perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

© Nea Koivisto

© Nea Koivisto

© Nea Koivisto

© Nea Koivisto


Kuvat otettu marraskuussa. Tällä hetkellä ulkona on musta maa ja vettä sataa. Siitä huolimatta: 


Hauskaa joulua kaikille!



sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Sekalainen kuulumispostaus

© Nea Koivisto

Ohhoh, olenpas taas ollut epäaktiivinen blogin kanssa. Viime kerrasta on ehtinyt kelit muuttumaan jo moneen kertaan, lumet suli pois ja tuli kurakelit, jonka jälkeen ollaan kärsitty vuoroin kurasta ja vuoroin pakkasesta. Tällä hetkellä lunta ei ole kuin sen verran, että maa on juuri ja juuri valkoinen ja kaikki paikat aivan kivikovia. Luo hieman haasteita hevosen liikutukselle, kun meillä ei ole tänä talvena yhtään peltoakaan käytettävissä. Niimpä nyt ollaan jouduttu tyytymään käyntivauhtiin maastossa. Liikutukset ovatkin tapahtuneet lähinnä ratsain. Postaus on kuvitettu hankikuvilla, jotka on otettu 6.11. kun sitä lunta vielä oli.

© Nea Koivisto

27.11. käytiin taas maneesilla hyppäämässä, tällä kertaa meillä oli oikein estetunti. Too oli ihan liekeissä ja hyppäsi tosi hyvin. Kokemustahan se vielä tarvitsee, mutta intoa ja asennetta riittää. Kuski sääti hieman omiaan, mutta saatiin onneksi hyviä vinkkejä ja oli kyllä tosi kiva tunti. Hypättiin jopa Toon ensimmäiset radat! Tässä pieni videoklippi hypyistä:



Koska kelit on olleet kurjat, on Too saanut hieman enempi lihashuoltoa; hieroin sen itse kertaalleen marraskuun puolella ja Satu on käynyt nyt kahdesti tekemässä Toolle OTE-hieronnan. Toon takaosa on ollut kaatumisen jälkeen aika jumissa, mutta parempaan päin ollaan menossa. Täytyisi varmaan seuraavaksi kutsua Jonna-fyssari vielä käsittelemään Toota, mutta kun on tämä krooninen rahapula...

© Nea Koivisto

Niin ja rahapulasta puheenollen... Tulipahan tuossa puolivahingossa ostettua Toolle uusi satula. Maria toi Roolle ja Lakille viisi satulaa sovitettavaksi ja päätin huvin vuoksi sovitella ne Toollekin, vanha satula kun ei ollut Toolle ihan priima. Yksi viidestä sopikin aika mainiosti, joten se sitten jäi Toolle. Ja neljä muuta matkustivat takaisin Hyvinkäälle. Joten jos joku on vailla Mustangin yleissatulaa, niin meidän vanha satula olisi myynnissä, hp. 250€.

Tässä meidän uusi satula, Passier Hannover :)

Vanha Mustangin yleissatula olisi myynnissä, hp. 250€

Joulukuu aloitettiin muuten Toon kanssa pienellä saikulla, kun neiti olikin yhden illan kuumeessa. Olin lähdössä ratsastamaan iltasella ja hämmästyin, kun Toolla oli vielä heinää karsinassa. Se kun on yleensä aikalailla imuroinut viimeisenkin korren parin tunnin päästä sisälle otosta. Muutenkin Too vaikutti hieman vaisulta, joten heti alkoi hälytyskellot soida. Lämpö oli 38,6 eli ei nyt mitään hirveän kova kuume, mutta varmasti olisi noussut, jos olisi lähtenyt liikuttamaan. Onneksi tuntee omansa hyvin ja osaa lukea, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Muina päivinä lämpö oli normaali, joten mikä lie virus yritti iskeä. Annoin kuitenkin varmuuden vuoksi viikon vapaata.

© Nea Koivisto

Kylläpä tuli sekava postaus, mutta ehkä tästä saa jotain tolkkua :D Ensi kerralla ehkä hieman järkevämpi postaus ;)