perjantai 27. tammikuuta 2017

Päivitys tähän päivään

28.12.2016
© Nea Koivisto

On taas kulunut hetkinen edellisestä kuulumispostauksesta, joten käydäämpä hieman läpi, missä mennään tällä hetkellä.



Loppuvuosi meni aika paljolti vielä ratsutouhuissa. Maneesilla käytiin hyppäämässä ja kertaalleen huonojen kelien aikaan ihan koulutuuppailuakin harrastamaan. Kelit ovat vaihdelleet tosi paljon, yhtenä päivänä saattaa olla kaikki paikat jäässä, seuraavana plussakelit, sitä seuraavana kunnon lumipyry ja sitä seuraavana -20 astetta, jonka jälkeen taas plussan puolella. Välillä hevosen liikuttaminen onkin ollut vähintäänkin mielenkiintoista. Onneksi älysin edes laittaa vuoden ekassa kengityksessä tilsakumit alle, niin ei ole tarvinnut tilsojen takia hidastella. 

08.01.2017
© Nea Koivisto

08.01.2017
© Nea Koivisto

08.01.2017
© Nea Koivisto

08.01.2017
© Nea Koivisto
Nyt on kuitenkin tapahtunut takin kääntö ja kaikki ratsastusmotivaatio on hävinnyt ja sen sijaan en millään malttaisi pysyä poissa kärryiltä. Niimpä Too on päässyt pikkuhiljaa palailemaan ravitreeniin ja kulkee kyllä niin pirun hyvin. Ratsastuksen ansiosta se on saanut lisää lihasta ja oppinut käyttämään selkää mukana liikkeessä. Tiistaina ajoin ekan hieman raskaamman ja reippaamman lenkin ja tulipa huomattua myös käytännössä se, että otj liikerata on muuttunut, sillä väsyessään Too löi otj vuohiseen haavan, joka oli viime kesäistä haavaa noin 5 cm alempana. Päätin nyt investoida irtopalallisiin takajalan suojiin, josko ne yltäisivät riittävän alas estämään lyöminen.

Hikilenkkien jälkeen Too on oppinut käymään piehtaroimassa:



28.12.2016
© Nea Koivisto

28.12.2016
© Nea Koivisto

28.12.2016
© Nea Koivisto

Nyt onkin siis kevään suunnitelmina ajaa tammi-helmikuu vauhtikuntoa pikkuhiljaa takaisin kotioloissa ja maaliskuun alusta aloittaa hiittikausi. Ja sitten kun heppa tuntuu valmiilta, aletaan selailemaan starttilistaa!

Tähän hieman joulutunnelmaa joulupäivältä :D



Nyt jatketaan siis ravitreenejä ja pidetään ratsujutut hieman toisarvoisina. Hyppäämässä käydään varmaankin kevään aikana vielä jossain vaiheessa, ettei ne touhut pääse unohtumaan. Maastossa luonnollisesti käydään ja kaipa me jotain kouluratsastusjuttujakin joudutaan välillä muistelemaan. Pääpainona kuitenkin ajatellaan ravitouhuja.

28.12.2016
© Nea Koivisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti