perjantai 22. toukokuuta 2015

Varusteita ja vauhtia


Kaipa se täytyy välillä taas jaksaa blogiakin päivitellä. Kuvista vain on jälleen pulaa, jotenkin ollaan satuttu Jennin kanssa ihan eri aikoihin tallille, niin ei ole tullut kameraakaan ulkoilutettua. Täytyisi kyllä joku päivä raahata se kamera mukaan, Too on nyt niin hienon näköinen kiiltävässä kesäkarvassaan. Saisi ehkä jotain uusia kuvia banneriinkin, tuo talvinen on aika sopimaton tähän aikaan vuodesta :D

Mustangin 17 " yleissatula
Mutta asiaan. Kolmisen viikkoa sitten sattui sellainen hassu juttu, että ostin Toolle satulan. Olin tosiaan suunnitellut, että mennään lainasatuloilla nyt jokunen vuosi ja ostetaan oma sitten, kun aletaan ratsastusta harrastamaan enemmänkin. Äitin tuttu päätti kuitenkin pistää hevoskamansa eteenpäin, kun ei ole hevosia enää pariin vuoteen harrastanut. Otin satulan sovitettavaksi hieman skeptisenä, satulan edelliset käyttäjät olivat kuitenkin suomenhevosia. Yllätyksekseni satula kuitenkin istui Toon selkään kuin nakutettu (romaanin kanssa tosin). Niimpä kutsuin satulan sovittajan tallille, en kuitenkaan täysin uskaltanut omaan silmääni luottaa + satulaa ei oltu ikinä topattu, joten toppaukset oli joka tapauksessa tsekattava. Maria Paavola tuli sovittamaan satulan ja totesi sen sopivan Toolle oikein hyvin. Toppaukset olivat vähän lysyssä ja Maria veikin satulan mukanaan topattavaksi. Vielä ei olla saatu satulaa takaisin, mutta sehän ei meitä haittaa, kun ei kuitenkaan ratsastusta vielä olla otettu viikko ohjelmaan.

Satulan lisäksi ostin tämän Monty Robertsin Dually-riimun sekä jotain pikkukamaa
(mm. loimivyön, putseja, häntäremmin valjaisiin...)
Riimu pääsi heti testiin satulan koeratsastukseen, kun en viitsinyt kuolaimia laittaa,
kun samana päivänä oli raspaus.

Too sai myös kolme bling-otsapantaa, kun eksyin otsapannat.blogspot.fi -blogiin.
Hienot nyloniset otsapannat sai tilata mittojen mukaan ja näille kolmelle pannalle tuli hintaa 40€

Varustehankintojen ohella ollaan treenailtu ihan normaalisti. Olen pyrkinyt ajamaan Toon kolmesti viikossa ja vähintään kerran viikkoon ollaan otettu ihan kunnolla vauhtiakin. Too on tuntunut hurjan hyvältä ja etenkin viimeisimmällä lenkillä keskiviikkona (20.5.) se väläytteli jo melko hyviä vauhtejakin. Mentiin paljon enemmän ja paljon kovempaa, kuin ollaan aiemmin menty. Meillä on sellainen hyvä 700m pätkä tietä, missä uskaltaa hyvin ottaa vauhtia. Pari mutkaa siinä on, mutta muuten melko suora. Mentiin kahdesti tämä 700m edestakaisin, sitten välissä käytiin kilsa kävellen ja takaisin hölkällä, jonka jälkeen otettiin 700m uudestaan kahdesti. Too jaksoi hyvin, vaikka olikin melko hengästynyt aina vetojen jälkeen. Palautui kuitenkin nopeasti ja kotiin päästessä oli jo hietkin miltei kuivuneet. Erittäin tyytyväinen olin siis lenkin jälkeen, ei kun jatketaan harjoituksia.

Keskiviikon (20.5.) lenkin nopeus käyrä. Max nopeus kävi 47,3 km/h eli 1.16 min/km! Keskimäärin nopeus oli kuitenkin 1.22 min/km tienoilla

9.5. käytiin Jennin kanssa yhdessä ajamassa Too ja Roo. Annoin ensimmäistä kertaa Jennin ajaa Toolla ja oli kyllä hassua katsoa omaa hevosta jonkun muun ajamana :D Hyvältä se näytti, kyllä oli mamma ylpeänä!

Roo on yhtälailla päässyt 2-3 kertaa viikossa lenkille. Pari kertaa ollaan käyty ratsain, mutta muuten ajaen. Rookin on tuntunut hurjan hyvältä, vaikkei vauhtia varsinaisesti ollakaan ajettu. Maria itseasiassa suunnitteli, josko Roo lähtisi ensi viikon tiistaina Lakin seuraksi radalle. Olisihan se ihan kiva käydä katsomassa, onko menty yhtään parempaan suuntaan kotitreeneissä.

Roo ajolenkillä

Roo ratsain
Weekon treenit on jääneet vähän taka-alalle, koska ollaan tosiaan osuttu Jennin kanssa eri aikoihin tallille. Olisihan mulla varmasti muitakin innokkaita apulaisia Weekon kanssa harjoittelemaan, mutta on mukamas pitänyt niin kiirettä. Olen pyrkinyt nyt mahdollisimman paljon myös hieromaan meidän tallin hevosia aina työpäivinä, joten tallityöt + kahden hevosen liikutus + yhden hieronta on vienyt aikalailla kaiken aikani. Täytyisi siis Weekon liikutuksenkin osalta vähän ottaa itseään niskasta kiinni, mutta tällä hetkellä ei riitä tunnit vuorokaudessa :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti