lauantai 20. joulukuuta 2014

Minun tallirutiinini


Blogitallin tämän viikkoinen haaste vaikutti toteuttamisen arvoiselta, joten tänään onkin kännykkäkamera räpsynyt ahkerasti tallipäivän ajan. Kuka vain voi osallistua haasteeseen, lue ohjeet täältä.

Minun tallirutiineihini kuuluu useimmiten myös tallitöiden tekeminen, joten tässä postauksessa kuvaan tavallisen tallipäiväni.


Tallipäivänä alkaa yleensä klo 9 aikoihin. Tallinomistaja Maria antaa hevosille aamuheinät ja -kaurat 8 aikaan, eli hänen ollessa poissa tallipäiväni alkaa jo klo 8.

Ensitöikseni vien aina poneille kaksi ämpäriä lämmintä vettä ulkokarsinaansa. Jos on pakkasta niin paljon, että kuppi on jäässä, saa vesi olla niin kuumaa, kuin hanasta tulee, että jää sulaa.

Seuraavaksi käyn avaamassa pihaton oven, jotta Gibbe ja Weeko pääsevät ulos. Meidän tallilla pihattohevoset ovat aina yön suljetun oven takana pihatossa sisällä turvallisuus syistä. Aikoinaan, kun pihattolaiset saivat olla yötä päivää ulkona, oli joku lauma joskus lähtenyt yölenkille Loviisantielle.

Koska tallissa hevosilla oli vielä heinät kesken, päätän odotellessa käydä siivoamassa pihaton. Jos hevoset ovat jo syöneet minun tullessani, pihaton siivous jää viimeiseksi ennen taukoa. Pihatossa on kuivikkeena turve ja sieltä siivotaan päivittäin kakat pois. Joskus kuivikkeena oli olki ja sitä laitettiin aina lisää ja tyhjennettiin keväällä, mutta se oli hieman hankalaa, kun tyhjennystä varten piti aina purkaa etuseinä kokonaan pois, että traktori mahtui sisään. Pihatossa on tällä hetkellä vain kaksi hevosta, mutta ne saavat vuorokauden aikana kottikärryllisen lantaa. Onhan niillä tietenkin vapaa heinä ja ne ovatkin kovia syömään.

Pihaton siivottuani kurkkaan talliin, jossa hevoset ovat pikkuhiljaa syöneet heinänsä. Niimpä on aika viedä hevoset tarhoihin. Yöllä oli pakkasta, mutta ei riittävästi, että tarhojen pohjat olisivat jäätyneet. Hevoset ovat haluttomia menemään puoliksi jäätyneisiin kuratarhoihin, mutta ei auta, kuin elää sään mukaan. Toivottavasti pian tulisi kunnon pakkaset ja lunta, jotta tarhatkin menisi tasaisiksi ja hevoset innostuisivat liikkumaankin.


Sitten onkin vuorossa karsinoiden siivous ja kuivitus. Karsinoissakin on kuivikkeena turve. Meillä on tapana siivota karsinat niitä varsinaisesti kääntämättä, kakat ja pissat tietenkin otetaan pois, mutta joka nurkkaa ei käännetä ympäri. Melkein kaikki hevoset ovat niin siistejä, että niillä on selkeä vessapaikka karsinassa, vain kolme kahdestatoista on sellaisia, että ruikkivat vähän miten sattuu (Too on yksi näistä kolmesta...). Talli on siis nopeasti siivottu, kaksistaan siivoamiseen menee reilu tunti, yksinään reilu kaksi tuntia. Tallin jälkeen on vielä ponien ulkokarsina, joka siivotaan samalla periaatteella, kuin pihattokin.


Seuraavaksi jaetaan päiväheinät, lakaistaan käytävä ja tiputetaan vintiltä heinää iltaa ja aamua varten. Viimeiseksi laitetaan päivärehut turpoamaan iltapäivää varten. Hevoset saavat aina aamulla ja illalla kauraa ja päivällä omia rehujaan, jos eivät syö pelkkää kauraa. Tietenkin kaurattomat saavat omia myslejään joka ruokinnalla, tällä hetkellä kaurattomia on kuitenkin vain Ria ja ponit.

Sitten onkin hommat tehty ja on kahvitauon paikka. Kello on noin 12. Tallityöt on siis tässä vaiheessa tehty, iltapäivällä on enää hevosten sisään ottaminen ja ruokinta.


Tauon jälkeen onkin aika hakea Too sisälle. Ensimmäiseksi se pääsee jalkapesulle, jonka jälkeen tietenkin pakollinen namituokio.


Sitten harjaamaan. Too oli tänään melko siisti, joten tein vain perusharjauksen. Ensin kurkin kaviot ja kiristelin hokit (tästä ei kuvia, koska Toon kanssa kavioiden nostelu ei ole aina itsestäänselvää). Harjauksen aloitan magic brushilla, jolla harjaan koko hevosen päätä ja jalkoja lukuunottamatta. Seuraavaksi käytän punaista karheaa (?) harjaa, jolla harjaan myös jalat. Sitten selvitän harjan ja hännän. Toolla on käytössä tuollainen ihmisten harja, jolla saa ihan kätsysti tukan selväksi. Viimeiseksi harjaan koko hevosen päätä myöten pehmeällä harjalla.

Jos Too on käynyt piehtaroimassa, on harjauksessa tietenkin mukana kumisuka ja pari eri pölyharjaa.


Sitten valjaat selkään ja suitset päähän. Kuskille kypärä päähän, vähän enemmän vaatetta päälle, vikat selfiet ja sitten menoksi!


Suulissa kärryt perään, kuskille lasit päähän ja ohjat käteen ja sitten lenkille.


Sää on mitä mainioin, aurinkokin pilkahtelee pilvien takaa. Edellisen päivän sateet ja yön pakkaset eivät olleet hyvä juttu tietä ajatellen. Tie on todella koppurainen ja epätasainen, joten mennään vain kevyesti. Päätän kuitenkin nätistä säästä johtuen mennä pitkän lenkin, kun tien takia ei vauhtia voinut ottaa. Matkaa kertyikin n. 12 km. Yleensä meidän lenkit ovat pituudeltaan 8-10 km.


Kotona kärryt pois, talliin ja valjaat pois. Yleensä pesen Toon lenkin jälkeen, mutta nyt Too oli kuivunut kävellessä niin hyvin, että harjaus ja loimitus sai riittää tällä kertaa. Too saa aina lenkin jälkeen ämpärillisen melassivettä ja se maistuukin Toolle aina hyvin. Se koskaan malttaisi odottaa "limppariaan" ja heti ämpärin nähtyään alkaa hirveä kuopiminen. Vähän olen saanut sitä kitkettyä pois alkuajoista, mutta heti kun katoan rehukäytävälle annostelemaan melassia, alkaa yleensä kuopiminen.


Melassin jälkeen Too pääsee karsinaan syömään ja heitän sille yleensä pari palkkaporkkanaa kuppiin. Sitten siivoan tavarat paikoilleen ja kirjoitan Toon vihkoon. Tämä vihko on pikainen tee-se-itse -väkerrys, joka on kohta jo täynnäkin. Uusi, hienompi vihko on kuitenkin jo tilattu joululahjaksi.


Puoli neljän aikoihin alan ottaa hevosia sisälle. Koska tarhat ovat vielä kuraisia, täytyy hevosten jalat pestä. Tarhat on onneksi hyvin hiekkapitoista mutaa, joten jalkojen pesu sujuu nopeasti.


Kun kaikki hevoset on sisällä ja jalat pesty, on aika antaa hevosille rehut.


Kun rehut on syöty, jaan vielä porkkanat. Hevoset saa päivittäin "kourallisen" porkkanoita, kun paikallinen porkkanamies tuo säkit ihan tallille asti. Ennen lähtöäni otan Toolta loimen pois ja harjaan sen pikaisesti läpi. Annan vielä heinää niille hevosille, jotka ovat tulleet sisälle aiemmin ja syöneet jo päiväheinänsä. Tarkistan, että kaikkien ovet ovat varmasti kiinni ja sammutan valot.


Yleensä lähden tallilta 16 aikoihin, tänään meni vähän pidempään, kun halusin ottaa Toolta loimen pois ennen lähtöäni ja hengailin tallilla vähän pidempään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti