihan perus tuulella, joten eikun kuskin vaihto ja Siri liinan päähän. Opetin Lauralle, miten katsoa, että on oikea kevennys. Ensin Lauralla oli vähän vaikeuksia erottaa sitä, mutta jonkin ajan kuluttua alkoi sujua. Otettiin pari laukkaakin ja Laurahan innostui siitä ihan kunnolla ja halusi vielä ottaa ennen lopettamista yhden noston. Siri oli niin hieno ja Laurakin tykkäsi :)
Tallireissun jälkeen käytiin vielä uimahallissa ja oli oikein hauskaa käydä pitkästä aikaa siellä, en edes muista koska viimeksi on uimahallissa tullut käytyä.

Hassu-Kaste, sen piti aina päästä juomaan lätäköstä, ennen kun se uskalsi astua sinne :D


Kuvapostaus syyskuulta

Tässä olisi sitten kuvapostaus syyskuulta :)

Ponin kanssa lähdössä Tauriaisten kentälle hyppelemään :)

Hauvojen kanssa käytiin taas 03.09.2013 ulkoiluttamassa kameraa ja kivoja kuviahan sieltä tuli :)

"Mihin se pallo meni?!?"

"Tuolla!"






Pupuloikkaa <3



Illalla käytiin Sirin kanssa ilman satulaa maastossa. Joskus vielä vannoin, etten ikinä uskaltaisi Sirillä lähteä ilman satulaa maastoon, mutta hyvinhän se meni :)

... ja poni oli lenkin jälkeen varsin tyytyväinen :)

Titti osti projekti-suokin, Taimin 7-v.
Mä pääsin sillä ekaa kertaa maastoon ja sen jälkeen, olenkin saanut käydä sen kanssa maastossa vähintään kerran viikossa. Taimi on oikein hauska, vähän sillä on omat jutut välillä, mm. karkaa varsin helposti, lähtee helposti ryöstämään, jos ei ole tarkkana maastossa, mutta ihan hyvin on kuitenkin tähän mennessä mennyt :D

Taimiliini :)

Lenkillä Taimin kanssa :)

14.09.2013 käytiin Laffen kanssa Titin tallin harjoituskoulukilpailuissa, mentiin C-merkin kouluohjelma prosentein 68,34 ja voitettiin koko luokka + Koivumäen mestaruus eli saatiin koko kilpailuiden korkeimmat prosentit! Laffe meni oikein kivasti, vähän sitä (ja ehkä kuskiakin vähän) jännitti ja ravilisäyksessä hypättiinkin laukalle, mutta muuten oli tosi tasainen rata. Tuomarin kommenteissa oli selvästi samat asiat, mitä itsekin huomasin eli hyvin meni, mutta kehitettävääkin löytyy :)

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

© Jenni Wallin

Eräältä maastolenkiltä Taimin kanssa :)

Voiton kunniaksi piti väsätä kakku ja viedä to-paikalle :) Koristelu on äitin alaa :D

Hieno auringonlasku joltain kotimatkalta

Napo - varvaskoira <3

Ja jälleen maastolenkillä Taimin kanssa :)